Ei kukaan erityinen

Voiko sodan kanssa oikeasti kilpailla huomiosta? Meneekö naapurin piikkiin sekin, että miesvaltaisen armeijan käymä sota muualla päihittää naisvaltaisen hoitoalan taistelun kotimaassa? Sankareiksi on silti kumpaakin joukkoa moneen otteeseen ylistetty.

Suomen Kuvalehden iskevästi kuvitetussa artikkelissa Kyllä naiset hoitaa (2/2022) todetaan, että todellisuudessa yhteiskunta on riippuvaisempi hoivasta kuin vientiteollisuuden kilpailukyvystä, mitä taloudessa ja politiikassa ei hevin haluta myöntää. Talouskriiseissä ajatellaan kernaasti, että ”miesten yksityisen sektorin vientityöt tuovat talouteen rahat, jotka naisten julkisen sektorin hoitoalat tuhlaavat”. Että hoitotyö on vain menoerä kuntien ja valtion budjeteissa eikä investointi ihmisten hyvinvointiin.

Toisaalta kun hoitoalalla mennään lakkoon kuten nyt, katse käännetään automaattisesti apua vaille jääviin eli hoidettaviin ja heidän tarpeisiinsa ja kärsimyksiinsä. Kestävyytensä viimeistään korona-aikana osoittaneiden hoitajien sen sijaan tulisi yltää aina vain parempiin suorituksiin mistään valittamatta ja mitään vaatimatta. Mitä minä palkalla. Nainen elää hoivan tuomalla tyydytyksellä. (SK:n artikkelin kuvitustekstiä)

Ei tarvita kummoistakaan mielikuvitusta ajatella yhteiskuntaa, jossa edelleen synnytään, sairastutaan, loukkaannutaan, haavoitutaan ja kuollaan − mutta ei hoideta.

 

Ruusunen

 

kun heräsin he hakivat minusta laskimoita

ja löysivät myös

kalpeansinisiä käärmeitä käsivarren sisäpinnalta

 

satoi lunta, ilma oli ohutta

ja jokainen hengenveto joutui lumeen,

en osannut hengittää toisin

 

Ruusunen! Dornröschen! huudettiin

kuuletko minua Ruusunen!

Röslein rot! Niin, kaikki minun etunimeni

sadan vuoden ajalta ja ylikin

− −

ja sitten he katosivat. Satoi edelleen

lunta. Yksi ainoa ihminen jäi, hänen kätensä

olivat kuivat ja lämpimät, minä kysyin

 

Kuka sinä olet? poispäin kääntyneenä hän hymyili

mittasi minulta verenpaineen ja vastasi

satakaksikymmentä kautta kahdeksankymmentä

 

hän tarttui käteeni ja laski jokaisen

valtimosykkeen. Kysyin taas.

Kuka sinä olet? Hän hymyili hämillisenä ja vastasi.

En erityisemmin kukaan, Yökkö

 

ja minä jatkoin kysymistä,

mitä on tapahtunut?

Onnettomuus, itsemurhayritys?

Sairaus? Sota? Myrkytys?

hän otti pesusienen. Se oli pehmeä ja märkä

ja lämmin ja hän vastasi: Dornröschen,

sinä satutit itsesi värttinään, siinä kaikki.

 

Eva Ström, suom. Caj Westerberg

 

Standardi-ihmisen poikkeamat

Millaisessa maailmassa eläisimme nyt, jos englannin kielen sana man olisi aikoinaan rajoittunut tarkoittamaan vain miestä?

Sen sijaan elämme maailmassa, jossa man merkitsee myös ihmistä. Näin ollen merkitykseltään ihmisen synonyymiksi mielletty mies on saanut kunnian edustaa kaikkien ihmisten elämää, siis myös naisten.

Tietokirjassaan Näkymättömät naiset (Näin tilastot paljastavat, miten maailma on suunniteltu miehille, 2020) brittiläinen Caroline Criado Perez esittelee lukuisia esimerkkejä siitä, miten naisia koskevan datan puuttuminen on vääristänyt paitsi tutkimustietoa myös hankaloittanut naisten jokapäiväistä elämää.

Kirjan nimi ei viittaa vain naisiin, jotka kaikkialla maailmassa tekevät suurimman osan yleiseksi käyneestä palkattomasta työstä. Näkymättömiin naisiin sisältyvät kaikki naiset (siis puolet maapallon väestöstä), joiden olemassaoloa ei ole otettu huomioon, kun puhutaan ihmisestä lajina.

Hämmästyttävää, miten erilaiset pienet ja suuret asiat, joita kaikkia ei tule edes ajatelleeksi, voivatkaan miesten suunnittelemina ja miehiin perustuvan datan näkökulmasta haitata naisten elämää. Criado Perez myöntääkin, ettei naisia koskevan datan puute yleensä johdu pahantahtoisuudesta eikä ole harkittua, vaan se on ikiaikainen tapa ajatella – ja toisaalta yhdenlainen tapa olla ajattelematta.

Criado Perez on käynyt läpi eri maissa tehtyjen useiden alojen tutkimuksia esimerkiksi kaupunkisuunnittelusta, maanviljelystä, muotoilusta, lääketieteestä, politiikasta ja teknologiasta sekä erilaisten työpaikkojen toimintatavoista.

Ruotsissa Karlskogan kaupungissa virkamiehen huulenheitosta seurasi, että siellä vuodesta 2011 muutettiin lumenaurausjärjestys jalankulkijoita ja julkisen liikenteen käyttäjiä suosivaksi. Muutos perustui faktaan, että naiset ja miehet liikkuvat paikasta toiseen eri tavoin: naiset yleensä kävelevät tai käyttävät julkisia liikennevälineitä, miehet kulkevat todennäköisimmin autolla. Pääväyliä käyttävien on helpompi ajaa lumipeitteen läpi autolla kuin jalan kulkevien lykkiä lastenvaunuja tai pyörätuolia tai pyörää. Päätöksestä koitui kaupungille lisäksi yllättäviä säästöjä, sillä jalankulkijoille aiheutuneet liukasteluonnettomuudet ja sairaalassaoloaika vähenivät selvästi.

Harva meistä tietää, että toimistojen vakiolämpötilan kaava perustuu 40-vuotiaan 70-kiloisen miehen aineenvaihdunnan lepokulutukseen. Sen mukaan nykytoimistojen lämpötila on naisille keskimäärin 5 astetta liian kylmä. Yllättävää sekin, että pianon soittaminen voi olla naisille ja pienikätisille miehille hankalaa sen takia, että perinteinen koskettimisto on suunniteltu normaalikokoisen miehenkäden mitoituksella. Samoin älypuhelimet. Kuten myös monet työkalut.

Listaa voi jatkaa: Eri aloilla käytettävä virka- ja suojavaatetus on usein suunniteltu miesmittojen mukaan. Jos esimerkiksi turvakengät ovat naiselle liian raskaat tai käsineet liian isot, niistä voikin tulla turvallisuusriskejä. Potkut päälliköille, jotka epäävät alaistensa pyynnön saada oikeankokoiset varusteet! Rautateillä työskennellyt brittinainen oli joutunut anelemaan peräti kaksi vuotta saadakseen sopivat käsineet, koska hänelle liian isot ”normaalikokoiset” käsineet olivat vaaralliset veturiin noustessa ja siitä poistuessa.

Yhdysvaltojen ilmavoimien lentäjille suunniteltiin tuntoaistipohjainen liivi, jonka anturit värisevät, jos lentäjä on väärässä asennossa. Liivin ansioksi mainitaan, että lentäjä tietää aina, miten päin hän on suhteessa maan pintaan, vaikka olisi kadottanut suuntavaistonsa. Lisäksi todetaan, että ”värinän tuntee parhaiten karvaisella, luisevalla kohdalla ihoa ja vaikeimmin pehmeillä, pulleilla ruumiinosilla”. Liivi siis tuskin lisää sitä käyttävien naisten turvallisuudentunnetta. Kirjan mukaan naisten osuus Yhdysvaltain ilmavoimissa työskentelevistä on 20 prosenttia.

Aloilla, joilla käsitellään kemikaaleja, riskinä on sairastua työperäiseen syöpään. Criado Perezin mukaan silloinkin luotetaan miehiä koskevista tutkimuksista saatuun dataan. Siitä huolimatta, että miehet ja naiset eroavat toisistaan tavoin, jotka voivat vaikuttaa kemikaalien imeytymiseen elimistöön: Heillä on erilaiset immuunijärjestelmät ja erilaiset hormonit. Naiset ovat yleensä pienempikokoisia, ja heillä on ohuempi iho, minkä vuoksi he saattavat sietää myrkyllisiä aineita pienempinä altistuksina kuin miehet.

Naiset on ohitettu myös suunniteltaessa kehityshankkeita maihin, joissa elinolot ovat aivan toiset kuin kehittyneissä maissa. Esimerkiksi naiset altistuvat päivittäin myrkylliselle savulle laittaessaan ruokaa perinteisillä liesillä biomassaa polttamalla. Tällä tavoin arviolta 75−80 prosenttia naisista Etelä-Aasiassa ja Afrikassa edelleen valmistaa ruoan.

Kehitysapujärjestöjen ”puhdas” liesi -hankkeilla lähdettiin alkujaan ehkäisemään metsien tuhoutumista eikä niinkään vähentämään naisten työtaakkaa tai savusta johtuvia terveyshaittoja. Hankkeiden huono menestys puolestaan on johtunut siitä, ettei naisilta ole kysytty. Ei ole ollut olemassa dataa, jonka perusteella olisi osattu kehittää liesiä, joista heille todella on hyötyä. Vaikka eräiden liesimallien esimerkiksi todettiin lisäävän ruoanvalmistusaikaa, hankeraportin mukaan naiset vain tarvitsivat oikeanlaista koulutusta liesien käytössä. Ongelmana olivat siis naiset, eivät liedet.

Ja niin edelleen.

”Ihmiskunnan historia. Taiteen, kirjallisuuden ja musiikin historia. Itse evoluution historia. Kaikki on esitetty meille objektiivisina faktoina. Mutta todellisuudessa nämä faktat ovat valehdelleet meille. Niitä kaikkia on vääristänyt se, että puolet ihmiskunnasta on sivuutettu – tämä pätee jopa sanoihin, joilla me kerromme puolitotuutemme. Sivuuttaminen johtaa puutteelliseen dataan. Vääristymiä siinä, mitä me luulemme tietävämme itsestämme. Se on ruokkinut myyttiä miehisestä yleispätevyydestä. Ja se on fakta.” (Caroline Criado Perez)

Koska naiset on aikojen alusta määritelty poikkeamiksi standardi-ihmisestä, heistä on tullut näkymättömiä. Kun nainen miesvaltaisessa yhteisössä sanoo, ettei halua erityiskohtelua, sen voi tulkita kahdella tavalla: Hän pelkää joutuvansa ryhmässä silmätikuksi naiseutensa ja siihen liittyvien perusominaisuuksiensa takia. Tai sen voi tulkita myös siten, että naisena hän odottaa tulevansa kohdelluksi samanarvoisena ihmisenä kuin mies kaikista mahdollisista eroista huolimatta.