Nainen hankki silmälasit ja tarttui silmälasiliikkeen
tarjoamaan mahdollisuuteen maksaa ne osamaksulla. Liike ja luottolaitos olivat
keskenään sopineet jopa kuuden kuukauden korottomasta maksuajasta ilman mitään ylimääräisiä
kuluja.
Sopimuksen mukaisesti ensimmäinen maksuilmoitus saapui
kolmen kuukauden kuluttua ostoksesta. Ilmoituksessa esitetystä taulukosta nainen
sai valita itselleen sopivan maksuajan ja sen mukaisen kuukausierän. Nainen
päätti maksaa ostoksensa kuudessa erässä.
Ensimmäisen tiliotteen ohessa hänelle tarjottiin
mahdollisuutta ottaa maksuvakuutus. Yhdellä A4-arkilla oli kaksi selvästi
merkittyä tilisiirtovaihtoehtoa ja niissä eri viitenumerot. Jos valitsisi ensimmäisen tilisiirron,
aktivoisi myös maksuvakuutuksen, joka lisättäisiin kuukausierään. Nainen ei
halunnut vakuutusta, joten hän valitsi jälkimmäisen tilisiirron.
Seuraavasta tiliotteesta nainen tyrmistyksekseen luki
seuraavaa: ”Maksuvakuutuksen valinta on
huomioitu ja tämä kirje on vakuutustodistus.” Kaiken lisäksi tilitapahtumamerkintöjen
mukaan kuukausierä ja vakuutusmaksu, jota nainen ei siis ollut maksanut, oli kirjattu luottolaitoksen tilille eri
päivinä. Nainen ei voinut käsittää, miten tällainen voi olla mahdollista.
Nainen ilmoitti luottolaitokselle sen verkkosivujen kautta,
ettei ole tehnyt vakuutussopimusta eikä siis aio maksaa vakuutusta. Jo
seuraavana päivänä asiakaspalvelija Teppo
(nimi muutettu) vastasi viestiin, mutta ei sanallakaan pahoitellut tai
selittänyt tapahtunutta. ”Olemme
huomioineet ilmoituksenne koskien vakuutuksen irtisanomista. −− Maksutiedot
(tilinumero ja viitenumero) pysyvät samoina vaikka maksuvakuutus poistettaisiin.”
Kuitenkin väärä vakuutus oli siirretty naisen käyttämälle viitenumerolle, sillä
sehän oli eri kuin alkuperäisessä, maksuvakuutuksen aktivoivassa tilisiirtolomakkeessa.