Sanat pienempi paha yhdistettynä valtiojohtajaan eivät kuulosta kovin innostavilta kunnioittavista nyt puhumattakaan. Ilmaukseen sisältyy myös niin tutuksi tullut kahtiajakautuneisuus.
Kun Ranska eilen valitsi presidentikseen uudelleen Emmanuel Macronin, Euroopassa enemmistö huokaisi helpotuksesta. Vastaehdokas Marine Le Pen edustaa arvoja, joita enemmistön onneksi yhä vielä on vaikea, jopa mahdoton hyväksyä, sillä mikä tahansa ääriajattelu heikentää demokratiaa.
Toisaalta siirrytäänpä ajassa taaksepäin ja Yhdysvaltoihin vuoteen 2016. Siellä voittajaksi julistettiin henkilö, joka ajattelee samansuuntaisesti kuin Le Pen, ja häviäjän kohtalon suuremmasta äänimäärästään huolimatta sai vastaehdokas Hillary Clinton. Tuolloinkin äänestäjät valitsivat omasta mielestään pienemmän pahan.
Jos tulos olisi ollut toinen, millaisessa maailmassa mahtaisimme elää nyt?
Yhdysvaltain ja Ranskan vaaleilla on muutakin yhteistä kuin niissä monia äänestäjiä ohjannut valinta mielestään kahden huonon ehdokkaan välillä. Toinen ehdokas sai vähintään henkistä taustatukea ulkopuoliselta valtiolta, siis Venäjältä, jonka presidentin kanssa heillä on lämpimät suhteet.
Sivuseikka varmaan, mutta yhteistä on sekin, että kummassakin vaalissa hävisi nainen. Siis se isompi paha.
On olemassa myös täydellinen paha. Ja muuan valtiojohtaja.
