Paljon puhutaan lasten ja nuorten vähentyneestä lukemisesta.
Olisiko syytä hieman huolestua myös aikuisten horjuvasta yleiskielen taidosta, joka
yllättävän usein kiinnittää huomion asiaviestinnässä, esimerkiksi uutisissa. Yleensä
juuri kielen virheettömyys osaltaan vahvistaa esitetyn tiedon todenperäisyyttä
ja saa lukijan tai kuulijan luottamaan siihen.
Erityisesti agenttipartisiippi tuntuu olevan autuaasti unohdettu tapaus.
”Barr tutustui kahden päivän ajan Muellerin 448-sivuiseen raporttiin maaliskuussa ja kertoi siitä tekemässä 4-sivuisessa tiivistelmässään, ettei raportti – –.” (Yle-verkko 2.5.2019)
”Teidän vastajulkaisemassa kirjassanne – – ” (Radio Suomi 1.10.2019)
”Hänen lukema kirjansa” (Puoli seitsemän 2.10.2019)
Omistusliite kuuluu agenttipartisiipin perään eikä sen pääsanaan, siis Hänen lukemassaan kirjassa.
Keskimmäiseen esimerkkiin sopii kaksikin vaihtoehtoista oikeaa muotoa sen mukaan, kuka kirjan on julkaissut: Teidän vastajulkaisemassanne kirjassa (julkaisija puhuteltu henkilö) tai Teidän vastajulkaistussa kirjassanne (muu julkaisija). Kun julkaisija on vaikkapa kustantamo, agenttipartisiipin tekijä muuttuu puhuttelussa passiiviseksi eikä siten voi saada toisen persoonan omistusliitettä.
Toinen hämmästyttävän yleinen kielenkäytön virhe saa miettimään, juontaako se kenties juurensa kauas historiaan ja kuninkaiden tapaan puhutella itseään.
”Me Juhana kolmas Jumalan armosta svealaisten, gööttien ja vendien kuningas, teemme tiedettäväksi että me olemme kertoneet ja käskeneet – –.”
(Lähde: Juhana III:n kirje Henry Leyellille 8.6.1591. Sebastian Schiavonen pro gradu -työ 2018)
Kuninkaille ominainen ”meitittely” näyttää saaneen vastineen nykyajan hyperkorrektista teitittelystä. Vaikka puhutellaan vain yhtä, käytetään monikkomuotoista verbiä:
”Herra presidentti, avaussanoissanne kerroitte presidentti Trumpille, että olitte käyneet joissakin museoissa ja että kunnioitatte Yhdysvaltain demokratiaa ja kehotitte häntä jatkamaan sitä. Oletteko huolissanne, että näin ei ole käymässä?” (Käännös toimittaja Jeff Masonin kysymyksestä presidentti Niinistölle Helsingin Sanomissa 4.10.2019)
Myös erään televisiodokumentin tekstisuomennoksessa oli päädytty samanlaiseen hyperkorrektiuteen: ”Te, herra presidentti, olette tehneet sen jo kahdesti – –.” (Tässä Israelin pääministeri Netanjahu osoittaa sanansa ylimmälle ystävälleen Yhdysvalloissa.)
Keskustelutilanteessa ehkä tulee vilkaisseeksi ympärilleen. Keitähän tässä nyt tarkoitetaan? Vähän niin kuin Fingerpori-sarjakuvassa, jossa toimittaja haastattelee mäkihyppääjää. Hyppääjä selittää: ”Tässä mäessä sä et voi yhtään fuskata, sun on laskettava alusta loppuun täysillä.” Toinen vastaa: ”Olet ymmärtänyt väärin, olen toimittaja."
Maassa, jossa kaikki on mahdollista, saattaa käydä vielä näinkin eikä kukaan voisi mitään: ”valehtelijoiden” ja ”maanpettureiden” ympäröimä, oman arvonsa tunteva presidentti nostaa itsensä kuninkaalliseen Me-luokkaan.
Erityisesti agenttipartisiippi tuntuu olevan autuaasti unohdettu tapaus.
”Barr tutustui kahden päivän ajan Muellerin 448-sivuiseen raporttiin maaliskuussa ja kertoi siitä tekemässä 4-sivuisessa tiivistelmässään, ettei raportti – –.” (Yle-verkko 2.5.2019)
”Teidän vastajulkaisemassa kirjassanne – – ” (Radio Suomi 1.10.2019)
”Hänen lukema kirjansa” (Puoli seitsemän 2.10.2019)
Omistusliite kuuluu agenttipartisiipin perään eikä sen pääsanaan, siis Hänen lukemassaan kirjassa.
Keskimmäiseen esimerkkiin sopii kaksikin vaihtoehtoista oikeaa muotoa sen mukaan, kuka kirjan on julkaissut: Teidän vastajulkaisemassanne kirjassa (julkaisija puhuteltu henkilö) tai Teidän vastajulkaistussa kirjassanne (muu julkaisija). Kun julkaisija on vaikkapa kustantamo, agenttipartisiipin tekijä muuttuu puhuttelussa passiiviseksi eikä siten voi saada toisen persoonan omistusliitettä.
Toinen hämmästyttävän yleinen kielenkäytön virhe saa miettimään, juontaako se kenties juurensa kauas historiaan ja kuninkaiden tapaan puhutella itseään.
”Me Juhana kolmas Jumalan armosta svealaisten, gööttien ja vendien kuningas, teemme tiedettäväksi että me olemme kertoneet ja käskeneet – –.”
(Lähde: Juhana III:n kirje Henry Leyellille 8.6.1591. Sebastian Schiavonen pro gradu -työ 2018)
Kuninkaille ominainen ”meitittely” näyttää saaneen vastineen nykyajan hyperkorrektista teitittelystä. Vaikka puhutellaan vain yhtä, käytetään monikkomuotoista verbiä:
”Herra presidentti, avaussanoissanne kerroitte presidentti Trumpille, että olitte käyneet joissakin museoissa ja että kunnioitatte Yhdysvaltain demokratiaa ja kehotitte häntä jatkamaan sitä. Oletteko huolissanne, että näin ei ole käymässä?” (Käännös toimittaja Jeff Masonin kysymyksestä presidentti Niinistölle Helsingin Sanomissa 4.10.2019)
Myös erään televisiodokumentin tekstisuomennoksessa oli päädytty samanlaiseen hyperkorrektiuteen: ”Te, herra presidentti, olette tehneet sen jo kahdesti – –.” (Tässä Israelin pääministeri Netanjahu osoittaa sanansa ylimmälle ystävälleen Yhdysvalloissa.)
Keskustelutilanteessa ehkä tulee vilkaisseeksi ympärilleen. Keitähän tässä nyt tarkoitetaan? Vähän niin kuin Fingerpori-sarjakuvassa, jossa toimittaja haastattelee mäkihyppääjää. Hyppääjä selittää: ”Tässä mäessä sä et voi yhtään fuskata, sun on laskettava alusta loppuun täysillä.” Toinen vastaa: ”Olet ymmärtänyt väärin, olen toimittaja."
Maassa, jossa kaikki on mahdollista, saattaa käydä vielä näinkin eikä kukaan voisi mitään: ”valehtelijoiden” ja ”maanpettureiden” ympäröimä, oman arvonsa tunteva presidentti nostaa itsensä kuninkaalliseen Me-luokkaan.
