Luovuus ei synny vapaudesta vaan rajoituksista, sanoo Massachusetts Institute of Technologyn
professori Bengt Holmström
(Helsingin Sanomat 15.7.2018). Yhdysvalloissa asuvan suusta se kuulostaa yllättävältä,
sillä on aina tuntunut päinvastoin siltä, että tuossa vapauden kehdoksi
mielletyssä maassa kehitellään jatkuvasti mitä mielikuvituksellisimpia hyödykkeitä
ja palveluja. Sitten niistä tehdään televisio-ohjelmia.
Joitakin vuosia sitten televisiossa esitettiin yhdysvaltalaisen dokumenttifilmien tekijän Morgan Spurlockin sarja 7 Deadly Sins (2014). Sarjassa ihmisen luovuus antoi kuolemansynneiksi nimetyille piirteille (ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo) jotensakin vastenmielisen muodon.
Esimerkiksi jossain päin Yhdysvaltoja muuan hautauspalveluiden tarjoaja oli keksinyt keinon helpottaa kiireisen ihmisen elämää – aikahan on rahaa, eikä sitä kaikilla ole tuhlattavaksi. Tai ehkä kiireessä onkin kyse vain laiskuudesta?
Joten kun vainajan arkku asetetaan hautaustoimiston ikkunaan tietyksi ajaksi, sureva voi ajaa siitä ohi autollaan melkein kuin mennessään drive in -elokuviin. Jäähyväiset voi heittää pysähtymällä hetkeksi muistelemaan. Kierroksen voi tehdä vaikkapa lounastauolla tai muuhun itselle sopivaan aikaan.
Holmströmin ajatus sopii toisaalta täydellisesti edesmenneeseen Neuvostoliittoon. Erään toisen kerran esitettiin dokumentti Neuvostoliiton ainoa mainostoimisto (2013). Se kertoi virolaisesta elokuvantekijästä Peedu Ojamaasta, joka oli kyseisen mainostoimiston perustaja ja johtaja. Mainostaa piti, vaikka kauppojen hyllyt huusivat tyhjyyttään.
Omituisinta taisi olla Ojamaan saama tehtävä suunnitella mainos moottoripyörästä, jota ei ollut olemassakaan. Hän joutui haalimaan jostain ohjekirjan ja piirtämään osat sen mukaan. Muistaakseni pyörää ei koskaan valmistettu.
Sitten tuleekin toisaalta vapaa, toisaalta sääntö-Suomeksikin mainittu kolkka, sen urheiluhullu kansa ja keksittyjen lajien kirjo. Tässä leikkimielisten saappaanheittäjien maassa pärjää ainakin edullisilla välineillä, esimerkiksi muoviämpäreillä. Täytetään vain kaksi ämpäriä vedellä ja lähdetään liikkeelle: uusi laji nimeltään sankohiipiminen oli syntynyt. Siinä on kilpailtu vuodesta 2010 jopa SM-tasolla asti. (Helsingin Sanomat 14.7.2018)