Sisäiset ja ulkoiset olosuhteet eivät nyt anna vaihtoehtoja: kahvilan sijaan kaupan eteistilan on kelvattava, kun kahvia on ulkoilun lomassa ”pakko” saada.
Ennen kuin kahvi 1600-luvun keskivaiheilla saapui Eurooppaan, sitä nautittiin Lähi- ja Keski-idän maissa ”aivan avoimillakin paikoilla, arkailematta ja kaikkien nähden”. Näin ensikokemuksistaan uuden juoman parissa kirjoitti augsburgilainen lääkäri Leonhart Rauwolf kirjassaan Reise in die Morgenländer (Matka Itämaille) vuonna 1582. Senaikaiset savi- ja posliinikulhot on korvattu tämän ajan pahvimukeilla.
Myös Euroopassa kahvi kuului aluksi julkiseen elämään julkisena juomana, lukuun ottamatta hovia ja aristokraattipiirejä. Niille kahvinjuontiin liittyvät muotoseikat olivat itse juomaa tärkeämpiä.
Silloinen porvaristo puolestaan otti kahvin vastaan suurena raitistajana. Ennen perunan käyttöönottoa olut nimittäin oli leivän ohella Keski- ja Pohjois-Euroopassa tavallisen kansan pääravintoaine. Oluen käyttöön tottunut makuaisti varmasti oudoksui uusia kuumia juomia, kahvia, teetä ja kaakaota. Yleisesti aamiaiseksi nautittu olutkeitto maistui niitä paremmin jopa Orléansin herttuattarelle Charlottelle.
Porvarillisille edistysoptimisteille kahvi merkitsi yhteiskunnallisesti muutakin kuin raittiimpia elintapoja. Mustan juoman älyä kiihottava ja keinotekoisesti hereillä pitävä vaikutus otettiin mielihyvin vastaan, koska sen avulla työhön käytettävää aikaa voitiin pidentää ja tehostaa. Virkistäjän roolissaan kahvia saattoi siis pitää myös välillisenä tuotantovoimana.
Saksalainen Wolfgang Schivelbusch (1941−) rinnastaa kahvin teoksessaan Nautintoaineiden kulttuurihistoria (suom. 1986) muihin maailmaa muuttaneisiin uutuuksiin: Muuttaessaan ratkaisevasti todellisuutta uutuus täyttää historiallisen tehtävänsä julkisessa elämässä, so. kollektiivisen kulutuksen piirissä, ja siirtyy vasta myöhemmin kodin yksityiseen kulutukseen. Schivelbusch mainitsee esimerkkinä myös liikenteen vallankumouksen eli sen, miten joukkoliikennevälineitä edustavasta rautatiestä edettiin perheautoon.
Kahvia juotiin aluksi siis vain kahviloissa, joista se siirtyi koteihin vasta viitisenkymmentä vuotta myöhemmin. Tosin Saksaan kahvi levisi Englantia ja Ranskaa jäljessä, ja siitä tuli heti kotien juoma. Koska Saksalla ei ollut kahvia tuottavia siirtomaita, vuoden 1750 jälkeen sen kalliiksi käynyttä kulutusta yritettiin eri tavoin kieltää siinä onnistumatta.
Toisaalta 1600- ja 1700-luvun kahvihuoneilla (Itävallan Wieniä lukuun ottamatta) ei ole nykyaikaisen kahvila-konditorian kanssa muuta yhteistä kuin tarjoiltu juoma. Asiakkaina ei käynyt leivoksia syöviä keski-ikäisiä naisia tai latteja juovia nuoria vaan liike-elämässä toimivia miehiä. Englannissa naisilta kiellettiin kahvihuoneisiin pääsy kokonaan, mannermaalla oltiin suvaitsevampia.
Miesten kansoittamissa kahviloissa tehtiin kauppaa. Lontoolaisen Edward Lloydin kahvihuoneella Lloydʼs Coffee Housella on poikkeuksellinen historia. Hänen vuonna 1687 tai 1688 avaamastaan kahvihuoneesta tuli pian kohtauspaikka väelle, joka oli tekemisissä merenkulun kanssa, kuten kapteenit, laivanvarustajat, kauppiaat sekä vakuutusasiamiehet. Sinne mentiin kuulemaan alan tuoreimmat uutiset, ja kaupankäynti uutisilla kukoisti. Vähitellen 1700-luvun kuluessa kävi niin, että Lloydʼs menetti kahvilan luonteen ja tehtävän, ja lopulta siitä kehittyi maailmanlaajuisesti tunnettu vakuutusyhtiö.
Sattuvasti samaan aikaan Lloydsʼin käymän muutoksen kanssa Englanti vaihtoi kahvista teehen. Kun vuosina 1650−1700 Iso-Britanniaan tuotiin tullattua teetä yhteensä 90 773 kiloa, seuraavien 50 vuoden aikana sitä tuotiin peräti 20 miljoonaa kiloa. Salakuljetetun teen määristä ei ole arviota.
Tuon ajan porvarillisen käsityksen mukaan myös politiikka, taide ja kirjallisuus kuuluivat mukaan liike-elämään. Kahvilassa istumiseen yhdistettiin sanomalehdet, journalismi ja kirjallisuus, ja näiden yhdistelmien voi katsoa ainakin paikoin yhä säilyneen. Yhä vielä digiaikanakin paperinen sanomalehti voi tuoda kahvilalle lisäarvoa.
Kahvilakulttuuri on elänyt vireänä 2000-luvulle asti, sillä edelleen kahvila toimii sosiaalisena tilana, tiedonvälitys- ja keskustelupaikkana. Se on myös paikka vetäytyä nauttimaan omasta yksityisestä kahvihetkestä. Niin tai näin, Schivelbuschia siteeraten kahvila saa kiittää tuota konkreettista juomaa nimensä lisäksi myös olemassaolostaan.
Jälleenkäymisen toivossa
