Sota vai rauha? Suoraan ajan hermoon osuva kysymys, mutta myös jo vuonna 2019 ilmestyneen samannimisen, venäläisen Mihail Šiškinin (1961−) kirjoittaman teoksen nimi. Alaotsikon Kirjoituksia Venäjästä ja lännestä saanut teos ilmestyi suomeksi 2023 kirjailijan tekemin lisäyksin. Näissä kirjoituksissa hän avaa maansa historiaa ja kulttuuria sekä sitä, millaisina Venäjä ja länsi näkevät toisensa.
”Venäjän rajan ylitettyään monet ilmaukset osoittautuvat väärin kirjatuiksi lähetyksiksi.” Sanojen merkitys vaihdetaan toisiin, niin että alkuperäinen merkitys menetetään. Juuri siitä seikasta syntyy Šiškinin mielestä myös lännen ja Venäjän välinen suurin väärinkäsitys. Se, mikä ulkopuolisesta saattaa vaikuttaa valheelta, edistääkin venäläisessä kielenkäytössä yhteisymmärrystä ilman mitään ristiriitaa, koska sikäläinen todellisuus on yhteinen: kaikki tietävät johtajansa valehtelevan niin kuin myös johtaja tietää heidän tietävän.
Jakautunut tietoisuus, se, että sanoo yhtä ja ajattelee ja tekee toista, on ollut koko kansakunnan kasvualusta. On pitänyt tietää, mitkä ovat vaarallisia sanoja, vaikkei kukaan olisi kertonut selvästi, mitä ne ovat. Kouluaikojensa opettajista Šiškin kirjoittaa, että he ”yrittivät pelastaa totuutta rakastavia nuoria rokottamalla heihin elävöittävän annoksen pelkoa”. Vaikka sillä hetkellä saattoikin tehdä kipeää, vastustuskykyä kertyi koko loppuelämäksi.
Hyvin tunnettu esimerkki sanojen merkityksenvaihdosta on vuoden 2022 helmikuulta, jolloin kyseisen teoksen ensimmäinen sanakin jo osoittautui ”väärin kirjatuksi lähetykseksi”. Hyökkääjän puolella sota-sanan käyttö kiellettiin rangaistuksen uhalla, oli vain ”sotilaallinen erikoisoperaatio”.
Šiškin itse ottaa esimerkiksi demokratian. Euroopassa se merkitsee yksilönvapauksien ja ihmisoikeuksien takeita. Suurimmalle osalle venäläisistä se tuo kuitenkin mieleen vain 1990-luvun kaaoksen, eikä kukaan halua takaisin ”villille 90-luvulle”.
Vuoden 2023 lisäyksessä Futuuri I Šiškin pohtii demokratian merkitystä laajemmin, myös sitä, onko demokratian koskaan edes mahdollista toteutua Venäjällä. ”Demokratian tärkein tunnus on kansan mahdollisuus uusia koko hallitus vapailla ja oikeudenmukaisilla vaaleilla. Onko Venäjän historiassa yhtäkään esimerkkiä siitä, että vallanpitäjät olisi tällä tavalla vaihdettu toisiin? Vastaus: ei. Myös Ulkolinjan dokumentissa Moskovan juhliva eliitti (2025) duuman varapuheenjohtaja totesi itsestäänselvyytenä, että Venäjällä demokratia tarkoittaa tietyn henkilön valitsemista.
Jotta todellinen muutos maassa voisi tapahtua, Venäjä ei tarvitse päärooliin uutta esittäjää, Venäjä tarvitsee aivan uuden näytelmän.
Venäjän tulevaisuutta arvaillessaan Šiškin katsoo entiseen Jugoslaviaan, joka monikansallisena valtiona ajautui nopeasti sisäisiin sotiin ja etnisiin puhdistuksiin. Jos sama tapahtuu Venäjällä, maa palaa taas vuosisatoja taaksepäin, koska kansa kaipaa vahvaa käsivartta demokratian sijaan − kuten mainittua, lukuisille venäläisille sanalla on huono maine.
Šiškin sanoo, että siinä missä Kremlin vallananastajat uskovat koko maan olevan heidän panttivankejaan, onkin niin, että he itse ovat oman valtansa vankeja. Viime vuosina maan politiikka on perustunut yksinäisen vanhenevan miehen pelkoon: hän tietää tarkalleen, millainen loppu diktaattoreilla on. (Paitsi jos Floridassa asustava ystävä tarjoaa kartanoaan lokoisampien eläkepäivien viettoon? Eiköhän sieltäkin löydy pitkiä, punaisten mattojen peittämiä käytäviä catwalkin tapaan asteltavaksi.)
Sota vai rauha? Parhaillaan eletään täysin absurdissa tilanteessa: maailman ainoa toivo näyttää olevan yhtäällä julman valehtelijan ja toisaalla kyltymättömän narsistin käsissä, joista kumpaankaan ei voi eikä pitäisi luottaa. Joten onko kyse toivosta − eikö kaikki ole oikeastaan pelkkää toiveajattelua oikeudenmukaisesta ja kestävästä rauhasta?