Kuulostaa fraasilta puhua musiikin voimasta, mutta olihan se taas koettava. Ensimmäisen kerran satunnaisesti osunut hetki television ääressä sai kylmät väreet liikkeelle. Ne aiheutti ruudunkin läpi vahvasti säteillyt isänmaallisuus, suoranainen patrioottisuus, johon sanana liittyy voimakkaampi ja myös kielteisempi tunnelataus kuin sen synonyymiin. Tässä tapauksessa kyse ei kuitenkaan ole suomalaisuudesta eikä edes suomalaisen kapellimestarin Sakari Oramon merkittävästä roolista, vaan BBC:n vuosittaisen klassisen musiikin konserttisarjan Proms-festivaalin päätöskonsertissa lauletusta kappaleesta Land of Hope and Glory.
Ei voi olla vaikuttumatta siitä, miten täpötäyden Royal Albert Hallin liki 6 000-päinen yleisö ottaa kaiken irti laulaessaan kuoron mukana väkevää Land of Hope and Glorya, joka on ensimmäinen osa viiden juhlamarssin sarjasta Pomp and Circumstance. Sen on säveltänyt Edward Elgar (1857−1934) ja sanoittanut A. C. Benson.
Alun perin sävellys tilattiin Elgarilta kuningas Edward VII:n (1901−1910) kruunajaisiin, joita jouduttiin kuitenkin lykkäämään kuninkaan sairastuttua.
Land of Hope and Glory ‑keskusmelodia on epävirallisesti noussut Britanniassa toisen kansallislaulun asemaan. Samaan tapaan on käynyt Suomessakin, kun Jean Sibeliuksen Finlandiaa on jopa ehdotettu korvaamaan Fredrik Paciuksen säveltämä Maamme-laulu (sanat J. L. Runeberg).
Kun siis katsoo Albert Hallin yleisön toisaalta peittelemätöntä ylpeyttä maansa puolesta, toisaalta iloista heittäytymistä sen laulaessa toivon ja kunnian maasta, tuntuu hienoinen kateudenpisto: uskallettaisiinpa meilläkin joskus.
Siinä missä tuon epävirallisen kansallislaulun vapautunut esitys ja tunnelma tuovat mieleen ruotsalaisten yhteislaulutilaisuudet, virallisen kansallislaulun God save the King vakava ja arvokas esitys muistuttaa suomalaisten tapaa laulaa yhdessä vapaamuotoisissakin tilaisuuksissa.
Hämmästyttävää kyllä, uudempien ”hittibiisien” sijaan Land of Hope and Glorya lauletaan (englanninkielisen Wikipedian mukaan) jopa monissa urheilutapahtumissa. Jalkapallossa tapa sai alkunsa Elgarin kannattaman joukkueen otettua sen osaksi otteluita sanoja hieman muokkaamalla. Joukkue toisensa perään alkoi tehdä samoin eli muuttaa tietyt sanat itselleen sopiviksi, mutta tällöinhän laulussa korostuva kansallinen yhtenäisyys hajotettiin pieniin kuppikuntiin. Laulua lauletaan myös rugbyn kansainvälisissä kisoissa sekä Kansainyhteisön kilpailuissa.
Sivumennen sanoen, kun suomalaisjoukkueet ottelevat tai voittavat kisoissa, halleissa ja kentillä taitavat kaikua aivan toisenlaiset mutta kuitenkin englanninkieliset kannustuslaulut, unohtamatta takavuosilta muuatta ruotsinkielistä. Hyvä jos enää Maamme-laulua lauletaan siinä tapauksessa, että kaulaan on ripustettu kultamitalit.
Albert Hallin konsertissa myös lipuilla haluttiin osoittaa kunnioitusta isänmaalle. Tosin Ison-Britannian lippujen lisäksi yleisön joukossa näkyi jonkin verran muidenkin maiden lippuja, myös jokunen siniristilippu, sekä EU:n lippuja ilmeisesti protestina maan erolle Euroopan unionista.
