Näytetään tekstit, joissa on tunniste Skotlanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Skotlanti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. tammikuuta 2024

Takka ja satatuhatta kirjaa

Mitä tehdä, jos ei ole löytänyt ”sitä oikeaa”, siis työpaikkaa? Tätä kyseli myös kolmekymppinen Shaun Bythell (1970) vuonna 2001 ja sai oman vastauksensa: hän osti (uhka)rohkeasti uusien ja käytettyjen kirjojen kaupan Skotlannin Wigtownista. Mikä huimaavinta, tämä maan suurin kirjakauppa alallaan on yhä toiminnassa paikassa, jossa asuu arviolta alle tuhat ihmistä (Wikipedia).

Wigtownin pääkadun varrella vanhassa rakennuksessa sijaitseva The Book Shop oli 1800-luvun alussa sikäläisen pormestarin George McHaffien kotitalo. Hän rakennutti kiinteistön uudelleen Yrjöjen tyyliin. Bythellin aikakaudella edelleen kylmä ja sokkeloinen alakerta (9 huonetta) on pyhitetty kirjoille, joita sen lisäksi joutuu toisinaan varastoimaan tuttavien lainatiloihin. Ulko-ovella tulijan toivottavat tervetulleeksi omistajan teettämät betoniset kirjapinokierteet, ja sisällä talvisin takassa loimuaa tuli.

Bythellin kirja Elämäni kirjakauppiaana (2017, suom. 2019) perustuu hänen päiväkirjamerkintöihinsä vuodelta 2014. Päiväkirjanpito alkoi itävästä ajatuksesta kirjoittaa joskus omakin kirja kaupan tapahtumista ja asiakkaiden kirjosta. Unohtamatta tuolloin vakituista osa-aikaista apulaista Nickya: pomon ja apulaisen välistä pisteliästä keskinäisviestinnän kuvailua arvatenkin värittää Bythellin kirpeä huumorintaju, jolla hän kohtelee usein myös asiakkaitaan.

Onko se ihmekään huumorintajua kyllä koettelee, kun asiakkaat jatkuvasti kärttävät alennusta jopa valmiiksi edullisista hinnoista. Sen sijaan joku saattaa istua tuntikausia takan edessä lukemassa kuin viettäisi aikaa kirjastossa. Tai joku sanoo etsineensä jotain kirjaa jopa vuosia, ja kun se olisi siinä käden ulottuvilla, hän jättääkin sen ostamatta. Moni tuntuu vain haluavan tietää, onko tietty kirja myynnissä. Mitä hän sillä tiedolla tekee, sen hän pitää omanaan.

Bythell kartuttaa varastoaan ostamalla valikoidusti jäämistöjä ja muita kirjakokoelmia eri aihealueista (kuten rautateiden ja merenkulun historia, ornitologia sekä teologia). Toisinaan niiden joukosta löytyy arvokkaita vanhoja kirjoja tai teoksia, joissa on tunnetun henkilön signeeraus. Hänestä jonkun kirjakokoelman purkaminen tuntuu siltä kuin tuhoaisi sen omistajan kokonaan ja lopullisesti, koska purku hävittää viimeisen todisteen siitä, kuka hän oli. Hän vertaa kirjakokoelmaa geneettiseen perintöön: kumpikin voi yhtä lailla kertoa ihmisen luonteesta ja kiinnostuksen kohteista.

Elämäni kirjakauppiaana osui silmiin sattumalta vasta nyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Päiväkirjamerkinnät vievät aikaan, joka nyt tuntuu kovin kaukaiselta: elettiin vielä ilman päivittäistä sotauutisointia, jo taakse jäänyttä maailmaa mullistanutta pandemiaeristystä ja monia muita tämän ajan korostuneita ääri-ilmiöitä. Wigtownin lähiympäristöä laajemmasta tapahtumasta Bythell mainitsee vain samana vuonna pidetyn äänestyksen Skotlannin itsenäisyydestä (joka ei toteutunut).  

Pikkuruinen Wigtown nimettiin Skotlannin kansalliseksi kirjakaupungiksi vuonna 1998. Kokoonsa nähden siellä toimii hämmästyttävän monta kirjakauppaa. Toiminnan kannattavuus on tietenkin pitkälti kiinni kaupungissa käyvien turistien kukkarosta. Sen myötä muukin elinkeinoelämä on vilkastunut joko vanhoja pienyrityksiä elvyttämällä tai uusia perustamalla.

Kirjassaan Bythell tuo monta kertaa esiin vastentahtoisen riippuvuuden monopoliasemassa olevan maailmanlaajuisen suuryrityksen välityspalvelusta ja sen määräysvallasta. Sen toiminta uhkaa hävittää kirjakaupat maailmasta tykkänään. Sittemmin hän on irtautunut siitä ja perustanut oman verkkokaupan.

Bythell lainaa jokaisen luvun alussa pätkän George Orwellin (1903−1950) esseestä Muistoja kirjakaupasta* ja tekstissään myös hauskan otteen Jen Campbellin teoksesta The Bookshop Book (2014). Kun saksalainen Johannes Gutenberg (1398−1468) oli keksinyt liikuteltavat kirjasimet ja ensimmäiset ”massamarkkinakirjat” olivat tulleet myyntiin, ”tunnettu firenzeläinen kirjakauppias Vespasiano Bisticci suuttui niin valtavasti siitä, ettei kirjoja kirjoitettaisi enää käsin, että sulki raivonpuuskassa kauppansa, ja niin hänestä tuli historian ensimmäinen ihminen, joka ennusti kirjallisuuden kuolemaa”.

Kuolinkamppailun yhä jatkuessa olisi mukava hetkeksi istahtaa skotlantilaisen kirjakaupan vanhaan nahkanojatuoliin lukemaan ja nauttimaan takkatulen lämmöstä.

 

*Kokoelmassa George Orwell: Kun ammuin norsun ja muita esseitä (suom. 1984)

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Maamerkkejä ennen ja nyt


On ihmeellistä, mitä kaikkea kaukaisina aikoina on saatu aikaan melkein pelkin ihmisvoimin. 

Nykyajan asiantuntijat ovat yrittäneet selvittää historiallisten monumenttien salaisuuksia: miten ne on rakennettu, miten painavat materiaalit on kuljetettu matkojenkin päästä, ja miten valtavat rakennelmat on saatu koottua. Ihmeellistä sekin, miten näitä salaisuuksia ei välttämättä olekaan niin helppo saada selville lisääntyneestä tiedosta huolimatta.

Monien ihneiden joukosta esimerkeiksi sopivat Egyptin pyramidit, Pääsiäissaarten moai-patsaat sekä Petran kaupungin kallioon kaiverrettu julkisivu.

Huomattavasti uudemman ajan nerokkuutta esiteltiin sarjassa Eurooppa ylhäältä päin, jossa kamera kiersi Ison-Britannian yläpuolella. Skotlannissa katsojaa kohtaa ainutlaatuinen maamerkki: Forthin–Clyden ja Union-kanaalit yhdistävä pyörivä venehissi Falkirk Wheel. Se on solmukohta Glasgow’n ja Edinburghin kaupunkien välillä.

Aiemmin näiden kahden kanavan välinen liikenne kulki 11 sulun läpi, mikä vei aikaa tuntikausia. Vuonna 1933 sulut poistettiin käytöstä ja purettiin.

Yhteyden avaamista uudelleen alettiin suunnitella 1990-luvulla. Suurisuuntaisella Falkirk Wheel -hankkeella haluttiin paitsi helpottaa kanaalien välistä vesiliikennettä myös juhlistaa 2000-luvun alkua.

Erikoiselta näyttää sekin, että ylempi kanaali päättyy tällaiseen rakennelmaan. Venehissin kohdalla pudotusta ylhäältä alempaan kanaaliin on 35 metriä.

Hissin pyörässä on kaksi vastakkaisille kohdille sijoittuvaa 6,5 metrin levyistä allasta. Altaaseen uivalla veneellä saa olla pituutta 20 metriä. Siirtyminen kanaalista toiseen kestää enää vain hetken, sillä venehissi pyöräyttää lastinsa noin 10 minuutissa yläkerrasta alakertaan tai toisinpäin. 

Pyörivä venehissi on suunniteltu kestämään vähintään 120 vuotta. No, sille pyramidin rakentajat taitaisivat mielessään vähän hymähtää.