Huono kuulo vai vain valikoiva kuulo? Tapailin radiossa
soineen kertosäkeen sanoja korvissani Tule
mun luo. Musiikin loputtua juontaja kertoi, että Eve esitti laulunsa Huuda mua.
Kutsuni sinä tänne olikin pyyntö minä sinne. Jos toimisin tulkkina,
tällaiset väärinkuulemiset voisivat olla kohtalokkaita. En vielä kuitenkaan kiirehtinyt
korvalääkärille, vaan menin ensin kirjastoon lainaamaan Antti Isokankaan kirjan Villejä rubiineja, joka on 10-vuotisjuhlakokoelma väärin kuultuja laulunsanoja (Nemo
2009). Kummasti mieli rauhoittui.
Anna minulle harmaat hiuksesi / Anna minulle vanhat suksesi
/ Anna minulle armahduksesi (Pekka
Ruuska: Rafaelin enkeli)
Katso vaikka käsineitä / Katso vaikka käsitöitä / Kasvot
vaikka käsiin peitä (Danny: Vähän
ennen kyyneleitä)
Ja kuollut susi vie tajuntani pimeään / Ja tuoksusi vie tajuntani
pimeään (Dingo: Autiotalo)
Silmäilin huumoria tarjoavan hyllyn muutakin antia, eihän näinä
ankeina aikoina ole pahitteeksi saada rippunen iloa elämään. (Iloa
työpaikalleen toivoi jopa eduskunnan puhemies Marja Lohela.) Päätin siis lukea myös Mervi Marttilan kokoamia päättömiä potilaskertomuksia Hänet on pallolaajennettu (Otava 2014) kolme
yhden hinnalla: yhteisnide sisältää aiemmin ilmestyneet teokset Parantunut hoidosta huolimatta, Sydänäänet kuuluneet lapsesta saakka ja Molemmista päistä tähystetty.
Lääkäreiden saneluista löytyi muun muassa erikoinen sanamuunnos
Nyt osastolla paikkatilapulanne, samaa
tyyppiä kuin aiemmin mainitsemani hyvinvaintivoltio
(ks. Niin mitä tulikaan sanottua?). Jos Isokankaan sijasta olisin turvautunut
korvalääkäriin, diagnoosini olisi saattanut kuulostaa tältä: Potilaan kuulo on huonontunut olennaisesti.
Todellisuudessa hän ei kuule enää lainkaan vasemmalla silmällään. Näitä kieli-
ja mielipuolisia taudinmäärityksiä lukiessa voi melkein kuulla ruuvin
kilahtavan lattialle.
Lasten tarjoama tilannekomiikka on ihan oma lajinsa, niin viatonta
ja yllättävää, avoimuudessaan joskus taas jopa hieman kiusallista. Jo kymmenen
vuotta sitten ilmestyi Veera Niemisen
toimittama kokoelma lasten nasevimmista tokaisuista Paina pappa entteliä (Positiivarit Ky 2005). Otin vielä senkin.
Mielestäni kiinnostavin vaihe lapsen kehityksessä on ilman
muuta kielen ja merkitysten opettelu. Vaikkei sana aina täsmää merkityksen
kanssa, jokin logiikka silti ohjaa ajattelua oikeaan suuntaan. Näin esimerkiksi
taivaalla lentävästä suihkukoneesta
tuleekin pesukone, murrosiästä horrosikä ja rasistista
päästään narsistin kautta haettuun
sanaan eli narsissiin. Ensisilmäyden rakkaus on jo selvästi
monimutkaisempi kehitelmä.
Kun 2 ½-vuotias kuulee, että hän on valokuvassa ”vasta pilke
iskän silmäkulmassa”, asiaa eteenpäin kertoessaan hän selittää olevansa
kyseisessä kuvassa ”iskän kulmakarvassa”. Sitten kun asiassa on edetty hieman
pidemmälle ja tulevan lapsen sukupuoli on tiedossa, 4-vuotiaalle on täysin
selvää, mistä tieto on peräisin: ”tietenkin netistä”. Niin kuvaavaa, mutta vähän
myös surullista.
Ei tarvitse olla isokaan ihmistaimi, kun on jo sanallista
tarvetta vähän vahvemmalle tunneilmaisulle. Selvästi nuorta miestä epäilyttää,
että kaikki ei käy. ”Se peekele taitaa olla kilosana. Äiti saako
sanoa voihan kaavakkeet?”
Kansainvälisenä lukutaitopäivänä
PS. Otsikon nappasin hammashoitolan seinältä.
