Historiankirjoista matkailusarjoihin muistetaan kirkkain silmin muistuttaa, että demokratian kehto keinui alun perin Kreikassa. Pienistä kaupunkivaltioista tunnetuin oli Ateena. Sitten kuitenkin tulee se kuuluisa mutta: mutta demokratia ei koskenut ”puolta valtakuntaa” eli naisia. Kyseessä onkin siis oikeastaan vain katseen samentava puolitotuus, joka esitetään myös kirjassa Euroopan lyhin historia (2009, suom. 2017).
Australian mantereelta Eurooppaa on tarkastellut John Hirst (1942−2016), joka opetti historiaa Melbournen La Trobe ‑yliopistossa ja kirjoitti enimmäkseen oman maansa historiasta. Euroopan historiaa tutkiva teos pohjautuu hänen pitämäänsä perehdyttävään luentosarjaan ja eri lähteisiin. Niistä hän nostaa esiin erityisesti tanskalaisen Patricia Cronen suppean teoksen Pre-Industrial Societies ja siitä kappaleen nimeltä The Oddity of Europe (Euroopan merkillisyys).
Muinainen Kreikka ei saa kunniaa vain ensimmäisestä demokratiasta: sieltä lähtöisin ovat myös filosofia, taide, lääketiede ja poliittinen ajattelumme. Hirstin Cronelta lainaaman jaottelun mukaan Kreikan ja Rooman kulttuuri, kristinusko ja germaanisotureiden tuoma kulttuuri muodostivat alkuvaiheen eurooppalaisen sivilisaation. Kirjan alussa hän keskittyy näiden kolmen välisiin yhteyksiin.
Euroopan historian voi sanoa olleen melkoista sekamelskaa ammoisista Rooman valtakunnan ajoista alkaen. Hyökkäyksiä, valloituksia ja valtataisteluita. Laajimmillaan valtakuntaan kuuluivat Ranska, Italia, Espanja, Kreikka siirtomaineen, Englanti, Turkki, jopa Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka − siis monenmoista ja yllättävääkin sakkia. Euroopan unioniin oli vielä pitkääkin pidempi matka.
Jossain vaiheessa Rooman valtakunnassa puhuttiin kahta valtakieltä, lännessä latinaa ja idässä kreikkaa. Moni paikalliskieli katosi kolmen, neljän vuosisadan kuluessa. Toisaalta latinaakaan ei puhuttu joka paikassa samalla tavoin. Kun Rooma hajosi, latinasta kehittyikin taas useita eri kieliä, ns. romaaniset kielet (espanja, portugali, ranska, italia, romania).
Kävi esimerkiksi niin, että alun perin suomen sijataivutusta muistuttava ja ilman määräistä artikkelia käytetty latina muuttui kansan suussa toisenlaiseksi: jos sääntöjä ei ihan ymmärretty, sanat jätettiin taivuttamatta, ja kun haluttiin korostaa jotain asiaa (Haluan tuon omenan), käytettiin sen osoittamiseen sanoja illa (feminiini) tai ille (maskuliini). Ilmeisesti oli helpompi tietää perunan tai kynän sukupuoli kuin taivuttaa. Illa ja ille lyhenivät määräisiksi artikkeleiksi ranskassa muotoon la ja le, espanjassa muotoon la ja el sekä italiassa muotoon la ja il. Tulee mieleen tapauksia, joissa suomen kieleen yritetään väen väkisin tuoda englannin määräistä artikkelia the.
Oliko taivutuksen syytä, ettei latinasta kehittynyt nykymaailman käyttökieltä kuten englannista? Vaikka latina on sittemmin julistettu kuolleeksi kieleksi, tähän ”harvinaisen pirteään vainajaan” voi törmätä vaikkapa Carl von Linnén kehittämässä kasvienluokittelujärjestelmässä, lääkärikäynnillä, katolisessa kirkossa tai erilaisissa tilanteissa käytetyissä sananlaskuissa. Esimerkiksi Inter arma silent leges. Lait vaikenevat aseiden välissä. (Cicero)
Kaikesta älyllisyydestä ja hyvästä huolimatta, mitä Kreikka antoi muulle Euroopalle, ne eivät ole onnistuneet lopettamaan sotimista. Jälleen on jo vakiintuneet rajansa saaneiden maiden joukossa häirikkö, joka haluaa uudistaa karttaa mieleisekseen.
Viitatessaan 1930−40-luvun Saksaan Hirst kirjoittaa: ”Jos nationalismi edisti sotaa, teollistuminen teki sodasta pahemman.” Sillä hän tarkoittaa aseteollisuutta, jossa jo ennen autoa oli siirrytty sarjatuotantoon. Näin siis pystyttiin tuottamaan isompia ja tuhovoimaisempia aseita aiempaa enemmän ja nopeammin. Viime aikoina on lähes päivittäin nähty viestimissä, että tuotekehitys on vain jatkunut, nyt myös pienemmän mutta silti tuhoavan aseistuksen suuntaan.
Yleisemmin teollistuminen oli vaikuttanut Hirstin mukaan siihen, että ”Euroopassa oli siirrytty uuteen mittakaavaan: joukkotuotantoon, joukkoyhteiskuntaan, joukkoteurastukseen”. Holokaustin äärellä sanoja ei löydy.
Vaikka Hirstin teos käykin nimensä mukaisesti Euroopan historiaa läpi varsin lyhyesti, ei ole pahitteeksi muistutella mieleen välillä jotain muutakin kuin ”suurta ja mahtavaa”.
