Bussiin pyrähti esikoululaisten parvi. Parvi oli matkalla
”jonnekin”, kuten viereen kavunnut eläväinen tyttö huolettomasti hetken päästä
kertoi. Käytävän toiselle puolen istunut samanikäinen poika piti suunsa
supummassa: häneltä kysyneelle vierustoverille irtosi kaiken kaikkiaan vain
tieto, että laavulle mennään.
Tyttö ja poika aloittivat heti kisan siitä, kumpi ehtii painaa soittokellon nappia, kun on aika poistua. Pojalle kerrottiin, että heidän pysäkilleen kestäisi vielä ainakin parikymmentä minuuttia. Silti kiista soittokellon pääkäyttäjästä jatkui, kunnes tyttö pojan uhitteluun kyllästyneenä huudahti: ”Kyllä tytötkin saa painaa!”
Pienestä pitäen on naisen osattava pitää puoliaan.
Sanat ikään kuin vapauttivat tytön jättämään asian sikseen. Siinä, missä poika koko matkan pakonomaisesti puristi tankoa sormet valmiina soittokellolla, tyttö alkoi kiinnostuneena seurata bussin elämää.
Lähimmässä ikkunassa liikkui pari hyönteistä, joista isomman tyttö suoralta kädeltä nimesi (erheellisesti) ampiaiseksi. Pienempi oli hänen mielestään tulimuurahainen. Tosin muurahainen lyheni puheessa tutusti murkuksi ja kateissa oleva ärräkin vaihtui ällään.
Tyttö oli myös innoissaan päästyään istumaan bussin takaosan korkeammalla oleville istuimille. Sieltä aukeni näköala edessä oleviin matkustajiin. ”Kolme aikuista, paljon lapseja.”
Niinkin lyhyt kohtaaminen bussissa voi saada aikaan tunteen, että toisilleen vieraat kuuluvat samalle puolelle. Kun tovin jossain muualla lennelleet ötökät palasivat entiselle paikalleen, vierustoverini totesi ilahtuneena niiden palanneen ”meidän ikkunaan”.
Rupatellessa matkanteko sujui joutuisasti.
Kuultuaan, että olisin pian jäämässä pois, tyttö kohteliaasti nosti jalkansa ja ison, painavalta näyttäneen reppunsa penkille, niin että pääsin sujuvasti pois ikkunapaikalta. Lopuksi vielä kädenheilautus ja iloinen hei.
Tyttö ja poika aloittivat heti kisan siitä, kumpi ehtii painaa soittokellon nappia, kun on aika poistua. Pojalle kerrottiin, että heidän pysäkilleen kestäisi vielä ainakin parikymmentä minuuttia. Silti kiista soittokellon pääkäyttäjästä jatkui, kunnes tyttö pojan uhitteluun kyllästyneenä huudahti: ”Kyllä tytötkin saa painaa!”
Pienestä pitäen on naisen osattava pitää puoliaan.
Sanat ikään kuin vapauttivat tytön jättämään asian sikseen. Siinä, missä poika koko matkan pakonomaisesti puristi tankoa sormet valmiina soittokellolla, tyttö alkoi kiinnostuneena seurata bussin elämää.
Lähimmässä ikkunassa liikkui pari hyönteistä, joista isomman tyttö suoralta kädeltä nimesi (erheellisesti) ampiaiseksi. Pienempi oli hänen mielestään tulimuurahainen. Tosin muurahainen lyheni puheessa tutusti murkuksi ja kateissa oleva ärräkin vaihtui ällään.
Tyttö oli myös innoissaan päästyään istumaan bussin takaosan korkeammalla oleville istuimille. Sieltä aukeni näköala edessä oleviin matkustajiin. ”Kolme aikuista, paljon lapseja.”
Niinkin lyhyt kohtaaminen bussissa voi saada aikaan tunteen, että toisilleen vieraat kuuluvat samalle puolelle. Kun tovin jossain muualla lennelleet ötökät palasivat entiselle paikalleen, vierustoverini totesi ilahtuneena niiden palanneen ”meidän ikkunaan”.
Rupatellessa matkanteko sujui joutuisasti.
Kuultuaan, että olisin pian jäämässä pois, tyttö kohteliaasti nosti jalkansa ja ison, painavalta näyttäneen reppunsa penkille, niin että pääsin sujuvasti pois ikkunapaikalta. Lopuksi vielä kädenheilautus ja iloinen hei.
