Kuuluisa kuva New Yorkin pilvenpiirtäjän rakennustyöläisistä
pitämässä taukoa teräspalkilla korkealla yläilmoissa saa aikaan sekä
vatsanväänteitä että vastentahtoista ihailua.
Kun kaupungin pilvenpiirtäjiä alettiin rakentaa 1800-luvun lopulta alkaen, ei työntekijöiden suojaksi ollut mitään nykyisenlaisia turvajärjestelmiä muistuttavaakaan. On vaatinut käsittämätöntä rohkeutta työskennellä ja pitää pää kylmänä kymmenien, jopa satojen metrien korkeudessa askelen päässä putoamisesta varmaan kuolemaan.
Kuvassa kymmenkunta miestä istuu kylki kyljessä kuin kanat orrella. Ensin on yksi lähtenyt hilautumaan kohti palkin toista päätä, sitten toinen, kolmas… Jokaisella on lisäksi jotakin kädessään, äärimmäisenä oikealla istuva pitelee kirkasta lasipulloa, joka ei näytä ainakaan siltä, että siinä olisi maitoa särpimeksi. Jos joukkoon mahtui riitapukareita, oli yleisesti käytetyn nykysanonnan mukaan konkreettisesti huono hetki ruveta rähinäpäälle.
Tästä ajasta nähtynä kuvan tilanne ja olosuhteet ovat niin mahdottomat, että sen aitoutta voi helposti myös epäillä.
Kun kaupungin pilvenpiirtäjiä alettiin rakentaa 1800-luvun lopulta alkaen, ei työntekijöiden suojaksi ollut mitään nykyisenlaisia turvajärjestelmiä muistuttavaakaan. On vaatinut käsittämätöntä rohkeutta työskennellä ja pitää pää kylmänä kymmenien, jopa satojen metrien korkeudessa askelen päässä putoamisesta varmaan kuolemaan.
Kuvassa kymmenkunta miestä istuu kylki kyljessä kuin kanat orrella. Ensin on yksi lähtenyt hilautumaan kohti palkin toista päätä, sitten toinen, kolmas… Jokaisella on lisäksi jotakin kädessään, äärimmäisenä oikealla istuva pitelee kirkasta lasipulloa, joka ei näytä ainakaan siltä, että siinä olisi maitoa särpimeksi. Jos joukkoon mahtui riitapukareita, oli yleisesti käytetyn nykysanonnan mukaan konkreettisesti huono hetki ruveta rähinäpäälle.
Tästä ajasta nähtynä kuvan tilanne ja olosuhteet ovat niin mahdottomat, että sen aitoutta voi helposti myös epäillä.
Yhtä kylmäpäinen nainen oli newyorkilainen valokuvaaja Margaret Bourke-White (1904–1971),
joka asui yhdessä näistä pilvenpiirtäjistä, vuonna 1930 valmistuneessa 319-metrisessä
Chrysler Buildingissa.
Aikana, jolloin ei tunnettu myöskään maasta ohjattavia kuvauskoptereita, Bourke-White valokuvasi New Yorkin näkymiä muun muassa asuinrakennustaan koristavien gargoilien päältä. Gargoilien muotoja on haettu muun muassa eri autonmerkkien, kuten Chryslerin ja Plymouthin, nokkakoristeista. (Dokumenttisarjasta Yhdysvaltain taide)
Chrysler Building on New Yorkin pilvenpiirtäjistä kaunein, ja sitä voisikin pitää eräänlaisena suurkaupungin signeerauksena.
Ennen kuin kuluvana keväänä kaikkialla pantiin ovet säppiin, toinen amerikkalainen, niin ikään New Yorkissa syntynyt valokuvaaja Vivian Maier (1926–2009) ehti omakuvineen esittäytyä Suomen valokuvataiteen museossa.
Muu maailma sai tietää Maierin salaisesta kuvaajan urasta vasta hänen kuolemansa jälkeen. Sinänsä harmi, että näyttelyssä ei nähty hänen oivaltavia otoksiaan laajemmin – siinäkin mielessä, ettei hän eläessään etsinyt itseensä kohdistuvaa julkisuutta. Toisaalta omakuvien runsas määrä tuohon aikaan ihmetyttää.
Omakuvien joukossa huomion kiinnittää Maierin heijastuma auton pölykapselista. Chrysler Buildingin tavoin kuva on kuin nerokas signeeraus koko kuvasarjalle.
Aikana, jolloin ei tunnettu myöskään maasta ohjattavia kuvauskoptereita, Bourke-White valokuvasi New Yorkin näkymiä muun muassa asuinrakennustaan koristavien gargoilien päältä. Gargoilien muotoja on haettu muun muassa eri autonmerkkien, kuten Chryslerin ja Plymouthin, nokkakoristeista. (Dokumenttisarjasta Yhdysvaltain taide)
Chrysler Building on New Yorkin pilvenpiirtäjistä kaunein, ja sitä voisikin pitää eräänlaisena suurkaupungin signeerauksena.
Ennen kuin kuluvana keväänä kaikkialla pantiin ovet säppiin, toinen amerikkalainen, niin ikään New Yorkissa syntynyt valokuvaaja Vivian Maier (1926–2009) ehti omakuvineen esittäytyä Suomen valokuvataiteen museossa.
Muu maailma sai tietää Maierin salaisesta kuvaajan urasta vasta hänen kuolemansa jälkeen. Sinänsä harmi, että näyttelyssä ei nähty hänen oivaltavia otoksiaan laajemmin – siinäkin mielessä, ettei hän eläessään etsinyt itseensä kohdistuvaa julkisuutta. Toisaalta omakuvien runsas määrä tuohon aikaan ihmetyttää.
Omakuvien joukossa huomion kiinnittää Maierin heijastuma auton pölykapselista. Chrysler Buildingin tavoin kuva on kuin nerokas signeeraus koko kuvasarjalle.
