Voiko sodan kanssa oikeasti kilpailla huomiosta? Meneekö naapurin piikkiin sekin, että miesvaltaisen armeijan käymä sota muualla päihittää naisvaltaisen hoitoalan taistelun kotimaassa? Sankareiksi on silti kumpaakin joukkoa moneen otteeseen ylistetty.
Suomen Kuvalehden iskevästi kuvitetussa artikkelissa Kyllä naiset hoitaa (2/2022) todetaan, että todellisuudessa yhteiskunta on riippuvaisempi hoivasta kuin vientiteollisuuden kilpailukyvystä, mitä taloudessa ja politiikassa ei hevin haluta myöntää. Talouskriiseissä ajatellaan kernaasti, että ”miesten yksityisen sektorin vientityöt tuovat talouteen rahat, jotka naisten julkisen sektorin hoitoalat tuhlaavat”. Että hoitotyö on vain menoerä kuntien ja valtion budjeteissa eikä investointi ihmisten hyvinvointiin.
Toisaalta kun hoitoalalla mennään lakkoon kuten nyt, katse käännetään automaattisesti apua vaille jääviin eli hoidettaviin ja heidän tarpeisiinsa ja kärsimyksiinsä. Kestävyytensä viimeistään korona-aikana osoittaneiden hoitajien sen sijaan tulisi yltää aina vain parempiin suorituksiin mistään valittamatta ja mitään vaatimatta. Mitä minä palkalla. Nainen elää hoivan tuomalla tyydytyksellä. (SK:n artikkelin kuvitustekstiä)
Ei tarvita kummoistakaan mielikuvitusta ajatella yhteiskuntaa, jossa edelleen synnytään, sairastutaan, loukkaannutaan, haavoitutaan ja kuollaan − mutta ei hoideta.
Ruusunen
kun heräsin he hakivat minusta laskimoita
ja löysivät myös
kalpeansinisiä käärmeitä käsivarren sisäpinnalta
satoi lunta, ilma oli ohutta
ja jokainen hengenveto joutui lumeen,
en osannut hengittää toisin
Ruusunen! Dornröschen! huudettiin
kuuletko minua Ruusunen!
Röslein rot! Niin, kaikki minun etunimeni
sadan vuoden ajalta ja ylikin
− −
ja sitten he katosivat. Satoi edelleen
lunta. Yksi ainoa ihminen jäi, hänen kätensä
olivat kuivat ja lämpimät, minä kysyin
Kuka sinä olet? poispäin kääntyneenä hän hymyili
mittasi minulta verenpaineen ja vastasi
satakaksikymmentä kautta kahdeksankymmentä
hän tarttui käteeni ja laski jokaisen
valtimosykkeen. Kysyin taas.
Kuka sinä olet? Hän hymyili hämillisenä ja vastasi.
En erityisemmin kukaan, Yökkö
ja minä jatkoin kysymistä,
mitä on tapahtunut?
Onnettomuus, itsemurhayritys?
Sairaus? Sota? Myrkytys?
hän otti pesusienen. Se oli pehmeä ja märkä
ja lämmin ja hän vastasi: Dornröschen,
sinä satutit itsesi värttinään, siinä kaikki.
Eva Ström, suom. Caj Westerberg
