Mitä yhteistä on verbeillä arvioida, ennakoida ja sivistää? Entä verbeillä arvostaa, jalostaa ja valottaa? Henkevästi ajatellen niiden voi ajatella kuvaavan pyrkimystä johonkin korkeampaan tietoon tai päämäärään tai parempaan ihmisyyteen.
Jos kuitenkin pysytään maan pinnalla, tarkkasilmäisellä voi jo alkaa raksuttaa. Ansaita, alentaa, ilmoittaa, iskostaa, sisuuntua, toivoa, uskoa? Joka jonne tuskin silti vieläkään oivaltaa vaikka kuinka tuijottaisi.
Myös elämän konkreettisemmat puolet kuvastuvat verbien ilmaisemassa tekemisessä ja toiminnassa: aurata, hillastaa, marjastaa, tuulastaa, virvelöidä, tiiata, riiata, jyristä, pyryttää, ukkostaa, vilistää.
Mainittujen verbien alussa esiintyy suomalaisesta etunimikalenterista poimittu perusmuotoinen naisen- tai miehennimi. Lukumääräisesti kummassakin ryhmässä on alle viisikymmentä vastaavanlaista nimeä. Tarkka luku jääköön sanomatta, sillä aina jostain tuntuu putkahtavan täydennystä. Tähänastisten lisäysten jälkeen naisten nimet käänsivät ennakkoasetelman voitokseen (sen mukaan, kumpaan ryhmään ne on kalenterissa jaoteltu), mikä vastaa kaikkien nimien määriä: Wikipedian mukaan nykyisessä kalenterissa on 475 naisten ja 433 miesten nimeä.
Saman nimen sisältäviä verbejä sen sijaan voi olla useampia, kuten Helli > helliä ja hellittää, Päivi > päivitellä ja päivittää, Ali > alittaa ja alistaa sekä Kai > kaikota, kailottaa, kaivaa ja kaivata. Verbimuoto voi olla muukin kuin infinitiivi, kunhan nimi pysyy sellaisenaan. Näin rajattuun joukkoon eivät siis kuulu esimerkiksi sellaiset nimet kuin Lahja, koska verbissä lahjoittaa loppu-a vaihtuu o-kirjaimeksi, ja Sirkku, josta muodostettava verbi sirkuttaa on k:n astevaihtelun alainen.
Useimmiten tällaisissa verbeissä esiintyvä nimi kuuluu vanhempaan nimistöön. Jotkin nimet ovat nykyään niin harvinaisia, ettei niitä aina erisnimeksi edes miellä: Ilma > ilmaantua, Päivä > päivätä, Maini > mainita, Valo > valottaa. Toisin kuin vanhemmat nimet aivan uudet eivät vaikuta kovin ilmaisukykyisiltä. Uudemmistakin voi silti tehdä yllättäviä löytöjä, kuten Luka > lukaista.
Jotkin nimialkuiset verbit puuttuvat Kielitoimiston sanakirjasta joko vanhentuneen tai vielä vakiintumattoman käytön vuoksi. Näistä verbi paulata (johdattaa ansaan, vangita) on ollut käytössä vanhan kirjasuomen aikaan. Myöskään verbiä armastaa ei tästä sanakirjasta löydy. Puhekielestä myös kirjalliseen käyttöön ovat levinneet verkosta poimitut verbiesimerkit marttailla, heimoutua ja uunottaa, mutta kuten moni uudempi kalenterista puuttuva nimi, nämäkin saavat vielä odottaa pääsyä kyseiseen sanakirjaan. Nähtäväksi jää myös, hyväksytäänkö siihen joskus Harry Potter ‑suomennoksista tuttua (Ilmi >) ilmiintyä-verbiä.
Sen sijaan Kielitoimiston sanakirjaan on hyväksytty verbit elvistellä, liisata, mailata (= meilata) ja urpoilla. Suomalaisesta nimipäiväkalenterista on silti turha etsiä Elvistä. Sieltä ei löydy myöskään muun muassa sellaisia harvinaisia nimiä kuin Ele (> elehtiä) ja Kunto (> kuntoilla), joilla on ollut tunnetut edustajansa politiikassa ja teatterissa.
Jos erisnimi on samalla yleisnimi, sen painolastina saatetaan pitää ajatuksellista liittämistä ihmisen luonteeseen tai ulkonäköön. Joitakin on alettu käyttää jopa haukkumaniminä. Nimenantoon liittyykin osittain tietoisen riskin ottaminen.
Enemmän tai vähemmän negatiivissävyisiä verbejä ovat esimerkiksi jaanata, marista, raijata, satuilla, jorista, kimittää, yrjötä sekä jo mainitut elvistellä ja urpoilla. Miestennimistä juontaa huomattavan paljon merkitykseltään positiivisia verbejä, kuten arvostaa, hemmotella, intoutua, jalostaa, oivaltaa, onnitella, sulostuttaa, tenhota, toimia, toivoa, uskoa, valostua. Todennäköisesti kielteisten mielleyhtymien välttämiseksi nykyään keksitään nimiä, jotka eivät sisällöllisesti merkitse mitään.
Ihmisenalusta ei mitenkään voi tietää, millainen aikuinen hänestä kasvaa. Valoksi kastettu vauva saattaa hyvinkin kehittyä luonteeltaan valoisaksi mutta toisaalta myös synkkämielisyyteen taipuvaiseksi. Ilmaston ja sään oikuttelua seuraavan mielestä nappiin menee, jos Ilmaksi nimetylle henkilölle osuu ailahteleva luonne.
Samaan nimialkuisten verbien joukkoon voi sisällyttää myös oman pienen ryhmänsä muodostavat nimet, jotka jo sellaisinaan ovat yksikön 2. persoonan imperatiivimuotoisia verbejä. Ne kehottavat, pyytävät tai käskevät: Anna, Emmi, (lähinnä kieltomuodossa), Helli, Salli, Ano, Tarvo, Toimi, Toivo sekä Usko.
Nimipäiväkalenterista poimitut, verbin alussa esiintyvät etunimet kuukausittain:
Tammikuu: Enna, Ilmo, Kari, Visa helmikuu: Heli, Kaino, Laina, Raija, Tiia, Kai, Onni, Sipi, Sisu, Sulo, Valo maaliskuu: Aura, Malla, Virve, Ari, Armas, Kim, Kimi, Tarvo, Usko huhtikuu: Aida, Pilvi, Jalo, Jori, Jyri, Tero, Ukko, Vili, Yrjö toukokuu: Emmi, Maila, Maini, Tuula, Hemmo, Konsta, Oiva, Urpo kesäkuu: Elvi, Paula, Petra, Päivi, Päivä, Into, Toivo, Uuno heinäkuu: Asta, Mari, Martta, Rauni, Riia, Salli, Sara, Arvo elokuu: Ilma, (Ilmi), Jaana, Klaara, Marja, Arvi, Toimi syyskuu: Aila, Ansa, Hilla, Sini, Siru, Ale, Ali lokakuu: Helli, Satu, Sointu, Säde, Luka marraskuu: Lempi, Liisa, Sivi, Ano, Pyry, Tenho joulukuu: Anna, Anni, Heimo, Isko, Niko, Tatu
Tenhon päivänä
