Voisiko 1920-luvun pukeutumisesta joskus vielä tulla suosittua katumuotia? Tuskin, sillä pukeutumisen muotivirtauksia toistetaan vuorotellen vain menneiltä lähivuosikymmeniltä, ei sadan vuoden takaa.
Musiikissa puolestaan voidaan tehdä trendihyppäys jopa useiden satojen vuosien taakse. Tästä esimerkkinä on gregoriaaninen kirkkomusiikki, jolla tarkoitetaan lännen kirkon latinankielistä laulua. Termi vakiintui 900-luvulla.
Kanadalaisen Louise Pennyn dekkaria Murhan alkusoitto (suom. 2022) lukiessa juolahtaa ensin mieleen, että hän otti munkkiluostariin sijoittuvaan aiheensa aiemmin 2000-luvulla suosioon nousseesta gregoriaanisesta kirkkolaulusta. Koska alkuperäinen teos julkaistiinkin jo vuonna 2012, esimerkiksi The Monks of Norcian Benedictan tapauksessa voisi ajatella toisinkin päin: ehkä munkkiyhteisö sai idean vuonna 2015 julkaistuun levytykseen Pennyn kirjasta.
Vaikkei erityisemmin harrasta musiikkia eikä ainakaan tunne sen teoriaa, dekkaria lukiessa munkkien laulu ja neumien arvoitus alkoivat kiehtoa ja itse rikos jäi taustalle. Jo pelkkä sana neumi (vanha nuottimerkki) oli uppo-outo, joskin tuo mieleen nykyisin paljon käytetyn sanan meemi.
Luostari on dekkarille erikoinen ympäristö, jossa poliisikin voi joutua ruokkimaan kanoja tai poimimaan mustikoita. Nämä munkkien päivittäiseen rutiiniin kuuluvat käytännön tehtävät eivät vaadi fyysistä huippukuntoa ja itsensä rääkkäämistä äärirajoille, mutta silti joku munkeista luonnehtii heitä ”uskon erikoisjoukoiksi”.
Kyse onkin mielenlaadusta ja kyvystä sopeutua henkisesti vaativaan, suljettuun luostarielämään ja sen sääntöihin. Hiljaisuuden sääntöä noudatettaessa munkit eivät saa edes keskustella keskenään kuin korkeintaan muutaman minuutin päivässä. ”Tietäisittepä, miten monella tavalla asiansa saa menemään perille. Sanat eivät ikinä voisi loukata niin paljon. Käännetty selkä on luostarissa herjaus. Silmien pyörittely on ohjushyökkäys.”
Sen sijaan tietyin tunnein kokoonnutaan laulamaan yhdessä, ja juuri laulu on se, joka elähdyttää ja saa syrjäisen luostarin munkit jaksamaan. Osalle on tärkeintä laulaminen vain omassa pienessä yhteisössä, osa haluaisi luopua hiljaisuuden säännöstä ja lähteä konsertoimaan maailmalle.
Penny kuvaa musiikin voimaa ja kauneutta suorastaan palavasti. Tehty rikoskin melkein unohtuu, kun hän vie lukijaa kohti kirjoitetun musiikin alkupistettä. Mielikuvissa ikään kuin kulkee samoilla käytävillä tai istuu kuuntelemassa munkkien yksiäänistä laulua ennen vetäytymistä omaan hiljaiseen kammioonsa. Kirjan tunnelmaan uppoutuu niin, että viimeisellä sivulla ei oikein haluaisikaan palata todellisuuteen.
