Kouluvuosien jälkeen on lukuisia kertoja joutunut huomaamaan, miten vähän mistään tuolloin tiesi ja ymmärsi. Lapsena ja nuorena mieli on kyllä muokkautuvampi, mutta asioiden ja niiden yhteyksien ymmärtäminen vaatii paljon enemmän. Niin moni asia liittyy toisiin sekä nykyajassa että historian perspektiivissä.
Kaikellahan on oma historiansa. ”Historia ei ole muiden
tieteiden kilpailija. Se on pikemminkin rakennus, jonka sisällä kaikki muut
pitävät majaa.” (G. O. Trevelyan, 1838−1928)
Harmillisesti lukion historianopettaja oli tappaa oppilaidensa mahdollisen kiinnostuksen oppiainettaan ja sen merkitystä kohtaan. Hän oli valinnut opetusmenetelmäkseen puuduttavan yksinpuhelun, jonka hän silloin tällöin keskeytti − kai nuokkuvia oppilaita herätelläkseen − esittämällä kysymyksen suosikilleen. Johtuiko sitten opettajasta vai mahdollisesti valikoivasti kirjoitetusta oppikirjasta, esimerkiksi hyytävää totuutta holokaustista eli juutalaisten joukkotuhosta ei joko käsitelty tunneilla lainkaan tai siitä ei jäänyt minkäänlaista muistijälkeä.
Kun vuonna 1978 valmistunut sarja Polttouhrit aikoinaan esitettiin televisiossa, kriitikko Roope Alftanin mukaan se kaikkine puutteineenkin kertoi tuolloin nuorille ”sen, mitä mikään raportti, oppitunti, romaani, sarjakuva tai laulu ei ole tähän saakka saanut heitä tajuamaan” (Wikipedia). Nykyään tietoa on saatavissa pilvin pimein, niin oikeaa, todennettua kuin vääristeltyä, valheellista ja jopa koko tuhon kieltävää ”tietoa”.
Vaikka on lukenut useita aihetta käsitteleviä kirjoja sekä nähnyt elokuvia ja dokumentteja, yhä vielä eteen näyttää tulevan jotain sellaista, mistä ei ole ennen ollut tietoinen. Edelleen voi järkyttyä natsi-ideologiaan uskovien järkkymättömästä kyvystä vihaan ja varsinkin sen osoittamiseen. Polttouuneihin ei joutunut vain suihkussa kuoliaaksi kaasutettujen ruumiita. Dokumentissa Natsijohtajat oikeuden edessä keskitysleiriltä pelastunut todistaja kertoi, että niihin heitettiin myös eläviä lapsia. ”En kadu mitään”, totesi yksi johtajista.
Makaaberi toiminta tuo mieleen aivan toisenlaisessa yhteydessä käytetyn ilmauksen ”kansojen sulatusuuni”.
”Minun nuorin poikani, joka on varttunut sodan aikana, kysyi kerran kädettömistä ja jalattomista kuultuaan: ’Mutta mihin ne kelpaavat, isä, joilla ei ole päätä?’ ’Ne kelpaavat hallitukseen’, minä sanoin.” (Israel Zangwill)
Sitaatit saavat usein etsimään lisätietoa esittäjästä. Wikipediasta ilmenee, että brittiläinen Zangwill (1864−1926) oli juutalainen, joka (voisi sanoa onnekseen) ehti kuolla ennen kansaansa kohdistunutta joukkotuhoa. Keskustelunpätkä oman pojan kanssa viitanneekin ensimmäisen maailmansodan aikaan. Siitä ei ilmene, piikitteleekö hän oman vai jonkin toisen maan hallitusta.
Juuri Zangwill kirjoitti aikoinaan Yhdysvalloissa suosituksi tulleen näytelmän ”The Melting Pot”, joka voidaan kääntää myös sanalla sulatusuuni. Wikipedian mukaan se käsittelee Yhdysvaltoihin saapuneita siirtolaisia ja maan kykyä sulauttaa tulijat osaksi kansakuntaa heidän panostaan hyödyntäen. Näytelmässä tuodaan kuitenkin esiin myös ongelmakohtia, kuten jännitteet eri uskontokuntien välillä sekä oman paikan löytäminen ja oman kulttuuriperinnön säilyminen uudessa yhteiskunnassa. Aivan kuin tätä päivää.
Zangwill kuului liikkeeseen, joka syntyi 1900-luvun alussa vastavoimaksi nousevalle antisemitismille. Hän perusti oman liikkeen nimeltä Jewish Territorialist Organization (ITO) vuonna 1905 ja kannatti ajatusta "A land without a people for a people without a land". Tällaisena tyhjänä maana, vapaana asutettavaksi hän piti jonkin aikaa Palestiinaa. Juutalaisten kotimaaksi liikkeessä kaavailtiin lisäksi − tosin huonolla menestyksellä − eri kohteita muun muassa Kanadassa, Australiassa, Aasiassa ja Afrikassa. ITO hajosi vuonna 1925.
Zangwill ei ennen kuolemaansa ehtinyt nähdä myöskään juutalaisten valtion Israelin perustamista Palestiinan alueelle vuonna 1948 eikä siitä asti jatkunutta ongelmallista, usein väkivaltaista suhdetta naapurin kanssa. Olisi kai liian naiivia ulkopuolisten ajatella, että kerran kaikki mahdolliset julmuudet ja lähes hävityksen kokenut kansa ei, toisin kuin kuolemaa kylväneet natsit, muuta haluaisi kuin elää rauhassa ja suvaita kaikenlaisia ihmisiä. Tai ehkä suurin osa kansalaisista haluaakin juuri tätä, mutta ”päättömät hallitukset” eivät sitä heille suo.
