Maamme

Suomeen asettunut kanadalaisnainen kertoi yleisötilaisuudessa kokemuksistaan tässä maassa. Mieleeni jäi hänen vuosien takainen muistonsa tulopäivältä. Vaikutti vähän siltä, että Suomen kamaralla tulijaa oli alkanut kaduttaa: Onko täällä näin köyhää? Kaikkialla oli pimeää, ja ikkunoissa paloivat vain kynttilät. Oli itsenäisyyspäivä.

Omin silmin nähtyä voi tulkita yllättävin tavoin. Espanjakin voi matkaajan silmissä näyttää tuhlailevan rikkaalta, jos hän osuu Buñolin kylään elokuun viimeisenä keskiviikkona. Siellä ihmiset huvittelevat viskomalla toistensa päälle yli 100 000 kiloa tomaatteja. Epämiellyttävältä kuulostava perinne on jatkunut jo vuodesta 1945. Jos niin kutsutusta tomaattisodasta on keksittävä jotain hyvää sanottavaa, niin se, että tässä sodassa ei ammuta kovilla.

Ehkä monikin suomalainen toivoo, että itsenäisyyspäivän vietossa jätettäisiin jo menneet sodat taakse ja katsottaisiin tulevaan. Itsenäisyyden säilyminen ja viime sodat liittyvät kuitenkin aivan olennaisesti yhteen. Kaipa se on joidenkin mielestä niin vanhanaikaista. Minulle taas itsenäisyyden merkitys kirkastuu juuri siinä, että maansa puolesta kerran taistelleet suomalaiset tietävät jo, mitä sota on, eivätkä haluaisi jälkipolvien koskaan kokevan samaa. Oikeita sotia ei voiteta taistelupelejä pelaamalla. Onneksi niin ei tehdä myöskään uusia veteraaneja.

En tarvitse sodasta omakohtaista kokemusta ymmärtääkseni edesmenneen kenraali Ehrnroothin sanat: ”Nykyajan nuorisolle sanoisin: älkää provosoiko. Olette nähneet veren vuotavan vain nenästänne.” Sanat kuitenkin sopivat hyvin myös tähän aikaan, ajateltiinpa sitten ”vain” maan sisäistä yhteiskuntarauhaa tai levotonta tilannetta koko mantereella.

○○○○○○

Itsenäisyyspäivään kuuluvat aivan olennaisesti Maamme-laulu ja Finlandia. Moni muistaa, että ennen kuin radiossa alettiin valvoa vuorokauden ympäri ja lähetys päättyi puolilta öin, Maamme soitettiin Yle 1:ssä ohjelman päätteeksi. Viimeisen kerran näin tapahtui 31.5.1994. Seuraavana vuonna Suomi liittyi Euroopan unioniin.

Maamme oli tärkeä myös Juice Leskiselle, joka vuodesta 1975 alkaen esitti sen usein konserttinsa lopuksi. Siitäkin huolimatta, että tapa ei aluksi ollut kaikkien mieleen: ”pitkätukkien” ei kuulemma sopinut kajota Maamme-laulun kaltaiseen kansallisomaisuuteen (Ylioppilaslehti 1998). Tässäkin näkee, miten aika muuttaa asenteita, sillä nyt saman pitkätukan lauluja on ehdotettu jopa virsikirjaan.

Pakahduttavan Finlandian ensiesitys oli 4. marraskuuta 1899 ja parannellun version vuonna 1900. Vasta sävellystyön jo valmistuttua sen luoja Sibelius oli havahtunut tuumailemaan, että ”sävellys taisi olla jotain tavallista huomattavampaa”.

Loppuhuipennusta vailla olevan Sibeliuksen juhlavuoden omaperäisimpiin Finlandia-esityksiin saattoi kuulua 7 kukkulaa soi -konsertti, joka järjestettiin toukokuussa Turussa. Turun filharmoninen orkesteri levittäytyi soittamaan kuudelle kukkulalle ja seitsemännelle asettui kapellimestari Leif Segerstam. Hieno idea. Tosin tietokoneen ruudulta katsottuna kokemus jäi jälkeen musiikista.

Sunnuntaina niin laaksoissa kuin kukkuloilla on − kaikesta huolimatta − jälleen syytä juhlaan. Varmaankin kaikenlaisille juhliville herroille jos myös narreille oli tarkoitettu kirjailija Veikko Karumon ohje hänen käytöstapoja, pukeutumista ja pöydän antimia käsittelevässä Miehen kirjassaan (1953): ”Hauskasta tilaisuudesta lähteminen on vaikeata. Kuitenkin miehen on osattava oikealla ajalla hakea vaimonsa ja hattunsa ja mennä tiehensä.”

○○○○○○

Veteraaneille lähetettiin 15 000 korttia, tiedotti Posti eilen verkkosivullaan.

Kuin riutuva syksyilta

Sarjasyksyni asteli Siltaa pitkin Downton Abbeyyn. Silta jo päättyi, kun taas Downtonin viimeisen jakson esittäminen siirrettiin jälleen jostain kumman syystä vuodenvaihteen yli. Edelliskaudella tehtiin samoin, vaikka mikään ei olisi sopinut joulunalusaikaan paremmin kuin loppujaksossa vietetty kartanon joulu. En kerta kaikkiaan ymmärrä Ylen ratkaisua.

Silta ilman rikollisten jäljissä astelevaa Kim Bodniaa alias Martin Rohdea oli kuin pilvinen päivä, ja huoneeseeni laskeutui ikävyys kuin riutuva syksyilta. Median mukaan poisjäänyttä Bodniaa ei miellyttänyt suunta, johon sarjaa oltiin viemässä. Valitettavasti olen samaa mieltä. Tämänkertaiseen ruumiskasaan ja siten pois koko sarjasta päätyi myös yksi päähenkilöistä. Jos sarja siis vielä jatkuu, se on menettänyt jo kaksi alkuperäistä hahmoa. Sattumoisin he olivat työtoverinsa Saga Norénin ainoat ystävät.

Fiktiossa on se kiinnostava moraaliin liittyvä seikka, että kun mieltyy johonkin roolihahmoon, hänen tekojaankin alkaa katsoa sallivin silmin. Sympatia ja suoraselkäisyys joutuvat helposti ristiriitaan. Vain fiktiossa saa toivoa, että vakava rikos jätetään huomiotta, jos sillä tavalla paha saa palkkansa. Usein yhteisön odotetaan pitävän jäsentensä puolta jopa lain kustannuksella. Sagalle ystävyys ei kuitenkaan merkinnyt velvollisuutta suojella henkirikoksen tehnyttä työpariaan Martinia.

Sofia Helinin esittämästä itsevarmasta Sagasta oli tällä kaudella tehty pelokkaasti kulmiensa alta pälyilevä varjo entisestä. Ilmeisesti muutoksella oli tarkoitus laajentaa hänen yksitotista tunneilmaisuaan, mutta kävikin päinvastoin. Helin näytti kaiken aikaa kuin selkäänsä saaneelta lapselta, minkä vuoksi Sagan persoona menetti aiemman kiehtovuutensa. Sarjan tekijöiden kannattaisi keksiä keino, jolla karismaattinen Martin saadaan ulos vankilasta ja takaisin töihin. Niinhän olisi jouduttu tekemäänkin, jos toisen kauden lopussa kolmannesta ei ollut vielä sovittu. − On sitä kuulemma hullumpiakin juonenkäänteitä sarjoissa toteutettu.

Siltaa kannatteli kuitenkin yhä sen hypnoottisen synkkä tunnusmusiikki, Choir of Young Believers -yhtyeen esittämä Hollow Talk. Edellisen kauden päätöksessä se myös saatteli Martin Rohden vangittuna poliisiautoon. Johtuneeko siitä, että musiikin soidessa luulen kuulevani siinä hänen äänensä.

○ ○ ○

Syksyllä Femmalla esitettiin dokumentti, jossa käsiteltiin pohjoismaisia rikossarjoja (Silta, Rikos, Wallander, Lilhammer sekä poliittinen draamasarja Vallan linnake) ja niiden saamaa valtavaa suosiota muualla. Dokumentin perusteella Silta nousee ylitse muiden: se on kuulemma myyty kaikkiin muihin maihin paitsi Etelä-Sudaniin, Kosovoon ja (kuinka ollakaan!) Pohjois-Koreaan. Ohjelmassa esiteltiin myös sarjasta tehtäviä uusia versioita, joita kuvattiin Yhdysvalloissa sekä yhteistyönä Ranskassa ja Englannissa. Onko tässä jotain järkeä? Luultavasti useampikin maa innostuu tekemään omansa, ja sitten ne kauppaavat näitä versioitaan toisilleen. Jos alkuperäinen on menestys, kopio häviää aina.

Silta ei siis enää kolmannella kaudellaan ansaitse täysiä pisteitä. Sen sijaan mainituista sarjoista alusta loppuun kiinnostavuutensa säilyttänyt Vallan linnake saa edelleen täyden luottamukseni. Pääministerinä Birgitte Nyborg johti hallitustaan älykkäästi mutta jämäkästi. Hän ei epäröinyt silloinkaan, kun henkilösuhteet olivat ristiriidassa yleisen edun kanssa. Sidse Babett Knudsen teki tässä sarjassa totisesti elämänsä roolin.