Mitä ajattelivat entisaikojen aateliset ryhtyessään talonrakennuspuuhiin? Oliko aivan pakko saada kotiinsa huoneita kymmenittäin? Keitä varten? Huoneiden lukumäärää tuskin saneli perheen tarve vaan pikemminkin näyttämisenhalu. Kustannusarvioista saatikka ylläpitokustannuksista viis. Arkkitehti sai askaretta suunnitellessaan taloon sata tai kaksisataa huonetta puhumattakaan niiden sisustuksesta.
Sanotaanko niin monihuoneista edes taloksi? Rakennus kuulostaa sopivammalta, ja sellaiset rakennukset taas olivat milloin kartanoita, milloin linnoja ja palatseja.
Jos kartanostaan tai linnastaan halusi pitää huolta, hyvä puoli oli se, että parhaina aikoinaan se tarjosi työtä monelle. Kartanoelämää Britanniassa -sarjan mukaan esimerkiksi Bedfordshiressa sijaitsevassa, yli sadan huoneen Woburnin kartanossa neljä ihmistä siivosi viikon yhtä huonetta. Todennäköisesti huoneillakin oli ja on arvojärjestyksensä, eikä kaikille suotu yhtäläistä huolenpitoa. Arvokkaimpiin kuuluu esimerkiksi huone, jonka seinät on koristeltu sadointuhansin simpukankuorin.
Alun perin luostarina toiminutta Woburnia alettiin rakentaa suurelta osin uudelleen vuonna 1744. Kartanon seinillä riippuu noin 450 Russellin herttuasuvun muotokuvaa, joiden harjaaminen pölystä vie myös jokusen tovin. Ja kun kesäaika vaihtuu talvitaikaan tai päinvastoin, lukematon määrä kelloja on siirrettävä oikeaan aikaan.
Mahtavissa kolosseissa tehdään valtavasti pikkutarkkaa työtä.
1600-luvun aikaista Woburnia vaivaa sama ”tauti” kuin 1970-luvulla rakennettua Finlandia-taloa: huono kivivalinta, jonka vuoksi ulkoseinät lohkeilevat ja rapistuvat.
Norfolkissa sijaitseva Holkham Hall, pinta-alaltaan 4 784 m², peittoaa huonemäärältään Woburnin kaksinkertaisesti: siellä huoneita on ainakin 190. Kuka mahtaa tietää tarkan lukumäärän? Kartanossa on 10 kylpyhuonetta ja 3 kirjastoa. Silti jos talo olisi täynnä väkeä, tunkua tulisi niihinkin kylpyhuoneisiin.
Mikäli kartanonväelle tulee pakottava tarve pysytellä sisätiloissa, kierros koko rakennuksessa antaa mukavasti tilaa liikkua. Jos joku haluaisi piilotella, kuinkahan kauan menisi ennen kuin hänet löydettäisiin?
Holkham Hallin rakennutti 1720-luvulla Thomas Coke, intohimoinen taiteenharrastaja, joka nuorukaisena vietti aikaa Italiassa ja sai sieltä vaikutteita kartanoonsa. Coken maku kävi kalliiksi, sillä rahaa arvellaan kuluneen noin 90 000 puntaa, nykyrahassa 1,25 miljardia (arvio Kartanoelämää Britanniassa).
Kun kartanossa 2000-luvulla haluttiin vaihtaa 250 ikkunaa alkuperäisen näköisiin, työ vei 10 vuotta. Ei se vielä mitään: Ikkunoiden teettämisen sijaan vuosina 1638−1715 elänyt Ranskan aurinkokuningas Ludvig XIV otti alkuperäiset ikkunat mukaan aina muuttaessaan hoveineen linnasta linnaan. ”Ei kuninkaallakaan ollut rahaa hankkia akkunoita joka palatsiin”, kirjoittaa toimittaja Sami Sykkö Kotiliedessä (7/2019).
Woburnin kartanon puutarhoissa tehtiin ekologisia kokeiluja jo vuonna 1817. Holkham Hallin puutarhassa puolestaan kasveja pölytetään nykyään kepin päähän sidotulla jäniksenhännällä. Tarvitsisikohan myös Britannia oman Pelasta pörriäinen -kampanjansa?
Ei mikään ihme, että nykyisin moni kartano on avannut ovensa vierailijoille saadakseen tuloja sen ylläpitoon. Niin ovat tehneet myös sekä Woburnin että Holkham Hallin omistajat. Tosin Woburn on parhaillaan kunnostuksen kohteena ja avautuu yleisölle uudelleen 2022.
