Moni maailmalla matkaava tapaa ihastella vanhoja, toisinaan
ikivanhoja ja jopa entisaikojensa loiston menettäneitä raunioituneita
rakennuksia. Niistä on monesti tullut vaalittua kulttuuriperinnettä.
Esimerkiksi Prahan vanhan kaupungin kauneuden sukulainen muistaa mainita aina,
jos puhe sivuaa Tšekin pääkaupunkia.
Kaikissa vanha arkkitehtuuri – muusta vanhasta nyt puhumattakaan – ei herätä kiinnostusta saati ihastelua. Esimerkiksi 1960–70-luvuilla Tampereen kaupungin päättäjien mielestä vanhat rakennukset toimivat ”kehityksen jarruna”, kuten museokeskus Vapriikin näyttelyn Kadonneet kaunottaret esittelytekstistä sai lukea. Niinpä näitä kaupunkikuvan jarruja hävitettiin tutkija Antti Liuttusen sanoin ”raskaalla kädellä” ja tehtiin tilaa edistyksen laatikkoleikeille.
Kaunottarien saama vastaanotto osoittaa, että päättäjät eivät tässä(kään) asiassa välittäneet ottaa huomioon kansalaisten mielipidettä. – En muista toista näyttelyä, josta ihmiset olisivat poistuneet yhtä tuohtuneina, kertoi näyttelyn sulkemisen jälkeen viestintäsuunnittelija Tähtitalvikki Poikajärvi. Järjestäjien yhtenä tavoitteena olikin nostaa rakennussuojelun merkitystä. (Aamulehti 12.4.2018)
Mukaansa vieneen näyttelyn jälkeen oli palattava Jari Korkin ja Jari Niemelän teokseen Tutkimusmatkoja Tampereen taloihin (Tampere-Seuran julkaisu 1995). Kirjaan on koottu sellaisten arvotalojen historiaa, jotka ovat säästyneet hävitykseltä.
1900-luvun alussa kaupunki oli vielä aika lailla tyhjää täynnä, niin että kulkeminen ja useat samanaikaiset työmaat eivät todennäköisesti aiheuttaneet kaupunkilaisten hermoille käyvää sumppuuntumista. Satunnaisen poiminnan mukaan esimerkiksi vuonna 1901 valmistui kuusi merkittävää rakennusta: ydinkeskustassa toria reunustavat Sumeliuksen ja Palanderin talot sekä Tirkkosentalo, kauppahalli sekä Suomen Yhdyspankin konttori (sittemmin Ylioppilastalo). Hieman syrjemmälle valmistuivat Tullikamari ja sen yhteyteen Pakkahuone.
Nyt kun paperikin alkaa monen mielestä olla kehityksen jarru, on kirjasta syytä poimia myös Frenckellin tehdasalue. Frenckell oli Suomen ensimmäinen paperitehdas, jonka perustaja Abraham Häggman sai 1780-luvun taitteessa ostaakseen tontin numero 1. Nimensä tehdas sai kolmannelta omistajaltaan Helsingin yliopiston kirjanpainajalta Johan Christoffer Frenckelliltä.
Paperitehtaan lopettamisen jälkeen seuraava omistaja Tampereen kaupunki suunnitteli tehtaan hävittämistä, kuinkas muuten. Jos sota usein tekeekin tuhojaan, tässä tapauksessa se pelasti: ei ollut aikaa eikä rahaa tehdä ja toteuttaa uusia suunnitelmia.
Kaikissa vanha arkkitehtuuri – muusta vanhasta nyt puhumattakaan – ei herätä kiinnostusta saati ihastelua. Esimerkiksi 1960–70-luvuilla Tampereen kaupungin päättäjien mielestä vanhat rakennukset toimivat ”kehityksen jarruna”, kuten museokeskus Vapriikin näyttelyn Kadonneet kaunottaret esittelytekstistä sai lukea. Niinpä näitä kaupunkikuvan jarruja hävitettiin tutkija Antti Liuttusen sanoin ”raskaalla kädellä” ja tehtiin tilaa edistyksen laatikkoleikeille.
Kaunottarien saama vastaanotto osoittaa, että päättäjät eivät tässä(kään) asiassa välittäneet ottaa huomioon kansalaisten mielipidettä. – En muista toista näyttelyä, josta ihmiset olisivat poistuneet yhtä tuohtuneina, kertoi näyttelyn sulkemisen jälkeen viestintäsuunnittelija Tähtitalvikki Poikajärvi. Järjestäjien yhtenä tavoitteena olikin nostaa rakennussuojelun merkitystä. (Aamulehti 12.4.2018)
Mukaansa vieneen näyttelyn jälkeen oli palattava Jari Korkin ja Jari Niemelän teokseen Tutkimusmatkoja Tampereen taloihin (Tampere-Seuran julkaisu 1995). Kirjaan on koottu sellaisten arvotalojen historiaa, jotka ovat säästyneet hävitykseltä.
1900-luvun alussa kaupunki oli vielä aika lailla tyhjää täynnä, niin että kulkeminen ja useat samanaikaiset työmaat eivät todennäköisesti aiheuttaneet kaupunkilaisten hermoille käyvää sumppuuntumista. Satunnaisen poiminnan mukaan esimerkiksi vuonna 1901 valmistui kuusi merkittävää rakennusta: ydinkeskustassa toria reunustavat Sumeliuksen ja Palanderin talot sekä Tirkkosentalo, kauppahalli sekä Suomen Yhdyspankin konttori (sittemmin Ylioppilastalo). Hieman syrjemmälle valmistuivat Tullikamari ja sen yhteyteen Pakkahuone.
Nyt kun paperikin alkaa monen mielestä olla kehityksen jarru, on kirjasta syytä poimia myös Frenckellin tehdasalue. Frenckell oli Suomen ensimmäinen paperitehdas, jonka perustaja Abraham Häggman sai 1780-luvun taitteessa ostaakseen tontin numero 1. Nimensä tehdas sai kolmannelta omistajaltaan Helsingin yliopiston kirjanpainajalta Johan Christoffer Frenckelliltä.
Paperitehtaan lopettamisen jälkeen seuraava omistaja Tampereen kaupunki suunnitteli tehtaan hävittämistä, kuinkas muuten. Jos sota usein tekeekin tuhojaan, tässä tapauksessa se pelasti: ei ollut aikaa eikä rahaa tehdä ja toteuttaa uusia suunnitelmia.
•••
Pyyhkikää
jalkanne tai ainakin kenkänne. (Näin
kehotti kyltin teksti Frenckellin pannuhuoneen, myöhemmän kirjaston lukusalin
sisäänkäynnin yläpuolella.)
