Muutamia kirjoja pitää
maistaa, jotkut pitää hotkaista, ja jotkut harvat pitää pureskella ja sulattaa. (Francis Bacon)
Se, joka lukee kirjoja, on luultavasti kokenut saman kuin
englantilainen Francis Bacon. On
jotain mystistä siinä, että peräkkäin asetellut sanat tietyssä järjestyksessä
vetävät imuunsa ja toiset taas eivät. Jokin kirja tempaisee mukaansa eikä lukemista
malta jättää kesken. Jotain toista kirjaa taas ei millään pääse etusivua
pidemmälle: kirjoittajan tyyli tai aihe ei syystä tai toisesta sytytä.
Riittääkö se edes maistamiseksi, ehkä ei.
Hotkaisemisen antama lukunautinto voi jäädä hetkelliseksi
kuin jäätelönsyönti. Se ei haittaa, mikäli kaikki lukeminen ei ole pelkkää
herkuttelua tai ahmimista. Joku saattaa lukemisessaan tavoitella laadun sijasta
mahdollisimman suurta määrää, jolloin ainuttakaan kirjaa ei ehdi pureskella
saati sulattaa. Tärkeintä tuntuu olevan vain saada merkintä lukupäiväkirjaan.
Baconin nykyaikaiselta kuulostavan sitaatin tekee kuitenkin erityisen
mielenkiintoiseksi ajankohta. Kirjailija, lakimies, filosofi ja valtiomies Bacon
eli vuosina 1561−1626. Kaukana edessä oli silloin aika, jolloin kirjahyllyt
notkuisivat erilaista tarjontaa – ja tullee myös aika, jolloin se on takana.
Lukutaito kansan keskuudessa ylipäänsä oli vielä harvinaista.
Kirjapainotaito oli keksitty 1400-luvun puolessavälissä, ja
alkuaikojen painettu kirjallisuus keskittyi uskonnolliseen kirjallisuuteen. Ensimmäinen Raamattu ilmestyi vuonna 1455 Saksassa. Kaikkiaan noin 180 kappaleen
painamiseen kului huimaavat kolmisen vuotta.
Ensimmäinen, Tukholmassa painettu suomenkielinen kirja, Mikael Agricolan Abckiria, on peräisin joko vuodelta 1542 tai 1543. Se oli nimestään
huolimatta tarkoitettu ensisijaisesti papeille ja vasta sitten lukemaan
opetteleville lapsille. Mikä rinnastus!
Kukapa tietää, oliko Bacon haalinut kirjahyllyynsä kaiken oman
aikansa kirjallisuuden tai edes suuren osan siitä. Joka tapauksessa niin määrä
kuin myös lajivalikoima on ollut varsin rajallinen verrattuna nykyaikaan.
