lauantai 18. toukokuuta 2024

Vaatteet on sun aatteet

Kun kevyen toppatakin tuotetiedoissa kerrottiin, että sen valmistukseen on käytetty kierrätettyjä muovipulloja, jo tehty ostopäätös kariutui siihen. Ajatus pukeutumisesta muoviin tuntuu epämiellyttävältä. Wikipediasta selviää, että vaatteiden valmistuksessa käytetty polyetyleenitereftalaatti (PET) on sama kuin muovipulloissa. Materiaalin hiostavuuden takia siitä kokonaan tai osittain valmistetut vaatteet ovat − aina kun vain mahdollista − jo kauan aikaa olleet kartettavien listallani.

Yllättävä tieto yhteydestä muovipulloihin saa miettimään, missä kaikessa muussa on tehty samoin, vaikkei sitä kerrota yhtä selvin sanoin. Jos päänsä painaa tyynylle, jonka täyte on valmistettu merestä poimitusta muoviroskasta, saako tämäntyyppinen kierrätys olon tuntumaan paremmalta vai pahemmalta?

Kun loppuun asti käytetyistä vaatteista tehdään uutta kangasta ja uusia vaatteita, voiko materiaali enää olla kovin laadukasta? Kierrättämisen tarkoitus sinänsä on tietenkin ekologinen ja kannatettava, mutta muutaman kokemuksen perusteella uusiovaate ei kauaa pysy hyvänä. Jos tämä on tavallista ja ”kuuluu asiaan”, miten kierrätetystä kuidusta valmistettu vaate näin ollen laadullisesti eroaa pikamuotivaatteesta, jonka menestyksen tietä reunustaa tunnuslause Osta ja heitä pois?

Kun brittiläinen muotisuunnittelija Amy Powney päätti alkaa toteuttaa vastuullisuutta vaatteissaan, se tarkoitti useita huomioon otettavia asioita, kuten työntekijöiden työolot ja palkat sekä valmistuksessa käytetyn veden ja kemikaalien vähentäminen. Yhden vaatteen valmistukseen voi kulua järjettömästi vettä, ja siihen saatetaan käyttää jopa 72:ta eri kemikaalia! Hän piti tärkeänä myös pyrkiä siihen, että alkutuotanto ja vaatteiden valmistus eivät vaatisi alalla yleisesti käytössä olevaa logistiikkatapaa, jolloin vaate voi käydä useammassa maassa kuin tavallinen ihminen elämänsä aikana, kuten hän mainitsee dokumentissa Rehellinen muoti (2022).

Ottaessaan selvää vastuullisuuskriteerit täyttävistä villan ja puuvillan tuottajista sekä tuotteiden valmistuksesta sinnikäs Powney sai huomata, ettei tehtävä todellakaan ollut helppo. Kun hän lopulta löysi mieleisen lampaankasvattajan Uruguayista, kävi ilmi, että villan ostaminen suoraan ei onnistuisi. Maassa ei kuitenkaan ollut kehräämöjä, joiden kautta villa toimitetaan. Lähin sopiva kehräämö löytyi naapurimaasta Perusta. Yleisestä käytännöstä poiketen Powney sai siellä lupauksen, että hänen vaatteisiinsa käytettävä villa olisi nimenomaan vain hänen haluamaltaan uruguaylaistuottajalta. Myöhemmin hyvin alkanut suunnitelma kaatui aikatauluongelmiin, ja valmistus piti lähenevän kokoelman julkistamisen vuoksi siirtää Itävaltaan.

Powney teki samanlaisen selvitysmatkan Turkkiin puuvillan tuotannosta. Sieltä hän löysi yrityksen, joka muun muassa ei käytä denimin valmistuksessa lainkaan kemikaaleja.

Kaiken kaikkiaan muotisuunnittelijan pyrkimys vastuullisuuteen vaati myös kompromissien tekoa, koska systeemi on mikä on. Vaatteiden valmistusta viedään jatkuvasti aina vain halvempien kustannusten maihin, minkä vuoksi valmistuksen eri vaiheet hajaantuvat pitkin ja poikin. Siksi Uruguaystakin ovat kehräämöt kaikonneet.

Tiedollisesti erittäin valaisevan dokumentin mukaan Mother of Pearl ‑yrityksessä työskentelevä Powney oli edelläkävijä vastuullisuuden asialla, johon hän sai No Frills ‑kokoelmallaan monet kuluttajat havahtumaan. Harmillista kyllä, moni pikamuodin ostaja puolestaan havahtuu vilkaistessaan kokoelman hintoja ja palaa kipinkapin viikko-ostoksilleen halpaketjujen liikkeisiin. Osta ja heitä pois, osta ja heitä pois…

torstai 9. toukokuuta 2024

Pallo hallussa?

Toisinaan asiat yhtäkkiä suhteutuvat uudella tavalla. Jo pitkään on tuntunut siltä, että eri asioita mittaavat luvut alle miljardin ovat vain hyttysenpisto iholla: ei mitään merkitystä. Kaikkea elämää määrittävät vain miljardiluokan velat ja säästöt ja sodan hinta.

Kun mittasuhteet vähitellen alkavat hämärtyä, tulee miettineeksi jopa, miten pieni luku oikeastaan on esimerkiksi 40 000. On hurjaa ajatella, että luku − siirryttäessä euroista kilometreihin − on lähellä sitä, joka on laskettu maapallon ympärysmitaksi (40 075,017 kilometriä). 

Pallon halkaisija puolestaan päiväntasaajan kohdalla on arvioitu 12 500 kilometrin pituiseksi. Pituus (tai lyhyys) konkretisoituu entisestään pätkimällä kilometrit pienemmiksi paloiksi: Kun vaikka Suomen pituus pohjoisesta etelään on 1 157 kilometriä, niin tarkemmin ajateltuna noin 11 Suomea peräkkäin (Ursan artikkeli) ei loppujen lopuksi kuulosta järin mittavalta. Eihän siitä kovin kummoisen kokoista palloakaan voi muodostua…

Kyllä voisi helposti kuvitella puhuttavan paljon suuremmista luvuista.

Jos oikein asiaa jää miettimään, on hämmästyttävää, mitä kaikkea maapallolle kaikesta huolimatta mahtuu. Miljardiluokkaan palataan, kun mainitaan vain vaikkapa ihmiset, vielä 8 miljardia, ja luku kasvaa kasvamistaan joka sekunti. Kaikilla meillä on kotimaamme, mutta silti jokainen meistä on samalla kertaa jonkun näkökulmasta myös ulkomaalainen.

Aivan hullulta sitten jo tuntuukin ajatella sitä, että pallomaisen muodon takia kaikki eivät seisokaan maan pinnalla oikeinpäin vaan myös ikään kuin ylösalaisin tai vaakatasossa. (Harmi, ettei sitä voi valokuvin todentaa.) Fyysikot voivat toki perustella asian käsittämättömine kaavoineen ja monimutkaisine selityksineen, mutta selitykset eivät silti vähennä sen ihmeellisyyttä. Ennen painovoiman keksimistä on täytynyt olla aivan luonnollista ajatella ihmisten asuvan jonkinlaisen pannukakun päällä. Muu vaihtoehto tuskin oli järjellinen, eihän kukaan voisi putoamatta pysyä pallon pinnalla!

Kun aamulla katsoo ikkunasta taivaalle, se ei iltapäivällä enää olekaan juuri se sama kohta taivasta. Paikallaan voi seistä vaikka kokonaisen päivän tuijottamassa mutta huomaamatta, että samaan aikaan pallomme pyörii pysähtymättä. Mitä jos se joskus saisikin ”konevian” ja lähtisi kiihdyttämään?