Maassa, jonka nykyinen presidentti on keskittynyt rypemään
itsekeskeisyydessään, kuuluisan ja laajalti pidetyn ihmisen hautajaiset ovat
monelle puhujalle oivallinen paikka saada kriittinen mielipide kuuluviin.
Näin voi päätellä hautajaisista, jotka ovat viime aikoina mittavasti ylittäneen uutiskynnyksen. Niiden perusteella laulaja Aretha Franklinia ja senaattori John McCainia ei muisteltu pelkästään yksityishenkilöinä vaan Yhdysvaltain nykyisen suunnan edesmenneinä vastustajina.
Hautajaisista on tullut demokratian ja niiden arvojen puolustamisen areena, jotka nykyisen presidentin valtakaudella ovat joutuneet mielivaltaisen egokatastrofin polkemiksi.
Isoissa, paljon julkisuutta saavissa hautajaisissa pääsevät puhumaan edelliset presidentit ja muut merkittävät henkilöt. McCainin omat puhujavalinnat eivät voi olla herättämättä kunnioitusta: hän halusi antaa puheenvuoron myös toisinajattelijoille, kuten entiselle kilpakumppanilleen Barack Obamalle.
McCainin elämästä luettuaan muistelee entistä hämmästyneempänä vuoden 2008 presidenttivaalikampanjaa, jolloin hän valitsi Sarah Palinin varapresidenttiehdokkaakseen. Myös järkevä ihminen voi olla erehtyväinen.
Maassa, jonka nykyinen johtaja hukuttaa maailman (usein tökeröihin) tviitteihinsä, hyvillä puhujilla luulisi olevan kysyntää. Toinen toistaan seuraavien, hetken mielijohteesta tehtyjen hyökkäysten sijaan tarvitaan pohdittuja sanoja, syvempää ymmärrystä, näkemystä ja toisten arvostamista.
Vuonna 2008 ilmestyi brittiläisen kirjailijan ja historioitsijan Simon Sebag Montefioren toimittama teos Suuret puheet, jotka muuttivat maailmaa. Noin viidenkymmenen valituksi tulleen puheen pitäjät eivät olleet vain valtiojohtajia vaan joukkoon mahtuu armeijoiden komentajia, hengellisiä johtajia ja tavallisia ihmisiä.
Tuottaakohan meneillään oleva aikakausi Suurille puheille joskus vielä jatko-osan?
Suuri puhe ei ilmennä ainoastaan aikansa totuutta – se voi ilmentää myös suuria valheita. (Simon Sebag Montefiore)
Näin voi päätellä hautajaisista, jotka ovat viime aikoina mittavasti ylittäneen uutiskynnyksen. Niiden perusteella laulaja Aretha Franklinia ja senaattori John McCainia ei muisteltu pelkästään yksityishenkilöinä vaan Yhdysvaltain nykyisen suunnan edesmenneinä vastustajina.
Hautajaisista on tullut demokratian ja niiden arvojen puolustamisen areena, jotka nykyisen presidentin valtakaudella ovat joutuneet mielivaltaisen egokatastrofin polkemiksi.
Isoissa, paljon julkisuutta saavissa hautajaisissa pääsevät puhumaan edelliset presidentit ja muut merkittävät henkilöt. McCainin omat puhujavalinnat eivät voi olla herättämättä kunnioitusta: hän halusi antaa puheenvuoron myös toisinajattelijoille, kuten entiselle kilpakumppanilleen Barack Obamalle.
McCainin elämästä luettuaan muistelee entistä hämmästyneempänä vuoden 2008 presidenttivaalikampanjaa, jolloin hän valitsi Sarah Palinin varapresidenttiehdokkaakseen. Myös järkevä ihminen voi olla erehtyväinen.
Maassa, jonka nykyinen johtaja hukuttaa maailman (usein tökeröihin) tviitteihinsä, hyvillä puhujilla luulisi olevan kysyntää. Toinen toistaan seuraavien, hetken mielijohteesta tehtyjen hyökkäysten sijaan tarvitaan pohdittuja sanoja, syvempää ymmärrystä, näkemystä ja toisten arvostamista.
Vuonna 2008 ilmestyi brittiläisen kirjailijan ja historioitsijan Simon Sebag Montefioren toimittama teos Suuret puheet, jotka muuttivat maailmaa. Noin viidenkymmenen valituksi tulleen puheen pitäjät eivät olleet vain valtiojohtajia vaan joukkoon mahtuu armeijoiden komentajia, hengellisiä johtajia ja tavallisia ihmisiä.
Tuottaakohan meneillään oleva aikakausi Suurille puheille joskus vielä jatko-osan?
Suuri puhe ei ilmennä ainoastaan aikansa totuutta – se voi ilmentää myös suuria valheita. (Simon Sebag Montefiore)
