Mitä hyytävimmistäkin jännityskirjoista tulee aina kesäisin
”kevyttä lomalukemista”. Keveydestä ei ole tietoakaan, kun raiskaukset, tapot,
murhat, terroriteot ja muut mielennyrjähdykset ovat pysyvästi vallanneet paikkansa
tosielämän uutisaiheissa. Vaikka oma lähiympäristö olisikin pysynyt ennallaan,
jatkuva levottomuudentunne alkaa ikävästi hiertää mieltä.
Pidän dekkareista, ja usein juuri ne ovat niitä kirjoja,
joita ei millään haluaisi jättää kesken. En kuitenkaan koskaan saa niiden
lukemisesta painajaisia. Jokin suojamekanismi pitää huolen siitä, että
todellisuuspohjainenkin tapaus tai henkilö jää vain fiktioksi, ei-todeksi.
Tässä elämässä tosiasioilta ei voi eikä kannata sulkea
silmiä. Saattaa jopa käydä niin, että todellisuus käy jännittävämmäksi kuin
kirjat. Mieluummin kyllä jatkaisin vain fiktion lukemista, sillä en
erityisemmin kaipaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita sen enempää omaan
elämääni kuin tähän maahankaan.
Jokunen vuosi sitten poliiseille ei riittänyt töitä, nyt niistä
ei tunnu olevan pulaa. Myös vartijat ja järjestyksenvalvojat liikkuvat yhä näkyvämmin.
Turvallisena pidetyssä Suomessa turvallisuudesta on tullut paljon käytetty
sana.
○ ○ ○
Ruotsalaisen Stig
Larssonin Millenium-rikosromaanitrilogia
(suom. 2006−08) kuului aikoinaan niihin kirjoihin, jotka piti lukea yhdellä
istumalla. Niistä tehdyt elokuvat aioin jättää katsomatta, sillä näkeminen
tekee fiktiosta todellisempaa ja monissa tapauksissa liian vastenmielistä. Tulin
kuitenkin katsoneeksi elokuvat televisiosta.
Kerran kaksi naista jutusteli kaupan kassalla. Toinen kertoi
olevansa menossa elokuviin myöhemmin illalla, ja toinen tietenkin halusi
tietää, mitä katsomaan. Nainen mietti hetken ja vastasi sitten tähän tapaan: Taisi olla Miehet, jotka tuijottivat vuohia.
