Absurdia

Tuntuisi järjenvastaiselta nousta jokaiseen uuteen aamuun miettien, tulenko tänään ammutuksi. Silti se voi olla monen amerikkalaisnuoren ajatus opinahjoon lähtiessä. Koskaan kun ei voi tietää, missä seuraavaksi joku tuttu tai tuntematon saa elämästä tarpeekseen, varsinkin toisten elämästä, ja tekee siitä lopun.

Kuitenkin vasta tänä vuonna koulusurmaajien tavoittelema kohde eli nuoret itse lähtivät joukolla liikkeelle, kun taas kerran yhteen kouluun oli isketty ja yhteensä 17 ihmistä oli kuollut Marjory Stoneman Douglasin lukiossa Parklandissa. Ennennäkemättömän runsaslukuisessa mielenosoituksessa vaadittiin muutoksia aselainsäädäntöön. Vastaukseksi tarjottiin, kuten ennenkin, lisää aseita.

Toisin toimivan yhteiskunnan perusteluja on aina yhtä vaikea ymmärtää.

Kun murhenäytelmä esitetään jossain koulussa keskimäärin kerran viikossa kuten Yhdysvalloissa tänä vuonna tähän mennessä (22 kertaa), voi monelle opettajalle tulla mieleen työpaikan vaihdos. Vastuu oppilaiden turvallisuudesta varsinaisen työn ohella käynee jo liian raskaaksi. Suomesta katsoen sikäläisen opettajan ammatin voi jo laskea vaarallisten töiden joukkoon.

Toivottavasti amerikkalaiskoulujen oppilaat ja henkilökunta eivät jätä vaatimuksiaan vain yhden mielenosoituksen varaan. Että siitä seuraisi muutakin kuin maininta historiakatsauksissa. Ikävä kyllä kaikki isot muutokset vaativat pitkäjänteistä työtä etenkin asenteiden muuttamisessa. 

Kuinkahan monta sukupolvea ehtii suorittaa oppivelvollisuutensa ja kuinka moni oppilas menettää henkensä ennen kuin jotain todella merkityksellistä saadaan aikaan?