Kerran elämässäni olen osallistunut mielenosoitukseen. Kun
Yhdysvallat vuonna 2003 runnoi tahtoaan läpi päästäkseen sotimaan Irakissa, tuhannet
ja tuhannet ihmiset kaikkialla maailmassa lähtivät sekä vastustamaan sotaa että
puolustamaan rauhaa. Olin yksi heistä.
Vaikka suurten ihmisjoukkojen mielenilmaisu ei estänytkään silloisen presidentin, George Bush
nuoremman, tekemää päätöstä toteutumasta, television välittämät kuvat
osallistujamääristä olivat vaikuttavia. On psykologisesti aivan toista nähdä todelliset
marssivat ihmiset kuin pelkkä kannattajia mittaava luku jossain verkkosivulla.
Toisin kuin mielenosoittajat Bush halusi uskoa hänelle tarjottua
todistusaineistoa Irakin joukkotuhoaseista. Jostain oli keksittävä uusi syy,
koska Yhdysvaltain tiedustelu ei ollut onnistunut todistamaan Irakin presidentin
Saddam Husseinin osallisuutta Yhdysvaltoihin
vuonna 2001 tehtyyn terrori-iskuun.
Nyt alkaa näyttää siltä, että pian on aika lähteä suurin joukoin
uudelle marssille. Kuinka ollakaan, jälleen syypää tähän istuu Valkoisessa talossa
Yhdysvalloissa. Jälleen puhutaan joukkotuhoaseista. Vaikka marssien vaikutus talon
isännän tekemisiin epäilemättä jäisi vieläkin vähäisemmäksi kuin vuonna 2003, maailma
tarvitsee silmin nähtävän todisteen toisenlaisesta ajattelusta.
Bush sai aikoinaan liittolaisekseen Ison-Britannian. Voisiko
toivo maailman pelastamisesta löytyä tällä kertaa sieltä? Missä olet, James Bond? Tehtävä odottaa.
