Parempia ihmisiä

Voiko ihmisen paremmuutta mitata sen perusteella, kuinka aikaisin hän aamuisin nousee sängystä? Entä onko ulospäinsuuntautunut tyyppi parempi ihminen kuin sellainen, joka viihtyy paremmin omissa oloissaan? Tekeekö minusta huonomman ihmisen, jos jätän lautaselle ruokaa, vaikka kehitysmaissa nähdään nälkää? Syökö parempi ihminen siis myös nälkäisen puolesta? Meillä ihmisillä on taipumus tuntea ylemmyyttä naurettavan pienistäkin asioista.

On helppo sanoa, että ihmiset ovat erilaisia, mutta siihen se yleensä jää. Erilaisuus ei jostain syystä olekaan samanarvoista. Aamuvirkun sitkeästi hellimän käsityksen mukaan osoittaa silkkaa laiskuutta, jos näkee unia vielä yhdeksän aikaan. Vaikka virkun varhaiset aamutunnit kuluisivat vain kahvia litkiessä, sekin on aina parempi kuin sängyssä lojuminen. Hänelle ei käy se, että jokaisella on oma luontainen vuorokausirytminsä eikä se ole kaikilla sama.

Ajat ja elämisen tavat ovat kuitenkin jo kauan sitten muuttuneet, ja moni herätyskellon virkaa toimittanut kukko on lakannut kiekumasta. Tosin yksi siihen liittyvä historiallinen jäänne ihmetyttää joka kesä: miksi torit yhä edelleen avataan kuudelta? Kuka siellä siihen aikaan käy?


Tiedä kuka olet

Viimeksi kirjoittaessani löysin Ann-Mari Huhtasen Ylioppilaslehteen kirjoittaman erinomaisen jutun valokuvaaja Hannes Heikurasta. Vaikka tiesin Heikuran oman tiensä kulkijaksi, niin hänen äärimmilleen viety introverttiytensä hätkähdyttää. Se sai ajattelemaan työelämästä tuttua kuviota, jossa tuntuu kelpaavan vain yhdenlainen työntekijämalli: sosiaalinen ”joukkuepelaaja”, ihmisten parissa viihtyvä ”hyvä tyyppi”, siis parempi tekijä kuin vaikkapa Heikura. Kuitenkin hänen työnsä ja menestyksensä todistavat nimenomaan päinvastaista.

Kukin meistä käyttäytyy ja reagoi asioihin oman temperamenttinsa mukaan. Yksi ei ole toista huonompi eikä parempi, vaikka ”hyvän tyypin” metsästäjät niin luulevatkin. Synnynnäinen sosiaalisuus ei tarkoita samaa kuin sosiaaliset taidot, jotka opitaan. Esimerkiksi psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen on paljon tutkinut temperamentteja. Tony Dunderfeltin värien mukaisessa luokittelussa (punainen, keltainen, vihreä, sininen) voi jo nähdä vihjeitä siitä, mistä temperamenttityypeissä on kyse.

Kuuntelin taannoin erästä luennoitsijaa, joka hehkutti sosiaalisen median käyttöä työnhaussa. Mielestäni hän levitti erittäin kyseenalaista sanomaa julistaessaan, että ihminen, joka ei näy somessa, on epäilyttävä. Hän esitti väitteensä te-toimiston tilaisuuksissa. Kaikkia ei somessa roikkuminen ymmärrettävästi kiinnosta, ja silti heidän elämänsä on aivan yhtä merkityksellistä ja täysipainoista kuin ennen sen tuloa. Nyt sitten joku katsoo oikeudekseen lyödä tällaisiin ihmisiin leimaa, jossa lukee Hämärä tyyppi tai Jotain vikaa. Vaarana on, että hän saa paitsi työtä etsivät myös sitä tarjoavat uskomaan tähän.

Äiti Teresa vai Donald Trump?

Ehkä yleisin harhaluulo ihmisen arvosta liittyy rahaan ja omistamiseen. Maailmanlaajuinen huomio ei ole löytänyt kohteekseen uutta äiti Teresaa 1990-luvun lopun jälkeen. Lieneekö syy siinä, että melkein pyhimykseksi nostetun köyhien auttajan toiminta kyseenalaistettiin muutamassa paljastuskirjassa. Oliko siis tunnetun nunnan hyvyys pelkkää teatteria? Entä ovatko rikkaat parempia ihmisiä kuin muut, vaikkei heillä olisi siitä mitään muuta todistetta kuin pullisteleva pankkitili? En tiedä, onko maailmassa itseriittoisempaa ihmistä kuin amerikkalainen liikemies Donald Trump, joka merkkaa reviiriään nimeään kantavilla rakennuksilla ja golfkentillä. Sen tiedän, että maailma olisi pahassa pulassa, jos hän onnistuisi ostamaan itsensä Yhdysvaltain seuraavaksi presidentiksi.

Kaikilla meillä olisi varaa olla parempia ihmisiä, mutta sisäisesti, vain omana itsenämme, ei verrattuna muihin.