Se, joka maksaa veroja, on veronmaksaja, tulolähteestä riippumatta.
Erityisesti poliitikoilla mutta luultavasti myös useimmilla kansalaisilla on kuitenkin tapana panna yhtäläisyysmerkki sanojen palkansaaja ja veronmaksaja välille. Myös Veronmaksajain keskusliitto katsoo asioita yksinomaan tästä näkökulmasta, joskin sen verkkosivuilla mainitaan myös eläkeläiset. Se kertoo olevansa ”veroa maksavien kansalaisten ja yhteisöjen järjestö”.
Ilmeisesti ei ole yleistä tietoa, että Suomessa veroja maksavat myös niin ansiosidonnaista kuin Kelan maksamaa työttömyyspäivärahaakin saavat.
Sanan veronmaksaja maku on vivahteikas: Siinä voi − käyttäjän mukaan − maistua ylimielisyys niitä kohtaan, joiden ei mielletä kuuluvan samaan joukkoon. Joidenkin suussa se maistuu kitkerältä velvollisuudelta. Toisille taas se saattaa jättää jopa mukavan suutuntuman.
Vuoden 2014 Kielikellossa pohdittiin asiaan liittyviä termejä Verohallinnon näkökulmasta. Esillä olivat veronmaksajan ohella yleiskäyttöiset sanat verovelvollinen, veronmaksaja ja asiakas. Myös tiettyihin yhteyksiin sopivat yrittäjä, palkansaaja, ilmoittaja, maksaja ja palautuksen saaja mainitaan.
Tekstin kirjoittaja kielenhuoltaja Reeta Tolonen otti tuolloin esille toisen henkilön huomion, jonka mielestä termi veronmaksaja olisi Verohallinnossa käynyt harvinaiseksi. Tolonen arveli vaikutelman osittain voivan johtua siitä, että sana on osa (alussa mainitun) järjestön nimeä. Lisäksi se viittaa asiakkaisiin vain maksajina, kun taas verotukseen liittyy muutakin. Kaikki maksajat ovat myös saamapuolella.
Vaikuttaakin vahvasti siltä, että järjestönimellä Veronmaksajain keskusliitto ja sen edustamalla toiminnalla on suora yhteys siihen, että veronmaksaja-sanan tarkoite ja käyttöala on supistunut rajaamaan sen vain palkasta (tai eläkkeestä) veroja maksaviin kansalaisiin. Näin syntynyt käsitys on selvästi harhaanjohtava.
Joten, kuinka suuri tai pieni osuus väestöstä todellisuudessa kuuluukaan veronmaksajien joukon ulkopuolelle?
