torstai 11. elokuuta 2016

Toisen sanoin



Voi lukea kymmeniä kirjansivuja ja pitkiä lehtiartikkeleita sinänsä antoisaa tekstiä. Harvemmin kuitenkin nousee esiin jotain niin huomionarvoista, että sen kohdalle pysähtyy ja haluaa sitä mietiskellä. Etsimättä löytäminen tuntuu aina yhtä inspiroivalta. 

Viime kuukausien poimintojani yhdestä kirjasta ja kolmesta lehtiartikkelista:


Me ihmiset poikkeamme muista eläimistä siten, että voimme olla huolissamme asioista, jotka eivät ole tapahtuneet tai jotka eivät välttämättä tule tapahtumaan. Osaamme pelätä jopa asioita, joita ei ole olemassa, esimerkiksi kummituksia. −− voimme saada kaikki nämä historialliset mekanismit käyntiin vaikka omassa olohuoneessamme, ilman että mikään uhkaa meitä. 
Yritysvalmentaja Henkka Hyppönen (Pelon hinta, Tammi 2014)


Jos tuijottaa ongelmaa, niin ongelma kasvaa, mutta jos katsookin ratkaisua, niin ratkaisu kasvaa.
Kansainvälisen politiikan professorin Hiski Haukkalan mukaan hänen äitinsä suosima sanonta (Suomen Kuvalehti 16/2016)


Tiedämme kaikelle hinnan, mutta emme minkään arvoa. 
Oikeustieteen tohtori Pentti Arajärvi jäähyväisluennollaan 
(Helsingin Sanomien Kuukausiliite 7/2016)


Kaikkien ihmisten olisi hyvä hankkia (ruumis)arkku.
Kuvataiteilija Marjatta Tapiola (Kotiliesi 13/2016)



perjantai 5. elokuuta 2016

Tulkinnan varassa



Viraston lomakkeessa on annettujen vaihtoehtojen vieressä ruudut, jotka aivan selvästi odottavat ruksaamista. Kuitenkin heti perään sulkeissa oleva teksti käskee alleviivaamaan oikean vaihtoehdon. Lomakkeen täyttäjä kohtaa visaisen pulman: ruksi vai alleviivaus, joka tuntuu siinä tilanteessa naurettavalta. Mutta jos hän merkitsee ruksin, niin nauraako viimeksi täysiverinen byrokraatti?

Ohjeiden kielen tulisi aina olla mahdollisimman johdonmukaista. Joskus vaikuttaa siltä, että ohjeita on ollut laatimassa useampi "kokki" pääsemättä joka kohdasta yksimielisyyteen.

Sähköpostiin tulleen ilmoituksen mukaan Microsoft päivittää käyttöehtonsa ja tietosuojalausekkeensa näinä aikoina. Tietosuojalausekkeeseen sisältyviä mainonta-asetuksia voi muuttaa siirtymällä linkistä estosivulle. Kun sivun valintaruudussa lukee Tämän selaimen mukautetut mainokset ovat Käytössä tai Ei käytössä, niin Lisätietoja-kohdassa käyttäjää kehotetaankin valitsemaan vaihtoehdoista Päällä tai Pois päältä. Miksi?

Ota kolme, maksa kaksi. Tätä hämmästyttävän anteliasta mainoslausetta kaupat käyttävät mielellään. Kehotuksen nähdessäni tulee heti mieleen Fingerporin paitakaupan kassalla asioiva mies: kolme paitaa kainalossa ja kaksi maksettavaksi. Sarjakuvan luojan Pertti Jarlan kyky yhdistää arkinen tapahtuma ja kielenkäyttö on ikään kuin jatkojalostettua tilannehuumoria. Osuvimmat kaksoismerkitykset naurattavat vielä monesti jälkeenpäin.

Aina Jarlan jutut eivät osu maaliin mutta usein kyllä. Kun Fingerporissa tehdään laaja remontti lattiasta kattoon, niin arvaahan sen, miten siinä käy. Tai kun poliisi kioskimurron jäljiltä haluaa katsella valvontakameran kuvia. Tai kun kirjastoharjoittelija lukee lainausjärjestelmän käyttöohjeita: (kohta) 1. Aseta kirjastokortti lukijaan. Tai kun…

Osta kolme, maksa kaksi. Hieman hassulta kuulostaa myös tämä yhdellä kirjaimella täydennetty, muuten sama mainoslause. Voiko puhua ostamisesta, jos ostohetki on kuin tuo lisätty s-kirjain: kestää sen sekunnin, ennen kuin kassakone on jo vähentänyt kolmen tuotteen hinnasta yhden.