Kun ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta oltiin eri kulttuureista muodostuneiden kansakuntien kokoonpanolla laatimassa, takana oli juuri päättynyt toinen maailmansota. Sen aiheuttaman suurtuhon johdosta oltiin herkempiä syleilemään maailmaa avarin mielin ja lausein, jotka tuskin toteutuivat täysin missään julistuksen allekirjoittaneessa valtiossa silloin, saati ovat toteutuneet myöhemmin.
Ihmisoikeuksien julistuksen hyväksymisen puolesta joulukuussa 1948 äänesti 48 valtiota, mikä on vain neljäsosa YK:hon nykyään kuuluvien valtioiden määrästä (193). Muun muassa Suomi ei tuolloin vielä ollut jäsen: eduskunnassa kyllä oli päätetty jäsenhakemuksesta jo kesäkuussa 1947, mutta YK:ssa jäsenyyden hyväksymiseen kului etanavauhdilla yli 8 vuotta. (Ja Natoon mentiin äskettäin alle vuodessa!)
Niiden kahdeksan valtion joukkoon, jotka pidättäytyivät äänestämästä, kuului silloinen Neuvostoliitto, joka kuitenkin oli mukana luonnostelutoimikunnassa. Eikö sanamuotojen viilaamisessa päästy sen mielestä tarpeeksi pitkälle vai mistä kiikasti?
Jostain syystä YK:n antama julistus ei riittänyt Euroopalle, vaan sen piti saada vastaava myös omiin nimiinsä. Euroopan ihmisoikeussopimus (yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi) toteutui vain kahden vuoden kuluttua marraskuussa 1950 silloisten jäsenmaiden kesken. Suomi liittyi sopimukseen toukokuussa 1989. Sen 1. artiklan mukaan jäsenmaat sitoutuvat takaamaan sopimuksessa mainitut oikeudet kaikille, siis myös valtion lainkäyttövallan piiriin kuuluville ulkomaalaisille.
Vuonna 1990 oli vuorossa islamilaisen maailman versio ihmisoikeuksista. Kairon julistuksen ihmisoikeuksista islamissa (lyhyesti Kairon julistus) allekirjoitti 57 maata. Päällisin puolin sen monet artiklat muistuttavat YK:n julistusta. Esimerkiksi 6. artiklan a-kohdassa todetaan naisen ja miehen olevan tasa-arvoisia (Woman is equal to man in human dignity, and has her own rights to enjoy as well as duties to perform, and has her own civil entity and financial independence, and the right to retain her name and lineage.).
Ällistyttävää kyllä, jo ennen tätä 3. artiklan b-kohdassa todetaan muun muassa, että puiden kaataminen on kielletty (It is prohibited to cut down trees − −).
Vaikka Kairon julistuksessa annetaan kuva tasavertaisuudesta, oikeuksista ja jokaisen elämän tärkeydestä, miksi kuitenkin selkäpiitä karmii tieto siitä, että julistuksen perustana on šaria-laki.
Ihmisoikeusjulistusten lukumäärä saa kysymään, voivatko ihmisoikeudet sittenkään olla universaaleja, yleismaailmallisia, jotka kaikki minkään erottelematta voisivat hyväksyä.
Kysymykseen annettiin selvä vastaus ranskalaisessa Ulkolinjan dokumentissa Venäjä, Kiina ja Iran (Russia, China, Iran: The Axis of Revenge, 2024), jossa esiteltiin niiden muodostamaa liittoumaa. Kolmikko katsoo vahvasti, että ihmisoikeudet ovat sidoksissa kuhunkin maahan ja sen kulttuuriin.
Jos nämä maat jossain vaiheessa päätyvät laatimaan oman näkemyksensä mukaisen ihmisoikeuslistan, millainen siitä mahtaisi tulla? Lyhyt? Kaunisteltu? Pelottava?
Äskettäin esitetty dokumentti oli tietyssä mielessä jo hieman ajastaan jäljessä. Mukaan olisi sopinut vielä yksi samanmoinen voimapolitiikan edustaja. Vaikkei Yhdysvallat valtiona koskaan liittyisikään minkäänlaisin sopimuksin mainittuun liittoumaan, sen nykyisin hyväksymät ihmisoikeusnäkemykset alkavat muistuttaa enemmän näiden kolmen maan johdon näkemyksiä kuin YK:n julistusta.
Ensimmäisen, siis YK:n julistuksen kaltaista ihmisoikeussopimusta tuskin olisi voinut syntyä enää 2000-luvun alkupuolella. Esimerkiksi internetin tulon myötä ainakin viilausta olisi kaivannut sananvapautta koskeva 19. artikla. Nykymaailmassa ihmisoikeudet joutuvat tuon tuosta väistymään muun muassa talouden ja turvallisuuden nimissä. Vaikka päinvastaista kuinka vakuutellaan, joka puolella kiihtynyt varustautuminen pakottaa ajattelemaan, että jossain vaiheessa voidaan taas olla siinä pisteessä, josta lähdettiin 1940-luvulla. Teot puhuvat enemmän kuin sanat.
*Otsikko ote Veikko Lavin laulusta Jokainen ihminen on laulun arvoinen
