Sininen ja valkoinen

Jos vielä voisi, haluaisin kiittää 1800-luvulla elänyttä kirjailijaa ja toimittajaa Zachris (Sakari) Topeliusta. Alun perin hänen ehdotukseensa perustuvat Suomen lipun värit sininen ja valkoinen. Tosin ehdotuksen kuvio oli varsin toisenlainen kuin sittemmin valittu siniristi valkoisella pohjalla.

Kiittäisin siksi, että liputuspäivinä ei saloissa liehu esimerkiksi väriyhdistelmä punainen ja keltainen, jota sitäkin aikoinaan lippumme väreiksi ehdotettiin. Keltainen saati kyseinen väriyhdistelmä eivät ole mieleeni. Miten mahtaisin suhtautua Suomen lippuun, jos yhdistelmä kuitenkin olisi tullut valituksi? Olisiko suhteeni isänmaahan toisenlainen? Voivatko värimieltymykset ohjata asioita, joita arvostaa tai ei arvosta?

Sininen ja valkoinen tuovat mieleen toisaalta raikkaan tuulahduksen, toisaalta sen haikean koti-ikävän, jota Suomesta poissa oleva runoilija Topelius(!) Sylvian joululaulussa kuvaa. Taakse jäänyttä kotimaata muistelee myös Jukka Kuoppamäki laulussaan Sininen ja valkoinen.

Muistan myös erään kesäisen bussimatkan: melkein tyhjässä autossa, peräkkäisissä penkeissä istuivat sinitukkainen tyttö ja valkohiuksinen vanhempi nainen. Kuin Suomen lipun värit, ajattelin heti.



Yhdeksännenkymmenennenyhdeksännen itsenäisyyspäivän aattona