Kun uudet ylioppilaat outona koronakeväänä 2020 juhlivat rajoitusten keskellä miten parhaiten taisivat, kenellekään tuskin tuli mieleen muuan Marie Tschetschulin (1852−1917). Marie vietti omia juhliaan vuonna 1870 historiallisissa olosuhteissa hänkin, sillä hän oli ensimmäinen erityisluvalla ylioppilastutkinnon suorittanut nainen Suomessa ja koko Pohjoismaissa. Rajoituksensa oli myös Mariella: naisena hän ei saanut käyttää tutkintonsa symbolia ylioppilaslakkia. Sen sijaan hän kiinnitti lyyran hiuksissaan olleeseen valkoiseen rusettiin.
Nykymuotoisten ylioppilaskirjoitusten katsotaan saaneen alkunsa vuonna 1853, joskin siihen aikaan kirjoitettavia aineita oli vain kaksi, äidinkielinen kirjoitus ja käännös vieraalla kielellä, yleensä latinaksi. 21 vuotta myöhemmin tehty uudistus laajensi ainevalikoiman neljään.
Vuonna 1882 seuraavan askeleen akateemiselle uralle otti Emma Irene Åström (1847−1934), josta tuli 35-vuotiaana maamme ensimmäinen naismaisteri. Sitä ennen hän pahennusta herättäen uhmasi Marien saamaa kieltoa käyttää ylioppilaslakkia. Ulkona valkolakin käyttö kuitenkin kiellettiin häneltä ankarasti.
Totisesti, naisille on tasa-arvoa mitattu lusikalla.
Yhä ylemmäksi – tietenkin ensimmäisenä − eteni vuonna 1895 Karolina Eskelin (1867−1936), joka väitteli lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi. Eskelin piti yksityissairaalaa Tampereella ja Helsingissä sekä julkaisi oman alansa kirjoja.
Vuonna 1906 suomalaisnaiset saivat äänioikeuden valtiollisissa vaaleissa ensimmäisenä Euroopassa ja vaalikelpoisuuden ensimmäisenä maailmassa.
Yhteiskunnan rappusia ei ole aina noustu muodollisen koulutuksen turvin. Vuonna 1926 valitun apulaissosiaaliministerin pestiin riitti kiertokoulu ja tehtaan koulu. Kyseinen ministeri, jolla riitti muuta pätevyyttä, oli nainen nimeltä Miina Sillanpää (1866−1952).
Seuraavana vuonna nainen puski jälleen eteenpäin tasa-arvon tiellä: tuolloin Åbo Akademin professoriksi valittiin historiantutkija ja kirjailija Alma Söderhjelm (1870−1949). Söderhjelm oli kuitenkin jo vuoden 1912 lopulla hylätty professorivalinnassa, koska konsistorin jäsenenä hän olisi joutunut toisinaan käyttämään myös tuomiovaltaa. Silloisen hallitusmuodon mukaan vain mies sai toimia tuomarina.
Vuodesta 1927 hypätään peräti vuoteen 1992, ennen kuin naiset etenevät herrojen valtaamiin huoneisiin. Kaksi naista astui ensimmäistä kertaa uuteen, perinteisesti miesten hoitamaan yhteiskunnalliseen tehtävään. Suomen Pankin johtajaksi valittiin Sirkka Hämäläinen (1939−) ja Jyväskylän yliopiston rehtoriksi Aino Sallinen (1947−).
1990-luvulla tasa-arvo otti muutenkin isoja askeleita. Eduskunta päätti valita 1994 puhemiehekseen Riitta Uosukaisen (1942−), ja 1995 ulkoministerinä aloitti Tarja Halonen (1943−).
Suomen kymmenen miespuolisen presidentin jälkeen Tarja Halosesta tuli viimein vuonna 2000 myös se ensimmäinen nainen. Ikimuistoinen saavutus. Vielä on niitäkin takapajuisia valtioita, joissa katsotaan, että yksi ainoa mies riittää, jaettavaa ei ole.
2000-luvulla naiset alkoivat saavuttaa asemia muuallakin kuin politiikassa. Mervi Pehkonen nimitettiin puolustusvoimien kapteeniksi (2003), ja Anneli Jäätteenmäestä (1955−) tuli pääministeri (2003). Korkeimman oikeuden presidentiksi 2006 nimitettiin Pauliine Koskelo (1956−). Irja Askola (1952−) puolestaan valittiin evankelis-luterilaisen kirkon piispaksi (2010). Jutta Urpilaisesta (1975−) tuli sekä Suomen ensimmäinen valtiovarainministeri (2011) että Suomen ensimmäinen naispuolinen EU-komissaari (2019−).
Moni muukin suomalaisnainen on toiminut tasa-arvon edelläkävijänä, kuka missäkin toimessa. Maailmalla esimerkiksi Helvi Sipilä (1915– 2009) valittiin vuonna 1972 ensimmäisenä naisena Yhdistyneiden Kansakuntien apulaispääsihteeriksi. Aina joku on se ensimmäinen. Mitähän seuraavaksi tapahtuu?
Innoituksena THL:n verkkosivu Tasa-arvon edistysaskeleita
