Ihmisellä ei ole enää mitään arvoa, on joku todennut. Varmaan
ihmisyys olisi tässä parempi sana.
Toisaalta ihmisen rahallista arvoa arvioidaan jatkuvasti: esimerkiksi valtion ja työnantajien budjeteissa ihminen yleensä käykin niille kovin kalliiksi. Toisaalta jotkut rikastuvat ihmiskaupalla. Ihmisestä on tullut kokonaisvaltaisen kaupanteon kohde mutta myös myyjä.
Mitä ihminen ei tekisikään rahasta? Jos muuta rahaksi vaihdettavaa ei ole, luovutetaan munuainen tai verta tai synnytetään lapsi jollekulle, jolla on varaa siitä maksaa. Aina mikään näistä ei ole vapaaehtoista eikä siis kohteeksi joutuneelle tuottoisaa.
Äskettäisessä Ulkolinjan dokumentissa Bisnestä verellä haastateltiin muun muassa yhdysvaltalaisia verenluovuttajia, jotka tietyssä veripalvelussa saavat maksun. Luovuttajat vastaavat kysymyksiin tietokoneella eikä heitä testata mitenkään. Kuten muuan haastateltu totesi, sairauksia ja muita epäedullisia tietoja koskeviin kysymyksiin vastataan aina ei, sillä moni luovuttaja käy vain saadakseen rahaa huumeisiin. Avun antaminen tarvitsevalle tuskin käy edes mielessä.
Toinen haastateltu taas kertoi saavansa verenluovutusrahoista kuukausittain tarvittavaa lisätuloa elämiseen.
Luovuttaja saa käyntikerrasta 20–50 dollaria. Veriplasmaa jalostava lääketeollisuus saa aikanaan miljardeja dollareita.
Jos ihmisyys muuten löytyykin usein alekorista, elämän alusta ollaan valmiita maksamaan suuriakin summia. ”Ukrainasta on tulossa Euroopan vauvatehdas”, kertoo tuore uutisotsikko. Lapsettomat pariskunnat turvautuvat sijaissynnyttäjiin ja maksavat koko prosessista 35 000–45 000 euroa. Summa kattaa sijaissynnyttäjän ja välitystoimiston palkkiot, lääkärinkulut ja juridiset palvelut.
Artikkelissa haastateltu Alena kertoo ryhtyneensä sijaissynnyttäjäksi saadakseen itselleen ja omalle lapselleen paremmat elämisen mahdollisuudet, joita alle kahdensadan euron kuukausipalkka kaupan kassana ei tarjoa.
Tässäkö on varattoman ihmisen tulevaisuudenkuva? Tehdä kauppaa omalla kehollaan tai sen osilla, kun selviytyminen eriarvoistuvassa maailmassa käy entistä vaikeammaksi.
Tanja Aitamurto kirjoitti kiinnostavan, aiheeseen näkökulmaa antavan artikkelin Yhdysvaltojen digitaalisista järjestelmistä (Helsingin Sanomat 15.5.2018).
Aitamurto mainitsee kirjoituksessaan amerikkalaisen kirjailijan ja valtiotieteen professorin Virginia Eubanksin, joka kutsuu digitaalisia järjestelmiä uuden ajan vaivaistaloiksi.
”Kuten entisajan vaivaistaloissa, järjestelmään joutuminen altistaa kansalaisen jatkuvalle valvonnalle ja nöyryytykselle. Samoin kuin vaivaistalot, nykyajan digitaaliset järjestelmät on toteutettu negatiivisen suunnittelun näkökulmasta: apua tarvitsevat ovat yhteiskunnalle rasite, ja heistä koituvat kulut sekä vaiva tulee minimoida. Digijärjestelmät on suunniteltu valvomaan vähäosaisia, ei auttamaan heitä selviämään kiperästä tilanteestaan."
”Köyhien systemaattinen kyykyttäminen palvelee valtion tavoitteita eliminoida heikko-osaisista koituvia kuluja.” Kuulostaako tutulta myös suomalaisen korvissa?
Toisaalta ihmisen rahallista arvoa arvioidaan jatkuvasti: esimerkiksi valtion ja työnantajien budjeteissa ihminen yleensä käykin niille kovin kalliiksi. Toisaalta jotkut rikastuvat ihmiskaupalla. Ihmisestä on tullut kokonaisvaltaisen kaupanteon kohde mutta myös myyjä.
Mitä ihminen ei tekisikään rahasta? Jos muuta rahaksi vaihdettavaa ei ole, luovutetaan munuainen tai verta tai synnytetään lapsi jollekulle, jolla on varaa siitä maksaa. Aina mikään näistä ei ole vapaaehtoista eikä siis kohteeksi joutuneelle tuottoisaa.
Äskettäisessä Ulkolinjan dokumentissa Bisnestä verellä haastateltiin muun muassa yhdysvaltalaisia verenluovuttajia, jotka tietyssä veripalvelussa saavat maksun. Luovuttajat vastaavat kysymyksiin tietokoneella eikä heitä testata mitenkään. Kuten muuan haastateltu totesi, sairauksia ja muita epäedullisia tietoja koskeviin kysymyksiin vastataan aina ei, sillä moni luovuttaja käy vain saadakseen rahaa huumeisiin. Avun antaminen tarvitsevalle tuskin käy edes mielessä.
Toinen haastateltu taas kertoi saavansa verenluovutusrahoista kuukausittain tarvittavaa lisätuloa elämiseen.
Luovuttaja saa käyntikerrasta 20–50 dollaria. Veriplasmaa jalostava lääketeollisuus saa aikanaan miljardeja dollareita.
Jos ihmisyys muuten löytyykin usein alekorista, elämän alusta ollaan valmiita maksamaan suuriakin summia. ”Ukrainasta on tulossa Euroopan vauvatehdas”, kertoo tuore uutisotsikko. Lapsettomat pariskunnat turvautuvat sijaissynnyttäjiin ja maksavat koko prosessista 35 000–45 000 euroa. Summa kattaa sijaissynnyttäjän ja välitystoimiston palkkiot, lääkärinkulut ja juridiset palvelut.
Artikkelissa haastateltu Alena kertoo ryhtyneensä sijaissynnyttäjäksi saadakseen itselleen ja omalle lapselleen paremmat elämisen mahdollisuudet, joita alle kahdensadan euron kuukausipalkka kaupan kassana ei tarjoa.
Tässäkö on varattoman ihmisen tulevaisuudenkuva? Tehdä kauppaa omalla kehollaan tai sen osilla, kun selviytyminen eriarvoistuvassa maailmassa käy entistä vaikeammaksi.
Tanja Aitamurto kirjoitti kiinnostavan, aiheeseen näkökulmaa antavan artikkelin Yhdysvaltojen digitaalisista järjestelmistä (Helsingin Sanomat 15.5.2018).
Aitamurto mainitsee kirjoituksessaan amerikkalaisen kirjailijan ja valtiotieteen professorin Virginia Eubanksin, joka kutsuu digitaalisia järjestelmiä uuden ajan vaivaistaloiksi.
”Kuten entisajan vaivaistaloissa, järjestelmään joutuminen altistaa kansalaisen jatkuvalle valvonnalle ja nöyryytykselle. Samoin kuin vaivaistalot, nykyajan digitaaliset järjestelmät on toteutettu negatiivisen suunnittelun näkökulmasta: apua tarvitsevat ovat yhteiskunnalle rasite, ja heistä koituvat kulut sekä vaiva tulee minimoida. Digijärjestelmät on suunniteltu valvomaan vähäosaisia, ei auttamaan heitä selviämään kiperästä tilanteestaan."
”Köyhien systemaattinen kyykyttäminen palvelee valtion tavoitteita eliminoida heikko-osaisista koituvia kuluja.” Kuulostaako tutulta myös suomalaisen korvissa?
