Insinööriopein yli esteiden

Esteet on tehty voitettaviksi ja ongelmat ratkaistaviksi, sopii insinöörin motoksi.

Jo aiemmin sarjassa Eurooppa ylhäältä päin esiteltiin muuan insinööriajattelun nerokas lopputulos, Skotlannin maamerkki, kaksi kanaalia yhdistävä pyörivä venehissi Falkirk Wheel. Kanaalien välinen korkeusero on 35 metriä. Hissin pyörän kahdessa altaassa lastit kulkevat samanaikaisesti ylös ja alas.

Äskettäin sarjassa nähtiin toinen nerokas keksintö, Sveitsin Stoosissa joulukuussa 2017 avattu Euroopan (ellei maailman) jyrkin kiskoköysirata eli funikulaari. Noin sadan asukkaan vuoristokylä Stoos sijaitsee 50 kilometrin päässä Zürichistä.

Maassa, jonka pinta-alasta yli 50 prosenttia on Alppien vuoristoseutua, on sopeuduttava jyrkkien, joskin kauniiden maisemien asettamiin vaatimuksiin. Sellaisissa olosuhteissa tarvitaan kekseliäisyyttä, joka tekee mahdottomasta mahdollista. Ilmeisen vaativan Stoosin radan kehittely ja rakentaminen vei yhteensä 14 vuotta. Sen edeltäjä oli ollut käytössä vuodesta 1933.

Edeltäjän korvanneen, toiseen paikkaan rakennetun uuden radan kaltevuudeksi mainitaan 110 prosenttia. Korkeusero 1,7 kilometrin matkalla on 744 metriä.

Erikoisen mallinen kulkuväline näyttää toisiinsa kiinnitettyjen 4 tynnyrin riviltä. Tynnyrit ovat vaunuja, joihin mahtuu 34 matkustajaa kuhunkin. Vaunuissa on mukautettu kallistusjärjestelmä, niin että matka etenee vakaana ilman kuperkeikkoja 10 metriä sekunnissa. Saattaa siinä silti heikompihermoista hirvittää.

Voi helposti kuvitella, että jo radan rakennusvaihe herätti paikallisissa suurta kiinnostusta saati sitten sen lopputulos. Kiitos televisiossa esitetyn Euroopan maita kuvaavan sarjan, tähän ihmeeseen pääsi nyt myös meillä tutustumaan.

 

 Muina lähteinä Wikipedian ja The Guardianin artikkelit

Multaa ja timantteja

Tulla lujaksi,
pysyä pehmeänä.
Siinä on haavetta
kylliksi yhdelle elämälle! 

Tommy Tabermann

Jos senkin jälkeen haluaa pysyä pehmeänä, voi valita kompostoinnin. Kylläkin vasta vuoden kuluttua ja vain Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa, kun äskettäin hyväksytty laki ruumiiden kompostoinnista astuu voimaan (Helsingin Sanomat 21.5.2019).

Nyt jo moni sirottelee omaisensa tuhkaa milloin meren aaltoihin, milloin metsän mättäille. Washingtonissa läheisensä kompostoiva voi lannoittaa syntyneellä mullalla vaikka puutarhansa kukkapenkkejä.

Vainajan lisäksi kompostointiastiaan pannaan kasveja, olkia ja puulastuja. Noin kuukauden mittaisessa hajoamisprosessissa astian lämpötila voi nousta 65 asteeseen. Kompostointialalla toimivan yrityksen mukaan multaa voidaan kaiken kaikkiaan saada jopa 760 litraa. Siitä riittäisi jaettavaa isommallekin suvulle.

Ensimmäiseksi ajatus ruumiin kompostoinnista tosin loihtii silmien eteen lähinnä kuvitteellisen rikoselokuvan, jossa tappaja yrittää peittää rikoksensa jäljet.

Jos taas haluaa tulla lujaksi, voi valita timantin. Ihmisen tuhkan sisältämästä hiilestä voi huipputeknisillä raskaan teollisuuden laitteilla puristaa fyysisesti ja kemiallisesti luonnontimanttia vastaavan muistotimantin (National Geographic -lehti 5/2019).

Muistotimantin valmistamiseen tarvitaan ½ kiloa vainajan tuhkaa. Sveitsissä sijaitsevassa laboratoriossa tuhka puhdistetaan ja siitä erotetaan puhtaat hiilialkuaineet, jotka muunnetaan grafiitiksi.

Sen jälkeen prosessi kuumenee toden teolla verrattuna kompostointiin: korkeapainelaitteessa grafiitin muuttuminen timantiksi vaatii jopa 1 300-asteisen lämpötilan. Painetta voi olla peräti 66 000 baaria. Lämpö ja paine vaikuttavat vähitellen grafiitin molekyylirakenteeseen ja muuttavat hiilen puhtaaksi timantiksi.

Muistotimantin saa halutessaan joko hiottuna tai hiomattomana.

Koko operaatio tuhkaamisesta timantin toimittamiseen kestää 5–8 kuukautta. Edullisimmat muistotimantit maksavat noin 3 000 euroa.

Entä jos muistotimanttiin liittyvät henkilökohtaiset muistot karisevat pois ja vain timantti jää jäljelle? Jos sen arvo muuttuu teettäjälle pelkäksi rahaksi, syyllistyykö hän timantin myydessään eräänlaiseen ihmiskauppaan?