Alkusyksystä Fem-kanavan Efter
Niossa puhuttiin elokuvista eri näkökulmista. Juontajat Sonja ja Mårten pohtivat muun muassa, miten musiikki vaikuttaa elokuvan
katsomisessa. He olivat itse näytelleet lyhyen kohtauksen ja pyytäneet säveltäjä
Tuomas Kantelista säveltämään siihen
kolme erilaista taustaa. Musiikkivaihtoehtojen mukaan kuva saattoi kertoa
täysin erilaisia tarinoita: näkikö katsoja vihjeen tulevasta rikoksesta vai kenties
rakkauden menettämisestä?
Hieman myöhemmin satuin näkemään videon, joka oli koostettu sodasta
raportoineen toimittajan stillkuvista. Kesken kaiken tiedostin taustalla
soineen musiikin roolin: se oli kuin pehmeä tyynykasa, joka teki katsojan
olon mahdollisimman mukavaksi näkemään ikäviä asioita. Niin kuin usein, myös
tässä musiikilla vedottiin tunteisiin eli yritettiin saada katsoja tuntemaan empatiaa.
En kuunnellut, mistä englanninkielinen laulu kertoi, mutta lopussa sävelmän
luoma tunnelma oli jo silkkaa siirappia. Antaisin mieluummin pelkän kuvan kertoa.
Entä miten toimii kuvitettu musiikki? Radiokuuntelija toivoi
Romeon ja Julian teemaa, joka on tuttu
muun muassa Seija Simolan laulamana nimellä
Kun aika on. Kuuntelijan toivomassa itkettävän
kauniissa versiossa ei ollut sanoja, mutta viulu soi sitäkin puhuttelevammin
ranskalaisen André Rieun käsissä.
Verkosta löytämässäni videossa viulisti on komea, nainen
kaunis ja ympäristö mitä romanttisin − täydellisen ihanaa. Vaikka esteettisyys
onkin tärkeä elementti, tässä kokonaisuus on marinoitu hunajalla. Mielestäni
kuva ohjailee liikaa kuuntelijan kokemusta. Silmät sulkemalla voi soittajan
sijasta keskittyä itse musiikkiin tai omaan armaaseensa. Kuvaa ei tarvita lainkaan.
Jos edellinen musiikkivideo edustaa yliromanttisuudessaan päivänsädettä,
sen vastapari menninkäinen voisi olla Eppu
Normaalin Tahdon sut -video. Viime
vuonna uutisoitiin suomalaisbändin pääsystä yhdysvaltalaisen Rolling Stone -musiikkilehden listalla
20:n joukkoon kategoriassa kotimaassaan menestynyt mutta ei USA:n markkinoita valloittanut artisti tai yhtye. (Vielä
nytkin lehden verkkosivujen esittelyissä Eppuja edustaa vain Martti Syrjä, kun taas islantilaista Hjalmar-yhtyettä edustaa koko
Eppu-poppoo. Edes islantilaiset eivät siis ole välittäneet korjata virhettä.)
Tahdon sut oli Rolling Stonen poimima esimerkki Eppujen
musiikista. Olisi kiintoisaa kuulla, miten (oletettavasti) suomen kieltä
taitamaton valitsija on tulkinnut laulun sisältöä. Siinähän umpirakastunut mies
on kosinnan partaalla, kuvasta taas voisi päätellä, että epätoivoinen tomumaja etsii
kämppäänsä siivoojaa.
Mahdoton sanoa, kumpi tässä tapauksessa vangitsee aistit tehokkaammin,
kuva vai musiikki. On aina ilo saada kuunnella Eppujen omaperäistä musiikkia nimenomaan
suomen kielellä, niin tässäkin. Kuva taistelee huomiostani tasaväkisesti mutta hyvässä
mielessä. Hienosti toteutettu kuvitus kiehtoo, vaikkei siinä esiinny lainkaan laulun
todennäköistä kohdetta, kaunista naista, ja miestenkin vetovoima perustuu ehkä
muuhun kuin ulkonäköön (hyvällä tämäkin!). ”Vanhojen poikien” leikkisyys liimaa
erilaiset tarinat yhteen. Ei lainkaan lisättyä sokeria.
