Nimenomaan omaan nimeen

Sukulaisen kertoman tositarinan mukaan muuan henkilö tavoitteli puhelimella toista henkilöä, jonka tehtävänkuvaan hän arveli asiansa kuuluvan. Ensimmäiselle se ei kuulunut eikä toisellekaan. Puhelu siirrettiin vielä kolmannelle. Siinä vaiheessa soittaja jo epäili ottaneensa yhteyttä eläintarhaan: kaikilla kolmella hänen soittoonsa vastanneella sattui olemaan sukunimenä jonkin eläimen yleisnimi.

Vuosia sitten eräässä paikallislehdessä vihillemenostaan ilmoitti pariskunta Pesu ja Karhu. Monen kömpelön kuuloisen kaksoisnimen rinnalla Pesu-Karhu olisi mitä näppärin. Ilmoituksesta ei selvinnyt, tulisiko se käyttöön. Ei kuitenkaan voi välttyä ajatukselta, että nuoripari päätti mennä naimisiin sillä sekunnilla, kun kumpikin kertoi sukunimensä.

Entä kuinkahan usein sopiva sukunimi tietoisesti vaikuttaa ammatinvalintaan? Usein mainittuja osuvia esimerkkejä monen muun joukossa ovat ylipuutarhuri Arno Kasvi, kasvitieteilijä Seppo Vuokko ja meteorologi Pekka Pouta.

Toisinaan ammattiin liittyvä kuvaava sukunimi lähestyy aihettaan kielteisemmän sävyisenä mutta silti mielleyhtymä voi olla hauska. 

Lasten liikkumisen vapauteen on perehtynyt erikoistutkija Marketta Kyttä (Helsingin Sanomat 11.2.2018). Liikkumista on tanssikin, jonka ammatikseen on valinnut tanssinopettaja Taina Puujalka (mahdollisesti niin ikään HS:n lehtiartikkeli useamman vuoden takaa).

Suvi Kouri taas tutkii naispuolisten upseerien sopeutumista sotilasyhteisöön. Aiheeseen liittyvät myös syrjinnän ja seksuaalisen häirinnän kokemukset (Yle 24.11.2017). Melututkija Outi Ampuja on kiinnostunut äänen ja hiljaisuuden vaikutuksista ihmiseen (Pellervo 3/2018).

Vuoden 2017 marraskuussa uutisoitiin Juho Jalkasen väitöskirjasta, jossa hän ”osoitti, että alaraajan vaikea verenkierron häiriö johtaa hoitamattomana usein jalan menetykseen – jopa kuolemaan. Siitä huolimatta raajojen verenkiertohäiriöiden tutkimus on jäänyt pitkälti sydän- ja aivoverenkiertohäiriöiden varjoon, ja jalkojen valtimotauti onkin yleisesti huonosti tunnettu.” (Turun yliopiston tiedote 6.11.2017)

Nimi tosiaan voi olla enne niin monin tavoin.

Hei, olet piilokamerassa!

Takavuosina radiosta saattoi kuulla esimerkiksi seuraavanlaisen kuulutuksen: ”Henkilöä, joka on matkalla jossain päin Itä-Suomea, pyydetään ottamaan yhteys…” Radion välityksellä lähiomainen tai joku muu etsi jotakuta, joka oli joutunut tavoittamattomiin.

Ihmisiä joutuu edelleen teille tietymättömille ja edelleen ainakin poliisin ilmoituksia luetaan radiossa. Kadoksiin joutuminen tai tietoinen ”piileskely” alkoi käydä vaikeammaksi siinä vaiheessa, kun keksittiin henkilökohtaiset puhelimet. Vielä vaikeammaksi sen on tehnyt puhelimen avulla toimiva gps-paikannus. Signaali kertoo kateissa olevan sijainnin hätätilanteessa, mutta kaiketi myös esimerkiksi mustasukkaiset puolisot voivat käyttää jotain paikannussovellusta hyväkseen.

Kadulla ja kaupassa liikkuessaan ei yleensä ajattele olevansa valvontakameran silmässä. Paitsi jos kaupassa muualla kuin kassajonossa alkaa kaivaa kassistaan vaikkapa lompakkoa. Näyttääkö siltä, että ottamisen sijaan yritänkin salavihkaa kätkeä kassiin maksamattoman tuotteen? Jos asuisin Kiinan Shenzhenissä, kansalaisluottamustani mittaavat pisteet varmaan romahtaisivat. Seuraavaksi kaikki muut ostoksillaolijat näkisivät minut, mahdollisen rikoksentekijän, kaupan isolta näytöltä.

 

Ylen verkkoartikkeli Kiinan havittelemasta kasvojentunnistukseen perustuvasta valvontajärjestelmästä kylmää. Ilmeisesti maassa ei tunneta minkäänlaisia yksityisyydensuojalakeja. Tosin kiinalaiset itse ovat tottuneet valvontaan, nyt aiotaan vain lisätä kapasiteettia, kuten Turun yliopiston professori Juha Vuori artikkelissa toteaa.

Kapasiteettia on totisesti kasvatettu esimerkiksi Pekingissä: Tiantan-puiston käymälässä paperia saa vain kasvojentunnistuksen jälkeen, ja KFC-ketjun pikaruokaravintolassa voi koneen antaa päättää puolestaan sopivan aterian, mikäli ensin kuvauttaa kasvonsa.

Poliisin kannalta on varmasti hienoa, jos etsintäkuulutetut jäävät kiinni ilman kalliita ja aikaa vieviä etsintöjä, kuten 3,5 miljoonan asukkaan Guiyangissa voi käydä. Vain 7 minuuttia, ja konna on kiikissä. Mutta sietämättömältä tuntuisi olla se tavallinen kulkija, joka voitaisiin löytää ja tunnistaa yhtä helposti.

Miten jatkuva, kaikkialla ja kaiken rekisteröivä valvonta vaikuttaa ihmiseen ja hänen käyttäytymiseensä? Entä siihen perustuva pisteytys, joka luokittelee hänet tietynlaiseksi kansalaiseksi?

Länsimaissa vapautta arvostetaan ja toistaiseksi ainakin sanoin puolustetaan. Vaikka täälläkin valvotaan monin tavoin, huonosti käy, mikäli seurataan kiinalaisten äärimmäistä mallia. 

Hei, oletkin valvontakamerassa!

Pähkäily piristää

Kuin varkain Fem-kanavalla alkoi ja päättyikin jo sarja På spåret, joka on Ruotsin suosituin tietokilpailuohjelma. Huomasin hypätä kyytiin noin puolessa matkassa.

”Juonen” kulku on sama kuin toisessa tietämystä testaavassa, aiemmin seuraamassani ohjelmassa Nuottien matkassa: sen aikana käydään kolmessa eri kaupungissa (På spåret) tai maassa (Nuottien matkassa), joihin liittyvät kysymykset voivat käsitellä melkein mitä vain, ja niitä ratkovat kaksijäseniset joukkueet. Kokonaisuuksien välissä esitetään elävää musiikkia.

Paitsi suosituin På spåret on sen juontajan Kristian Luukin ja tuomarin Fredrik Lindströmin mukaan myös maan vaikein tietokilpailu. Väite on helppo uskoa – taisin saada kokoon kaksi oikeaa vastausta, kummassakin oli kyse kirjallisuudesta. Tässäkin mainitut ohjelmat siis muistuttavat toisiaan.

Yhteen vaikeimmista kysymyksistä sisältyi vihje brittisarja Midsomerin murhien tunnusmusiikista, joka mielestäni kuuluu ikävimpiin kuulemiini tunnusmusiikkeihin koskaan. Nyt selvisi, että sen inisevä sointi on peräisin soittimesta nimeltä theremin.

Wikipedian mukaan theremin on elektroninen soitin, jonka kehitti venäläinen Léon Theremin (Lev Termen) vuonna 1919. Laatikosta ja kahdesta antennista koostuvaa outoa laitetta soitetaan liikuttelemalla käsiä antennien läheisyydessä. Theremin on yksi harvoista soittimista, joita soitetaan ilman fyysistä kosketusta. 

Jälleen opin jotain uutta, joskaan tieto ei tehnyt Midsomerin tunnusmusiikista yhtään miellyttävämmän kuuloista.