Muutama päivä sitten käänsin viimeisen sivun kirjasta, jonka
nimellä voisi kommentoida niin monia jo tapahtuneita tai vielä suunnitteilla
olevia tekoja: kyseessä on Jussi Valtosen romaani He eivät tiedä mitä
tekevät (Tammi 2014). Puolittain Yhdysvalloista kertova tarina päättyy tapahtumaan,
jonka kaltaiset ovat siellä käyneet valitettavan tutuiksi.
Päähenkilön, amerikkalaisen Joe Chayefskin lyhyt avioliitto
ja työsuhde yliopistossa 1990-luvun Suomessa päättyvät, koska hän ei sopeudu elämään
tässä ”taantumuksen” maassa. Häntä myös ärsyttää muiden, tässä tapauksessa suomalaisten
yksioikoinen tapa nähdä kaikki amerikkalaiset samanlaisina ja samoin
ajattelevina. Joe kokee edustavansa suomalaisten mielessä aina vain
kansallisuuttaan, ei koskaan ihmisenä olemista toisin kuin hänen vaimonsa
heimo.
Vaikka Joe ei yrityksistään huolimatta ahdaskatseisessa maassa kauaa viihtynyt,
palattuaan Yhdysvaltoihin hän ”huomasi välillä ikävöivänsä Suomea, harmaisiin
ja mustiin pukeutuneita ihmisiä, jotka aamuisin seisoivat surullisina
bussipysäkillä kuin olisivat juuri menettäneet kaiken”.
Tämä lause osui melankoliseen mieleeni, mutta edes se ei edusta
kaikkia suomalaisia. Joella itsellään onkin suomalaisista samanlaisia
stereotypioita kuin täkäläisillä esimerkiksi yleistys, että kaikki
amerikkalaiset ovat asehulluja.
Elokuvat ja sarjat ovat yksi tapa levittää näitä stereotypioita.
Kerta toisensa jälkeen saa ihmetellä amerikkalaisten vaivalloisen tuntuista taiteilua
ruokaostoksineen sangattomien paperipussien kanssa. Miksi kummassa siellä ei
käytetä käteviä paperikasseja? Mutta onko tämä vain elokuvaa, vai kuvaako se oikeasti
(nykyäänkin) amerikkalaista todellisuutta?
Entä varsin huoleton asuminen turvattomuutta huokuvissa
kaupungeissa: kerrostaloissa salpaamattomat ikkunat vain nostetaan ylös, kun
halutaan raitista ilmaa. Kun rakennuksen ulkoseiniä vielä kiertävät paloportaat,
pahoin aikein tulevalle oikein tarjotaan tilaisuutta. Eletäänkö Amerikassa
todella näin varomattomasti, vai ovatko lukitsemattomat ikkunat vain elokuvallinen keino sujuvoittaa
kohtauksia?
Ihmisluonteeseen kuuluu yleistäminen. Sen avulla on helpompi
tutustua laajempaan kokonaisuuteen. Yleistäminen toimii yleensä mainiosti siihen
asti, kunnes kohtaa ”poikkeuksen säännöstä”. Se poikkeus voikin todellisuudessa
olla tavallisempaa kuin paljon markkinoitu stereotypia.
