Toisinaan asiat yhtäkkiä suhteutuvat uudella tavalla. Jo pitkään on tuntunut siltä, että eri asioita mittaavat luvut alle miljardin ovat vain hyttysenpisto iholla: ei mitään merkitystä. Kaikkea elämää määrittävät vain miljardiluokan velat ja säästöt ja sodan hinta.
Kun mittasuhteet vähitellen alkavat hämärtyä, tulee miettineeksi jopa, miten pieni luku oikeastaan on esimerkiksi 40 000. On hurjaa ajatella, että luku − siirryttäessä euroista kilometreihin − on lähellä sitä, joka on laskettu maapallon ympärysmitaksi (40 075,017 kilometriä).
Pallon halkaisija puolestaan päiväntasaajan kohdalla on arvioitu 12 500 kilometrin pituiseksi. Pituus (tai lyhyys) konkretisoituu entisestään pätkimällä kilometrit pienemmiksi paloiksi: Kun vaikka Suomen pituus pohjoisesta etelään on 1 157 kilometriä, niin tarkemmin ajateltuna noin 11 Suomea peräkkäin (Ursan artikkeli) ei loppujen lopuksi kuulosta järin mittavalta. Eihän siitä kovin kummoisen kokoista palloakaan voi muodostua…
Kyllä voisi helposti kuvitella puhuttavan paljon suuremmista luvuista.
Jos oikein asiaa jää miettimään, on hämmästyttävää, mitä kaikkea maapallolle kaikesta huolimatta mahtuu. Miljardiluokkaan palataan, kun mainitaan vain vaikkapa ihmiset, vielä 8 miljardia, ja luku kasvaa kasvamistaan joka sekunti. Kaikilla meillä on kotimaamme, mutta silti jokainen meistä on samalla kertaa jonkun näkökulmasta myös ulkomaalainen.
Aivan hullulta sitten jo tuntuukin ajatella sitä, että pallomaisen muodon takia kaikki eivät seisokaan maan pinnalla oikeinpäin vaan myös ikään kuin ylösalaisin tai vaakatasossa. (Harmi, ettei sitä voi valokuvin todentaa.) Fyysikot voivat toki perustella asian käsittämättömine kaavoineen ja monimutkaisine selityksineen, mutta selitykset eivät silti vähennä sen ihmeellisyyttä. Ennen painovoiman keksimistä on täytynyt olla aivan luonnollista ajatella ihmisten asuvan jonkinlaisen pannukakun päällä. Muu vaihtoehto tuskin oli järjellinen, eihän kukaan voisi putoamatta pysyä pallon pinnalla!
Kun aamulla katsoo ikkunasta taivaalle, se ei iltapäivällä enää olekaan juuri se sama kohta taivasta. Paikallaan voi seistä vaikka kokonaisen päivän tuijottamassa mutta huomaamatta, että samaan aikaan pallomme pyörii pysähtymättä. Mitä jos se joskus saisikin ”konevian” ja lähtisi kiihdyttämään?