sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Älkäämme unohtako kääntöpuolia



Eipä tule keksiä nakerrellessaan heti ajatelleeksi, että se on tiikereiltä pois. Sama juttu, jos popsii suklaata tai aamiaismuroja ja sen jälkeen pesee hampaansa hammastahnalla ja hoivailee ihoaan jollain kosmetiikkatuotteella. Kaikkien niiden raaka-aineena käytetään palmuöljyä. Palmuöljyistutusten tieltä on raivattu ja raivataan edelleen suuria määriä tiikereiden asuttamaa metsää muun muassa Pohjois-Sumatralla.

Palmuöljystä tehdään myös biopolttoainetta. Autojen ruoaksi (tai paremminkin juomaksi) on keksitty valmistaa muutakin ihmisen ravinnoksi sopivaa, kuten vehnää, maissia, sokerijuurikasta, rypsiä ja rapsia. Kuulostaahan se hullulta: jossain ihmiset eivät saa syödäkseen, koska maan antimet jossain muualla on ahdettu auton tankkiin.

Tiikereitä ahdistetaan niiden elintilan kaventamisen ohella myös asein. Muun muassa niiden tiettyjen ruumiinosien kysyntä kiinalaisessa perinnelääkinnässä on kasvanut mittavaksi 1990-luvulta lähtien. Salametsästys puolestaan ruokkii ase- ja huumekauppaa, josta on jo tullut miljoonien dollarien bisnes.

Usko eläinten ruumiinosien antamaan elinvoimaan on hävittämässä myös sarvikuonot. Niiden sarvien sanotaan olevan jo kultaa arvokkaampaa Aasian mustassa pörssissä. Sarvijauheen nauttimisen sijasta ihmiset voisivat pureskella vaikka omia kynsiään, ovathan ne samaa ainetta, keratiinia.

Entä sitten kvinoa, tuo ikiaikainen eteläamerikkalainen viljojen tapaan käytettävä kasvi. Sitä alettiin mainostaa Suomessakin joitain vuosia sitten sen terveellisyyden vuoksi. Viime vuonna televisio-ohjelmassa tuotiin esiin myös menestystuotteen kääntöpuoli: Vaikka kvinoa on tuonut köyhille bolivialaisviljelijöille ja heidän perheilleen entistä paljon paremman toimeentulon, samalla muu kansa on joutunut luopumaan kvinoasta ruokavaliossaan. Kun 90 prosenttia sadosta menee vientiin, kotimaahan ei paljon jää, ja senkin vähän hinta on noussut tavallisen bolivialaisen ulottumattomiin. (Verkkojuttu aiheesta)

Miten voi aina mennä niin, että toiset joutuvat luopumaan välttämättömästä siksi, että toiset saisivat enemmän valinnanvaraa?


Näitä asioita pohtimaan johti myös Maailman parhaat luontokuvat -teos, 22. vuosikerta (Docendo 2012).