”Sinähän tiedät, että maalaus tarvitsee sitä”, hän sanoi hiljaa, ”helmen heijastamaan valoa. Muuten se ei ole täydellinen.”
Taiteilijan kommenttiin kätkeytyy lähestyvä, tietoisesti aiheutettu yhteentörmäys piian ja hänen emäntänsä, helmien omistajan, välillä. Täydelliseen taideteokseen pyrkivä maalari ymmärtää sen kyllä, mutta asettaa silti taiteensa etusijalle.
Sen sijaan vähäpuheisen taiteilijan yksityiset ajatukset ”sinästä” ja yhteentörmäyksen syvimmästä syystä on hienovireisesti kirjoitettu näihin lauseisiin: Hiukset valahtivat olkapäilleni ruskeina kuin syksyiset pellot. Kukaan muu ei ollut koskaan nähnyt niitä. ”Sinun hiuksesi”, hän sanoi. Hän ei ollut enää vihainen. Lopulta hänen katseensa päästi minut.
Mieleen nousee sama kohtaus kirjan pohjalta tehdystä elokuvasta: Scarlett Johanssonin esittämä piika puolittain piilossa kuparinpunaisina ryöpsähtävine kutreineen ja hänen isäntäänsä näyttelevä Colin Firth, joka tuijottaa näkyä hiljaa, lumoutuneena. Vain hetki, joka ei unohdu kummaltakaan.
Johannes (Jan) Vermeerin maalaama muotokuva Turbaanipäisestä tytöstä (1665) sai kirjailija Tracy Chevalierin käsissä kiehtovan kirjallisen muodon nimellä Tyttö ja helmikorva (suom. 2001, kuvitettu painos 2005). Sen tyystin erilaiseen maailmaan tekee välillä mieli vetäytyä. Kerronta on niin visuaalista, että tarinan voi nähdä näkemättä elokuvaa. Loistavasti romaanin henkeä noudattelevan elokuvan tunnepitoisempi päätös tosin miellyttää enemmän kuin kirjan järkevän viileä lopetus.
Hollannissa Delftin kaupungissa asuneen Vermeerin elämästä (1632−1675) on tallennettu melko vähän faktatietoja, ja näin ollen myöskään maalauksen malli ja hänen elämänkulkunsa eivät ole tiedossa. Kirjailijan kertoma tarina kuulostaa hyvin uskottavalta − niin uskottavalta, että sitä voisi helposti alkaa pitää totena.
Romaanin jälkisanoissa Chevalier toteaakin, että toisinaan lukijoiden suhtautuminen Vermeeriin ja hänen maalauksiinsa on lähennellyt hysteriaa: Eräs lukija oli kirjoittanut palautteessaan, että jos olisi taiteilijan jälkeläinen, hän haastaisi Chevalierin oikeuteen.
Vasta noin vuoden kuluttua kirjan ilmestymisestä kirjailijalle valkeni hämmästyttävä yhteensattuma. Hän sai nimittäin kuulla, että nimi Margriet, josta kirjan päähenkilön nimi Griet on lyhenne, tulee latinankielisestä sanasta margarita, joka tarkoittaa helmeä.
Vermeerin elämäkertatietojen mukaan hänen vaimonsa synnytti 15 lasta, joista neljä menehtyi varhain. Perheeseen voi siis hyvin kuvitella avuksi piian jos toisenkin. Taiteilija elätti perheensä maalaustensa myynnillä ja toimimalla taidekauppiaana. Hänen taloudelliseksi tukijakseen arveltu mesenaatti Pieter van Ruijven kuoli vuonna 1674. Kun Vermeer itse menehtyi seuraavana vuonna vain 43-vuotiaana, hänellä oli jättää perheelleen enää vain suuret velat.
Tuona vuonna 1675 taiteilijan kotikaupungin Delftin perustamisesta tuli kuluneeksi 600 vuotta. Nykyisin hänen maalauksensa turbaanipäisestä tytöstä sijaitsee Mauritshuisin museossa Haagissa.
● ● ●
Hollantilaistaiteilijan elämä taiteen tekemisen ja monilapsisen perheen välillä tasapainoillessa tuo oitis mieleen hänen naispuolisen kollegansa, italialaisen Lavinia Fontanan (1552−1614), josta Mia Kankimäki kertoo kirjassaan Naiset, joita ajattelen öisin.
Erona Vermeeriin Fontana tietenkin synnytti itse 11 lastansa ja teki samalla uraa taidemaalarina. Oman perheensä lisäksi hän elätti myös vanhempansa. Hän eli 62-vuotiaaksi ja maalasi viimeiset 10 vuottaan muun muassa paaville ja Borghesen suvulle. Tästä voisi päätellä, että Lavinia Fontanan elämä sujui varsin mukavasti loppuun asti. Vermeerin taas arvellaan kuolleen stressiperäiseen sairauteen (ehkä aivohalvaus, kenties sydänkohtaus), joka vei hänet parikymmentä vuotta nuorempana kuin Lavinia oli kuollessaan.
Lapsiluvun lisäksi näitä taiteilijoita yhdistää myös säilyneiden maalausten lukumäärä: ainakin Wikipedian mukaan sekä Vermeeriltä että Fontanalta on säilynyt 32 maalausta, joiden tiedetään varmasti olevan heidän maalaamiaan.