Voi Aholan Jarkko,
minkä teit. Reilu puoli vuotta sitten en tiennyt sinusta mitään (enhän seuraa
euroviisujakaan). Kun aloitit voittokulkusi televisiossa, muistin sentään nähneeni
kasvosi joskus jossain. Et voittanut Tähdet,
tähdet -kilpailua, mutta heti ensi esiintymiselläsi ja kerta kerralta sen
jälkeen voitit täyden mielenkiintoni.
Hevitausta ja ulkoinen tunnusmerkkisi hiukset olisivat
voineet jähmettää sinut yhden muotin laulajaksi. Nyt tiedän, että ne eivät ole
estäneet sinua ennenkään, vaan olet antanut monipuolisuutesi kuulua jo ennen
tv-ohjelmaa. Ruudussa pääsit myös näyttämään sen, niin että minäkin näin. Ja siis kuulin!
Jo vaille kolme kuukautta ensikohtaamisen jälkeen sain
maksaa siitä kalliisti. Ennen maaliskuuta en koskaan ikinä milloinkaan olisi
kuvitellut ostavani lippua hevilaulajan konserttiin. Hevillä et minua eilen Tampere-taloonkaan
saanut, mutta, mutta… Pitäisikö tässä jotain tunnustaa? En myönnä enkä kiellä.
Yleisön joukossa en sattunut näkemään yhtään nahkaliiviä,
sen sijaan viereeni sain kolme isomummoa. Kun tuli raskaampien kappaleiden
vuoro, kuulin heidän huokailevan ihastuksesta ne tunnistaessaan. Lähimpänä minua
istunut taisi olla suorastaan yläpilvessä.
