Näytetään tekstit, joissa on tunniste adjektiivit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste adjektiivit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. marraskuuta 2025

Lykkyä ladulle ikään katsomatta

Vuosi on edennyt siihen hetkeen, jossa television talviurheilulähetykset saavat monet lösähtämään sohvalle ja pysymään siinä kuin karhu pesässään kevääseen asti. Siinä mielessä televisio (tai muu ruutu) on osasyyllinen kansalaisten liikkumattomuuteen: kun kaikki tarjotaan helposti katsottavaksi, ei tarvitse lähteä ulos ja liikkeelle. Sohvalla huudetaan, mollataan, syödään, juodaan, mutta kannustus sieltä ei kanna ladulla lykkivän korviin.

Oma monopaussini on kestänyt jo niin kauan, että tuskin nykyisen kaltaisilla välineillä pysyisi edes pystyssä. Myöskään lumettomilla keleillä ei paljon hiihdellä. Seitsenvuotiaana intoa vielä riitti suorastaan ylenpalttisesti: välitunnilla tuli kierrettyä ladunpätkä kahdesti, vaikka opettaja oli antanut luvan vain yhteen kierrokseen. Tietenkin siitä seurasi nuhtelu ainoalle tunnilta myöhästyneelle.

Jos katsoo maastohiihtokisoja silloin tällöin mutta ampumahiihtoa aina kun mahdollista, tekeekö se katsojasta asehullun?

Kuten tiedetään, adjektiiveilla on vastaparinsa, vaikkapa kaunis−ruma, viisas−tyhmä, hidas−nopea. Ainakin ampumahiihtoa seuratessa huomio on usein kiinnittynyt sanapariin, jota käytetään tavallisesta poikkeavasti: urheilijat ovat joko nuoria tai kokeneita, eivät koskaan vanhoja. Mutta jos tavoitteellisen urheilu-uran aloittaa vaikka kuusivuotiaana, eikö 15-vuotiaskin ole silloin jo varsin kokenut? Tosin romanialainen voimistelija Nadia Comăneci on tästä aika harvinainen esimerkki (toivottavasti).  

Valitettavasti myös urheilijasta tulee vanha sitten, kun hän on liian vanha huippu-urheiluun, mikä tarkoittaa yleensä alle 40 vuoden ikää. Toisaalta hänelle oikeastaan koittaa uusi nuoruus sitten, kun hän jättää sen uran taakseen.

Adjektiivit nuori ja vanha vaikuttavat olevan käyttötavoiltaan lähes äärettömän joustavia. Äskettäin syntynyt lapsi voi olla kaksi päivää vanha, ei nuori. Lähes minkä ikäisenä tahansa saa kuulla olevansa liian nuori tuohon tai liian vanha tähän. Tuottava työelämä muistuttaa osittain urheilun maailmaa: siellä saa olla vain kokenut, ei vanha muttei oikein nuorikaan. Ainoa hyväksyttävä tilanne käyttää adjektiivia vanha lienee silloin, kun yritysoston yhteydessä siirrytään ostajan leipiin ”vanhoina työntekijöinä”.

Kun lakimääräinen eläkeikä lähestyy 70:tä, se vaatisi jo jonkinlaisia päättäjien asettamia pakotteita myös työnantajille eikä vain työnhakijoille, jotta myös vakivirattomilla olisi mahdollisuus sitä paremman työeläkkeen toivossa tavoitella.

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Adjektiiviähky



Noin kerran kuukaudessa minuun iskee adjektiiviähky. Se sujahtaa kevyesti postiluukusta ja käy raskaasti päälle. Kuin verenhimoinen hyttysparvi ähkyadjektiivit kiertävät pääni ympärillä ja inisevät korvassa.

Kädessäni on nimittäin kirjakerhon jäsenlehti. Jo sen nimeen mahtuu kaksi adjektiivia. Aiemmin lehden ärsyttävin, adjektiivin luonteisesti käytetty sana oli partisiippi rakastettu. Vaikutti siltä, että muunlaisia kirjailijoita ei olekaan kuin rakastettuja kirjailijoita. Nyttemmin sanan käyttö näyttäisi vähentyneen. Uusimmassa numerossa sen sijaan esitellään Kesän rakastettavimmat kirjat ja myös huimimmat jännärit. Se tarjoaa parasta kesälukemista ja parasta jännitystä, siis kerta kaikkiaan sykähdyttäviä lukuelämyksiä.

Tavallista paksummassa numerossa sivuja on 36, joten adjektiivit juhlivat oikein kunnolla. Melkein jokainen kirja tai muu tuote määritellään sanoin, jotka kuitenkin ilmaisevat lähinnä tekstin kirjoittajan mielipiteen. Eiväthän kaikki pidä samoja asioita häikäisevänä, rohkeana tai mestarillisena. Upeasta Puccini-matkakassista ollaan varmasti toistakin mieltä.

Onko todellakin tarpeellista kuorruttaa jokainen teos tai tuote kuvailevalla sanalla? Riemukas kuvaus, hurja pakoretki, kaunis lahjakirja, pieni suuri kirja, koskettava kertomus, kiehtova tarina, raikas kirja(!), loistelias ruokamatkakirja, täydellinen lahja, lämminhenkinen teos, täysiverinen rikosromaani, tiukkatahtinen trilleri, karmivan jännittävä rikosromaani, poikkeuksellisen tärkeä holocoust-todistus − alkaa jo päässä puristaa.

Hyytävä psykologinen trilleri vauraan, suljetun omakotiyhteisön painajaismaisista salaisuuksista

Mitä oleellista edellinen teksti menettää, jos siitä poistetaan adjektiivit hyytävä, suljettu ja painajaismainen? Sana trilleri hyytää jo itsessään, omakotiyhteisö viittaa rajalliseen ryhmään ja kokonaisuuden perusteella voi arvata, että salaisuudet ovat synkkiä.

Tämän kesänumeron kirja-alessa myydään pikemminkin adjektiiveja kuin kirjoja: koskettava, kiehtova, vaikuttava, mestarillinen, häikäisevä, tarkkanäköinen, nautittavan hyvin kirjoitettu, humoristinen, ajankohtainen, arvoituksellinen, koukuttava, huima, kiihkeä, intensiivinen, romanttinen, sykähdyttävä, salaperäinen, ainutlaatuinen, tiukkatahtinen, laadukas, realistinen, railakas, hersyvän runsas, lumoava, poikkeuksellisen tärkeä, surullisen kaunis, syvästi liikuttava, harvinaislaatuinen, kaunistelematon, kattava, muhkea, maagisen kaunis, käytännöllinen, ajaton, ihastuttava, nostalginen, vauhdikas, herkullinen, järisyttävä. Loputtomiin adjektiiveja, en ehdi kirjoittaa yhtä nopeasti kuin silmäni poimivat niitä.

Kirjakerhosta voi ostaa myös käyttö- ja lahjaesineitä, joita kuvaillaan muun muassa sanoin ruudullinen, hauska, teräksinen, kätevä, kukkakuvioinen, tehokas, helppo, tukeva, napakka, kaunis, pitkäikäinen, tyylikäs, kookas, karhea, tukeva, kaunis, upea, rakastettu, pitkä, laadukas, kirkas, trendikäs, herkkä, pieni, yksinkertaisen kaunis, monikäyttöinen, ihana, ylellinen, käytännöllinen, upea, sievä

Ihanat kesätuotteet tekevät mökkilomasta ylellisen. Käytännölliset tuotteet sopivat toki kaupunkikotiin ja -pihalle. Upeat Wirkkalan korvakorut vangitsevat katseen.

Sääliksi käy ihmistä, joka joutuu työkseen laatimaan tällaisia tekstejä. Hän todella uskoo siihen, että juuri adjektiivikuorrutus saa ihmiset ryntäämään ostoksille. Toisaalta hänkin varmaan joskus tuskastuu pyörittelemään samoja, tässä tapauksessa juuri kirjoihin soveltuvia kuvailusanoja. Kuluneet sanat ovat menettäneet merkityksensä niin, että joudun joka kerta miettimään, voinko sanoa jotain upeaksi tai koskettavaksi ilman, että se kuulostaa kirjakerhomaisen imelältä. Tai vain tyhjältä.