Jos Hillary Clinton
olisi mies, hänen mahdollisuutensa voittaa meneillään olevassa
presidenttikilvassa olisivat kirjaimellisesti häviävän pienet. Yhdysvalloissa presidentin,
siis miehen, vähimmäispituus näyttää soluttautuneen pätevyysvaatimuksiin,
vaikkei sitä sanottaisikaan ääneen. Vuodesta 1901 maata on johtanut 18
presidenttiä, joista 14:llä on ollut mittaa vähintään 180 senttimetriä,
mieluummin reilusti yli.
Jo ensimmäinen presidentti George Washington antoi esimerkkiä 188-senttisellä olemuksellaan.
Sattumoisin sekä Clintonin mies Bill
(presidentti 1993−2001) että nykyinen haastaja (jonka nimi on saanut
viestimissä ylenpalttisesti tilaa) ovat samanmittaisia. Tähän mennessä korkeimmalta kansalaisiaan on
katsellut Abraham Lincoln. Hänen
pituutensa oli 193 senttimetriä.
Toisaalta yli 180-senttisten ehdokkaiden keskinäisessä
kisassa on usein voittanut myös heistä lyhyempi, kuten Wikipedian taulukosta
ilmenee.
Mikäli Hillary Clinton siis olisi mies, hän voisi yrittää
tehdä jimmycarterit ja 169 sentillään iskeä kiilan tähän mittataulukkoon. Tosin
myös Jimmy Carterin (presidentti 1971−1981)
177 senttiin verrattuna hän saisi ponnistaa kaikin voimin ja kasvaa täyteen
mittaan muilla avuilla. Sivumennen sanoen, vain sentin Clintonia pidemmällä
Venäjän presidentti Vladimir Putinilla
ei ole koskaan ollut presidenttikilvassa tätä ongelmaa voitettavanaan.
Clinton saisi tukea myös Yhdysvaltain neljännestä − ja
lyhimmästä − presidentistä James
Madsenista (163 cm), joka pääsi toiselle kaudelle voitettuaan 191-senttisen
DeWitt Clintonin(!).
○ ○ ○
Mutta koska Hillary Clinton on nainen, hänen
voittomahdollisuutensa paranevat. Kuten kahdeksan vuotta sitten aika oli
kypsynyt mustaihoiselle presidentille, nyt sen luulisi viimein kypsyneen myös
naiselle. Tosin juuri tällä kertaa ei sittenkään
ole tärkeintä naiseus vaan ne muut avut, kuten ehdokkaan asiallisuus, laaja poliittinen
kokemus ja asiantuntemus.
Miten käy Yhdysvaltain asemalle, maineelle ja uskottavuudelle,
jos sen johtoon pääsee Clintonin vastaehdokkaan kaltainen helppoheikki,
olkoonkin omalla alallaan vaikka kuinka kova liikemies? Onko suurvalta todella
valmis ottamaan sen riskin?
Myös Hillary Clintonilla on puutteensa ja ankarat
arvostelijansa. Kuten Helsingin Sanomien
kirjoituksessa (5.9.) kerrottiin, Yhdysvalloissa sukupuoli lasketaankin hänelle lisärasitteeksi. Siihen hän ei sentään itse
ole syypää.
Äskettäin lukemassani Ronald
Kesslerin kirjassa Presidentin
turvamies Bill Clintonin puolisoa ei myöskään esitetä kovin imartelevassa
valossa. On kuitenkin helppo ymmärtää edes se, että yksityisyyden menetyksen
ohella menee välillä myös hermo. Hillaryhan
ei kuulunut niihin amerikkalaisten rakastamiin piparinleipojavaimoihin, vaan on
aina edustanut täysin erilaista naiskuvaa. Moni häneen liitetyistä
heikkouksista kääntyneekin miehellä vahvuudeksi tai ainakin leppoisaksi pojat
ovat poikia -hymistelyksi.
