Kun suuria, jopa mullistavia asioita tapahtuu eri puolilla palloamme − aivan kuin koko ajan enemmän ja uhkaavampia − eikä niihin voi millään tavalla vaikuttaa, lienee parempi keskittyä pieniin, jotenkin omassa mielessä hallittaviin seikkoihin.
Siinä oli koko paketti kasassa. Sanonnalta ei ole viime aikoina voinut välttyä, olipa kyse urheilusta tai jostain muusta. Vaikka paketista puhutaan, viitataan usein ihmiseen, esimerkiksi talviurheilijaan, jonka fyysinen kunto, itseluottamus ja keliin sopivat sukset yhdessä ovat saaneet hänet tekemään erinomaisen, jopa täydellisen suorituksen. Paketiksi kutsuminen ei kuitenkaan kuulosta kovin mukavalta, oli sisältö kuinka hieno tahansa.
Myös taitoluistelussa on käytetty paketti kasassa ‑vertausta, jonka sävy ikävästi rikkoo esteettisen lajin luomaa tunnelmaa. Silti luultavasti vain taitoluistelussa moinen täydellisyys onkin mahdotonta. Vaikka jäätanssipari saisi koko yleisön liikuttumaan pienintä kädenliikettä myöten viimeistellyltä näyttäneellä upealla esityksellä, parin itsensä mielestä aina jää vielä hieman parannettavaa. Onkin surullista, jos vuosien sitkeän uurastuksen jälkeenkään ei koskaan pystyisi olemaan täysin tyytyväinen suoritukseensa. Vai koskeeko se vain suomalaisia?
Harvoin haastattelijatkaan antavat urheilijalle mahdollisuuden vain nauttia senhetkisestä onnistumisesta, sillä saman tien heitetään suuria odotuksia jo seuraavaan kilpailuun.
Ihmiseen saatetaan puheessa viitata myös kappaleena. On esimerkiksi toimittajan suulla kerrottu koulusurmauutisen yhteydessä, että kuolonuhreja ja haavoittuneita oli x kappaletta. Pelkkä lukumäärä olisi riittänyt. Perin oudolta kuulosti myös, kun meteorologi ennusti seuraavana päivänä lämpöasteita olevan niin ja niin monta kappaletta. Selvemmin sanottuna nehän ovat ihan vain niitä asteita.
Puhe ja kirjoitus eroavat muun muassa siten, että vain kirjoitetussa kielessä välimerkit pannaan näkyviin. Ei siis tulisi mieleenkään vieruskaverilta jotain kysyessä ilmoittaa lopuksi, että tähän tulee sitten kysymysmerkki. Toisinaan joku tosin haluaa erikseen painottaa sitä, että asia on loppuun käsitelty. Piste.
Puheessa on kuitenkin omat tapansa ilmaista välimerkkien osoittamia asioita, ja yksi niistä on taivutus viivan yhteydessä. Kirjoittaessa viivat (yhdysmerkki eli tavuviiva, ajatusviiva) ja tilanteen mukainen valinta saattavat olla monille hankala paikka. Oppi onkin mennyt perille toisin kuin on tarkoitus: Puhujilla on hämmästyttävän pinttynyt tarve tehdä (ajatus)viiva näkyväksi. Esimerkki: Kirjoitetaan 10−15. Liian usein sen kuulee luettavan kymmenen viiva viisitoista*. Kymmenestä viiteentoista. Kuulostaa paljon paremmalta ja on. Miten sen pukeminen sanoiksi voi sitten olla niin vaikeaa?