Omaan äidinkieleen kasvaneena ei välttämättä huomaa samoja
asioita kuin se, joka opettelee suomea vieraana kielenä. Tuskin koskaan on
esimerkiksi tullut ihmeteltyä yhdyssanaa lohikäärme
kuten venäläisopiskelija Ekaterina.
Muualta tullut maisteriopiskelija on myös erittäin oikeassa
siinä, miten nerokkaasti täällä muodostetaan uusia sanoja yhdistämällä.
Yhdyssanavarantomme lienee lähes pohjaton.
Lohikäärmeessä yhteen ovat käyneet erilaiset eläinlajit kala
ja käärme. Mielikuvissani tarujen tulensyöksijä muistuttaa muodoltaan merihevosta, vaikka se toki onkin kooltaan
huomattavasti pienempi. Vastaavaan tapaan lajeja yhdistellen useimmille on
tuttu sutjakka sana kalakukko, joka
englanniksi kääntyy termillä Finnish fish
pasty ja ruotsiksi limpa med inbakad
fisk.
Sama kätevä sananmuodostustapa on tuottanut suomeen myös
muita outoja lajiliittoja, kuten kissakalan,
kalasääsken, lintukoiran, susikoiran, hiiripöllön, hirvikärpäsen ja näillä vesillä eksoottisemman tiikerihain. Jotkin sanoista merkitsevät samaa jossain toisessa
kielessä (tiger shark), mutta
useimmilla lienee omakielinen vastineensa.
Mitä mahtaa suomeen perehtyvä
miettiä nähdessään sanan hirvikärpänen, jos se ei suoraan käänny hänen äidinkielelleen. Voi olla vaikea yhdistää sitä erillisiin mielikuviin hirvestä ja kärpäsestä.
Jos itsekin pysähtyy ajattelemaan tuttuja yhdyssanoja,
huomaa, miten todella erilaisista osista ne ovat muodostuneet. Tavallisesti
niillä ei ole erillisinä sanoina mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta silti
yhdistelmä yleensä kuulostaa suomalaisen korvassa luontevalta: huuliharppu, hymykuoppa, kaasujalka, silmäpako, sohvaperuna, tähtivyö. Toisinaan
sitten ei aina ihan niinkään: aikaikkuna,
miesnuttura.
Kyky muodostaa ja ymmärtää yhdyssanoja perustuu ihmisen
ajattelukyvyn kehittymiseen konkreettisesta abstraktimmaksi.
Suomen kielen yhdyssanoista suurin osa on sellaisia, joiden
alkuosa on nominatiivissa. Laura Tyysterin väitöstutkimuksen (2015) mukaan uusien yhdyssanojen
genetiivialkuisuus onkin käynyt yhä harvinaisemmaksi.
Muutama esimerkki genetiivialkuisista kasvilajeista, joilla
on myös silmin havaittava nimellinen yhteys: neidonkenkä, muorinkukka,
anopinkieli, leskenlehti, ukonhattu.
Sanojen yhdistämismahdollisuuden runsautta voi kokeilla
muodostamalla sanaketjuja, joissa seuraava sana alkaa siitä, mihin edellinen
yhdyssana päättyy. Silmäpako – pakohuone – huonekasvi – kasvimaa – maakunta – kuntavaali – vaalipäivä –
päiväkirja – kirjasopimus – sopimusehto
– ehtotapa – tapakasvatus – kasvatustiede
– tiedeyksikkö – yksikköhinta – hintahaitari…
Näistä aiheista saisi jo monenlaista jutunjuurta.
Joissakin suomen kielen kaksiosaisissa yhdyssanoissa on
sekin hauskuus, että sanojen paikan voi vaihtaa, ja silti uusi yhdyssana on merkitykseltään
täysin käypä: kahvipannu – pannukahvi, kirjakauppa – kauppakirja,
kesämökki – mökkikesä, pesukone – konepesu, puusuku – sukupuu.
Mikä mieletön kieli, joka kuitenkin yhä vähemmän kelpaa
suomalaisille itselleen.
