Vallan ja vaikuttamisen huoneissa

Jos television makkaramainos saa katsojan kipaisemaan jääkaapilla ja hyväntekeväisyyskonsertti lahjoittamaan rahaa, niin miten hänen ajatteluunsa vaikuttaakaan esimerkiksi vastikään alkanut sarja Miehitetty? Ainakin sarjan ideoinut norjalainen Jo Nesbø tuntuu halunneen toimia jonkinlaisena unilukkarina ”liian turvallisena” pitämässään maailmassa.

Hyvällä draamalla on kyky tehdä jopa politiikasta kiinnostavampaa kuin todellisuus. Hyvän draamasarjan myös katsoo vaikka kahdesti mieluummin kuin huonoa katsoisi yhtäkään kertaa. Juuri päättyneet uusintakierrokset niin Newsroomista kuin Vallan linnakkeesta todistivat sen jälleen. Newsroom jatkaa vielä kolmannen kauden, joten jotain uuttakin on odotettavissa.

Tanskan pääministeri Birgitte Nyborg keskiössään Vallan linnake (2010−2013) muistutti monin tavoin Yhdysvaltain presidentistä Jed Bartletista kertovaa sarjaa West Wing (1999−2006). Niissä kuvattiin kummankin ensimmäinen virkakausi, käytiin uudet vaalit, ja kumpikin tuli valituksi toiselle kaudelle. (Tosin entisestä pääministeristä tehtiin omasta halustaan ulkoministeri.) Molemmat edustivat maltillista demokraattista ajattelutapaa. Samankaltaisuus näkyy jopa alkukuvissa, kun he seisovat ryhdikkäinä selin virkahuoneensa ikkunasta katsellen.

Newsroomia ja West Wingiä taas yhdistää sama käsikirjoittaja, Aaron Sorkin.

Kiinnostava televisiosarja voi saada kiinnostumaan myös asioista, joista se kertoo. West Wingin vaikutuksesta aloin seurata enemmän esimerkiksi Yhdysvaltain presidentinvaaleja. Tuntemani iäkäs amerikkalaispariskunta muutti maasta pois osittain George Bush nuoremman politiikan vuoksi, ja nyt toinen osapuoli uhkaa − enemmän tai vähemmän tosissaan − luopua kansalaisuudestaan, jos Donald Trump jollain käsittämättömällä tavalla tulisi valituksi. Demokraateilla ja republikaaneilla olisi nyt erinomainen tilaisuus lähentyä ja käydä yhdessä tätä kansankiihottajaa vastaan.

Vallan linnake teki Suomessakin tutut aiheet jotenkin ”käsin kosketeltaviksi”. Draaman etu on todellisuuteen verrattuna se, että siinä asiat etenevät yhden, korkeintaan kahden jakson aikana. Toisaalta se samalla voi vääristää käsitystä todellisuudesta, kun poliitikkoja syytetään hidastelusta ja kysellään, miksei mitään tapahdu.

Poliittisen televisiosarjan täydentäisi amerikkalaiseen valtajärjestykseen sovitettu versio brittiläisestä House of Cardsista, mutta se on näkemättä. Kirjojen perusteella tiedän, että Nyborgista ja Bartletista poiketen päähenkilö Francis Urquhart, ensin hallinnon pääpiiskurina, sittemmin pääministerinä, on vastenmielisyydessään melkeinpä tappajaa julmempi tyyppi. Jokaisen voi oman edun niin vaatiessa raivata tieltä pois silmää räpäyttämättä. Näin hän myös tekee.

Kirjasarjan kirjoittaja Michael Dobbs on toiminut kolmen Britannian pääministerin neuvonantajana ja on parlamentin ylähuoneen jäsen, joten sisäpiiriläisenä hän on nähnyt monenlaista. Dobbs lienee poiminut juonittelevaan Urquhartiin ison poliitikko- ja virkamiesjoukon pahimmat piirteet, sillä täysin keksittyyn henkilöhahmoon ei kai kukaan usko. Ja toisaalta, kuinkahan moni lukija alkaa mielikuvissaan ajatella, että sellaisia ne kaikki ovat…

Olkoon vaikka millainen valtaapitävä, aina lopulta valta siirtyy jollekin toiselle. Ehkä siksi mainitut sarjat on nimetty rakennuksen (tai sen osan), ei ihmisen mukaan. Talo kai se on korttitalokin.