Pysyykö pakettisi kasassa?

Kun suuria, jopa mullistavia asioita tapahtuu eri puolilla palloamme − aivan kuin koko ajan enemmän ja uhkaavampia − eikä niihin voi millään tavalla vaikuttaa, lienee parempi keskittyä pieniin, jotenkin omassa mielessä hallittaviin seikkoihin.

Siinä oli koko paketti kasassa. Sanonnalta ei ole viime aikoina voinut välttyä, olipa kyse urheilusta tai jostain muusta. Vaikka paketista puhutaan, viitataan usein ihmiseen, esimerkiksi talviurheilijaan, jonka fyysinen kunto, itseluottamus ja keliin sopivat sukset yhdessä ovat saaneet hänet tekemään erinomaisen, jopa täydellisen suorituksen. Paketiksi kutsuminen ei kuitenkaan kuulosta kovin mukavalta, oli sisältö kuinka hieno tahansa.

Myös taitoluistelussa on käytetty paketti kasassa ‑vertausta, jonka sävy ikävästi rikkoo esteettisen lajin luomaa tunnelmaa. Silti luultavasti vain taitoluistelussa moinen täydellisyys onkin mahdotonta. Vaikka jäätanssipari saisi koko yleisön liikuttumaan pienintä kädenliikettä myöten viimeistellyltä näyttäneellä upealla esityksellä, parin itsensä mielestä aina jää vielä hieman parannettavaa. Onkin surullista, jos vuosien sitkeän uurastuksen jälkeenkään ei koskaan pystyisi olemaan täysin tyytyväinen suoritukseensa. Vai koskeeko se vain suomalaisia?

Harvoin haastattelijatkaan antavat urheilijalle mahdollisuuden vain nauttia senhetkisestä onnistumisesta, sillä saman tien heitetään suuria odotuksia jo seuraavaan kilpailuun.

Ihmiseen saatetaan puheessa viitata myös kappaleena. On esimerkiksi toimittajan suulla kerrottu koulusurmauutisen yhteydessä, että kuolonuhreja ja haavoittuneita oli x kappaletta. Pelkkä lukumäärä olisi riittänyt. Perin oudolta kuulosti myös, kun meteorologi ennusti seuraavana päivänä lämpöasteita olevan niin ja niin monta kappaletta. Selvemmin sanottuna nehän ovat ihan vain niitä asteita.

Puhe ja kirjoitus eroavat muun muassa siten, että vain kirjoitetussa kielessä välimerkit pannaan näkyviin. Ei siis tulisi mieleenkään vieruskaverilta jotain kysyessä ilmoittaa lopuksi, että tähän tulee sitten kysymysmerkki. Toisinaan joku tosin haluaa erikseen painottaa sitä, että asia on loppuun käsitelty. Piste.

Puheessa on kuitenkin omat tapansa ilmaista välimerkkien osoittamia asioita, ja yksi niistä on taivutus viivan yhteydessä. Kirjoittaessa viivat (yhdysmerkki eli tavuviiva, ajatusviiva) ja tilanteen mukainen valinta saattavat olla monille hankala paikka. Oppi onkin mennyt perille toisin kuin on tarkoitus: Puhujilla on hämmästyttävän pinttynyt tarve tehdä (ajatus)viiva näkyväksi. Esimerkki: Kirjoitetaan 10−15. Liian usein sen kuulee luettavan kymmenen viiva viisitoista*. Kymmenestä viiteentoista. Kuulostaa paljon paremmalta ja on. Miten sen pukeminen sanoiksi voi sitten olla niin vaikeaa?

Mutta miten käy Mansikin?

Ilmastohuoli painaa ainakin aikaansa seuraavaa mieltä eri tavoin. Se saa keksimään, kehittämään ja ottamaan käyttöön monenlaisia uusia menetelmiä ja tapoja, joiden avulla pyritään saamaan siedettävämpi jatkoaika elämälle maapallolla.

Yksi elintärkeä huoli on ruoantuotanto. Miten ruokaa riittää kaikille, kun väkilukukin kasvaa koko ajan huimaa vauhtia? Miten selvitä, kun olosuhteet muuttuvat yhä laajemmilla alueilla sellaisiksi, ettei minkäänlainen tuotanto enää edes onnistu?

Ongelman ratkaisemiseksi ihmeellinen, kaikki päivittäiset ravintotarpeet kattava pilleri on jo varmaan jossain kehitteillä. Sepä olisikin helppoa, kun ei muuta tarvitsisi. Koneet ympäri maailman sylkisivät ränneistään ulos nälästä pelastavia pilleripurkkeja. Mutta nyt ollaan vielä tässä.

Ruoantuotannon ongelmaa yritetään ratkoa muun muassa kiinnittämällä huomio karjatalouden kielteisiin puoliin ja sitä kautta pyrkimällä sen vähentämiseen. Onhan todettu, että karjatalous tuottaa haitallisia metaanipäästöjä ja näin osaltaan lämmittää ilmastoa.

Kaikille ei kuitenkaan riitä pelkästään lihantuotannon vähentäminen vaan toisten mielestä eläimiä ei saisi lainkaan tappaa syötäväksi eikä muutenkaan. Sen lisäksi moni näin ajattelevista katsoo ihmisen itsensä perimmältään olevan vain yksi osa eläinkuntaa. Mitenköhän he siis aikovat saada myös kaikki ne ”muut” eläimet, joiden perusluontoon kuuluu saalistaa syödäkseen, lopettamaan toistensa tappamisen?

On suorastaan huvittavaa, miten ihmistä yritetään sovittaa eläinkuntaan ja samalla aivan päinvastaisesti eläimistä pyritään kaikin keinoin muokkaamaan ihmisen kaltaisia.

Eläinperäisestä ruoasta luopuminen tarkoittaisi sitä, että tietoisesti heikennettäisiin mahdollisuuksia ravinnonsaantiin ja lisättäisiin nälänhädän laajenemisen mahdollisuutta, vaikka ruokaa olisi tarjolla käden ulottuvilla. Kaikkialla ruoho ei kuitenkaan ole vihreämpää toisellakaan puolen aitaa.

Joidenkin kansojen koko elämä perustuu yhä eläinten ja niistä saatavan monipuolisen hyödyn varaan. Syötävän osan lisäksi niistä voidaan käyttää liki kaikkea muutakin, nahkaa, ihraa, karvoja ja luita. Tekisikö mieli mennä tarjoamaan kasvisvaihtoehtoa?

Tässä herääkin kaikenlaisia kysymyksiä: Jos karjan ja muiden maatalouseläinten (koko eläinkunnasta puhumattakaan) annettaisiin vain vapaasti lisääntyä, miten silloin sitten kaikille riittäisi syötävää? Kuka pystyy huolehtimaan karjasta, josta ei voi saada elantoa? Vai annettaisiinko eläinlaumojen vain levittäytyä kaikkialle? Päästettäisiin navettojen tilanpuutteessa lehmät kuljeskelemaan kaduilla? Heitettäisiinkö hukkaan Mansikin antama lahja, maito, jota se tuottaa joka ikinen päivä ja josta valmistetaan monenlaisia tuotteita ihmisten nautittavaksi? Entä sitten ne metaanipäästöt?

Yksi vaihtoehto sille, ettei eläimiä saisi tappaa, olisi siirtyminen toiseen äärilaitaan eli kaikkien ilmastokuormitusta lisäävien eläinlajien hävittämiseen. Hallittu hidas sukupuutto toteutettaisiin estämällä niiden lisääntyminen, nopeampi tapa olisi joukkoteurastus. Eläinmuseoiden hoidettavaksi jäisivät täytetyt muistot monimuotoisuudesta.

 

Suomen sininen laulu

Niiden, joiden mielestä Suomen olemassaolo itsenäisenä valtiona perustuu vain talouteen ja ulkosuhteisiin ja joiden mielestä maata kannattelevat ja puolustavat vain yritysjohtajat ja rajavartijat, niiden kannattaa tutustua Peter von Baghin (1943−2014) toimittamaan sarjaan Sininen laulu − Suomen taiteiden tarina (2003−2004).

Taiteen tarkoitus on tehdä yhteiskunta elinkelpoiseksi ja ihminen elämisen arvoiseksi ajatteli L. A. Salava (1894−1955). Suomeakaan on mahdoton kuvitella ilman omaa kulttuuria, ilman kirjallisuutta, teatteria, elokuvaa, kuvataidetta, tanssia, valokuvausta, arkkitehtuuria sekä musiikkia, jopa sarjakuvaa. Eri taiteenalojen kehittymistä ja vaikutusta kansalaisten elämässä itsenäisyyden ajan alusta 2000-luvun alkupuolelle valaisevat sarjan lukuisat esimerkit ja yli sata haastateltua kulttuurivaikuttajaa arvioineen.

Kulttuurilla oli erityisen tärkeä tehtävä sodan jälkeen, kun Suomea jälleenrakennettiin. Tämä on hyvä muistaa tänäkin päivänä, kun sodasta (tai sen uhasta) puhutaan kaiken aikaa.

Kansat kirjoittavat historiaansa teoillaan, sanoillaan ja taiteellaan, ja niistä on viime mainittu kaikkein luotettavin. (John Ruskin 1819−1900)

Pääosin uusintojen voimin pyörivässä televisio-ohjelmistossa tekee poikkeuksen juuri Sininen laulu, joka on tullut katsottua jokaisena uusintakertanaankin. Se ansaitsisi myös vakituisen paikan Yle Areenan aina katsottavien arkistossa.

 

Itsenäisyyspäivänä, Suomi 107 vuotta