Nykyajan työelämää pidetään usein tappotahtisena, tai vähintään sen kovuus vie monelta työkyvyn aivan liian aikaisin. Yllättävää kyllä, että jopa taiteen tekeminen on yli sata vuotta sitten voinut johtaa samaan.
Vaikea sanoa, kumpi Ateneumin Albert Edelfeltin (21.7.1854−18.8.1905) teosten näyttelyssä käy enemmän voimille, yleisöjonon virrassa kulkeminen vai teosten suuri määrä. Oli niin tai näin, kummassakin tapauksessa aika ja mahdollisuus omanlaiseen syventymiseen ovat rajallisia.
Jos maalauksia kuitenkin pysähtyy katsomaan tarkemmin, arvostus taitelijaa kohtaan vain lisääntyy. Ne eivät ole mitään maaliroiskeita kankaalla vaan hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia kohteistaan, kuten metsämaisemasta tai vaikkapa naisen puvun pitsimiehustasta. Edelfeltin pikkutarkka maalaus muistuttaa häkellyttävästi käsin nyplättyä pitsiä. Tällainen pikkutarkkuus merkitsee paneutumista, eli kiireellä tekeminen on ollut syytä unohtaa. Ihmeelliseltä tuntuu sekin, miten joku saa mallinsa silkkipuvun näyttämään myös maalauksessa silkiltä.
Tarkkuus on avu ja taito monessa: kun vielä painettiin tietosanakirjoja, tekstin tarkistusluvussa silmät osuivat Edelfeltin kohdalla mainittuun maalaukseen nimeltä Ruokolahden lukkoja kirkonmäellä.
Mikä lieneekään Edelfeltin kaikkien töiden − maalausten, grafiikoiden, kuvitusten − lukumäärä yhteensä, jos hän Wikipedian mukaan pelkästään kotimaassa Haikossa maalasi yli 220 teosta? Hänen nousunsa taide-elämän laajempaan tietoisuuteen alkoi hieman alle 20-vuotiaana. Kuoleman tullessa hän oli täyttänyt vajaa kuukausi aiemmin vasta 51 vuotta.
Näin ollen Edelfeltin (kuolettavaan sydänkohtaukseen johtaneen) työtahdin on täytynyt olla hirmuinen. Koska hän maalasi myös ulkomailla, teoksia syntyi siis enemmän kuin keskimäärin 7 vuodessa 30 vuoden ajan, osa niistä yksityiskohtaisuuden lisäksi varsin suurikokoisia.
Eikä koko elämä kuitenkaan edes hänelle tarkoittanut vain työntekoa vaan epätyydyttäväksi tiedetystä avioliitosta huolimatta luultavasti myös perhe-elämää ja hauskanpitoa taiteilijapiireissä.
Jos Edelfelt olisi saanut valita, haluaako 50-vuotislahjaksi keinutuolin vai kultakellon, tuotteliaisuuden perusteella valinta käy kyllä hyvin selväksi.
Kansallisbiografiaan Edelfeltistä tekstin kirjoittaneen Aimo Reitalan sanat näyttelyssä kävijä voi hyvin allekirjoittaa: Uudistaja tai kapinallinen hän ei ollut, mutta hän oli loistava maalari, ja luultavasti hänen elämäntyönsä oli Suomelle arvokkain juuri sellaisena kuin se oli. Hän opetti maailmaa arvostamaan suomalaista kulttuuria juuri oikeaan aikaan.
