Tehostamista ja sukupuolettomuutta lähes ylikorostavassa nykymaailmassa ainakin yksi tehostamisen kohde on tyystin unohdettu. Urheilu, erityisesti arvokisaurheilu. Vai voisiko tämänhetkisestä tilanteesta sittenkin päätellä, että siihen suuntaan ollaan vähitellen menossa?
Viestimet nimittäin välttävät tarkasti mainitsemasta, että meneillään ovat naisten jalkapallon MM-kisat. Jos niitä ei seuraa, ei välttämättä myöskään tiedä, ketkä kisoissa pelaavat. Paitsi että täysin tuskin kukaan voi välttyä siltä tiedolta, vaikka haluaisikin.
Jos mainittua tietoa ei pidetä tärkeänä, miksi naiset ja miehet ylipäänsä enää pelaavat erillisissä kisoissa ja eri joukkueissa? Yleismaininta jalkapallon MM-kisoista kuulostaa viittaavan nimenomaan kaikenlaisten pelaajien yhteiseen tapahtumaan.
Siinäpä tehostamista kerrakseen: kahdet peräti kuukauden pituiset MM-kisat saataisiin supistettua edes hiukan järkevämmin vain yhteen. Säästyisi ainakin järjestäjien, mainostajien ja televisioyhtiöiden rahoja, katsojilla sen lisäksi kalliina pidettyä aikaa. Joukkueen pelaajien tulopuolta voitaisiin tasoittaa niin, että miesten korkeimpia palkkoja ja palkkioita alennettaisiin ja naisten matalampia nostettaisiin. Sama järjestelmä kattaisi tietenkin myös kaikki muut lajit.
Oltaisiin yhtä onnellista urheiluperhettä.
Hiihdon arvokisoissa onkin jo käyty muun muassa pari- ja sekaviestejä, ja jotkin kilpailumatkat on yhtenäistetty samanpituisiksi naisten ja miesten kilpailuissa.
Se, mikä toisille merkitsee tasa-arvoistumista, voi olla jopa ahdistavaa muun muassa niille naisille, joiden kulttuuri tiukemmin rajoittaa käyttäytymistä. Jos nainen ei voi mennä minnekään ilman miespuolista saattajaa, häntä tuskin ilahduttaa esimerkiksi yleisten käymälöiden muuttaminen yhteisiksi − kun ei enää sielläkään saa hetken rauhaa, päinvastoin.
Julkinen elämä olettaa, että kaikki haluavat aina olla samoissa yhteisporukoissa. Martoissakaan ei enää ole vain marttoja vaan myös martteja. Yksityiselämässä sen sijaan miehet ovat kautta aikojen halunneet kaivautua varta vasten nimettyihin miesluoliinsa ja haluavat edelleen. Myös naisilla on keskenään omat tärkeät yhteisönsä. Kaivataan mahdollisuutta puhua ”miesten kesken” ja ”naisten kesken”. On luonnollista, etteivät kaikki aina ja samalla tavoin viihdy yhteisissä tilanteissa, on saatava olla myös omaa rauhaa ja tilaa.
Luultavasti jalkapallon arvokisojen sekajoukkue jää sittenkin pelkäksi ironiseksi heitoksi. Vaikka tasa-arvoa tavoiteltaisiin loputtomiin, se ei kuitenkaan koskaan tee ihmisistä fyysisiltä ominaisuuksiltaan samanlaisia.
Toisaalta koko tasa-arvokehitykselle saattaa vielä käydä huonosti, mikäli maailman tuulet kuljettavat sen vastaisia ajatuksia ja tekoja yhä laajemmalle.
