Keveistä kevein muisto viime kesältä: penkki, puisto ja perhosten tanssi. Ehkä oli heinäkuu ja perhoset kenties sitruunaperhosia, joskaan perhostuntijoiden mukaan juuri keskimmäinen kesäkuukausista ei kuulu niiden normaaliin lentoaikaan. Vaikka hellepäivä tosin tuntuikin raskaana, näkymä penkiltä sai sen hetkeksi unohtumaan. Puiston ylle kaareutuvien vehreiden puiden suojassa kapean ruohokentän yllä kaksi vaaleaa perhosta esitti ilmassa leijuvan paritanssin.
Vastakkaisista suunnista toisiaan kohti lentäneet perhoset kohdattuaan pyörähtivät muutaman kerran toistensa ympäri. Sitten ne erkanivat ja lähtivät lepattelemaan useita metrejä kumpikin tulosuuntaansa, kääntyivät takaisin ja toistivat saman kuvion vielä joitakin kertoja.
Olipa onnekasta sattua istahtamaan katsojaksi penkille juuri sopivaan aikaan. Jos perhosten ”esitys” kuuluukin niiden lajikäyttäytymiseen, sellainen osui ensi kertaa omalle kohdalle.
Eri aikakausille tyypillisiin tanssilajeihin enemmin perehtymättä perhosten tanssi toi mieleen historiallisista draamoista tutun hienompien juhlien ohjelmanumeron krinoliinihameisine daameineen ja polvihousuisine kavaljeereineen.
Oudompi luonnon tarjoama esitys puolestaan oli äskettäinen kohtaus kävelytiellä. Pensasaidan alta keskelle tietä juoksi otus, joka kymmenisen metrin päästä näytti oravalta. Se alkoi pyöriä ympyrää, jonka halkaisija oli yli puoli metriä. Hetken päästä se pysähtyi nuuskimaan tai näykkimään soratietä, kunnes alkoi taas kiertää hieman pienempää ympyrää. Perhosten tapaan se toisti toimiaan vuoronperään.
Liikkeellä oli useita kävelijöitä ja juoksijoita, mutta otus ei korvaansa lotkauttanut. Välittämättä mistään häiriötekijästä ympärillään se liikuskeli koko ajan kuono kiinni sorassa häntä laahuksena maata viistäen. Hetkeksi se kuitenkin jähmettyi paikalleen, kun edellä mennyt kävelijä otti siitä kuvan. Muita liikkujia oudosti käyttäytynyt eläin ei saanut pysähtymään eli puolin ja toisin: ei voisi vähempää kiinnostaa.
Varsinkin erikoiselta vaikuttanut kehän kiertäminen sai miettimään, oliko eläin kenties leikkisä oravanpoikanen (vaikkei pyöriessään tavoitellutkaan häntäänsä) vai jollain tavoin sairas yksilö. Joidenkin janosta kärsivien eläinten sanotaan alkavan kiertää ympyrää, mutta siitä ei luulisi olleen kyse elokuun sateiden jälkeen.
Lähempää katsottuna pienikokoinen otus ei näyttänyt olevan ainakaan täysikasvuinen orava. Pään muoto vaikutti erilaiselta, ei sojottavia tupsukorvia sekä hyvin tumma häntä suorana maassa eikä oravalle tutussa pörheässä kiepissä.
Aikansa ohikulkijoiden keskellä touhuttuaan eläin siirtyi tien reunan kasvillisuuden sekaan.
Suomen luonnon päivänä sorsat ettonella
